Näyttelyhallilla avataan uusi näyttely huomenna torstaina 18.11. Esillä on kahden seinäjokelaisen taiteilijan teokset. Kuvataiteilija Anne Rossi tekee abstrakteja öljyvärimaalauksia kankaalle ja kuvanveistäjä Tiina Laasosen nyt esillä olevat teokset ovat poltettua kivitavarasavea sekä puuta.
Työskentelen Pohjanmaan taidetoimikunnan vuosiksi 2009 - 2011 myöntämän kolmivuotisen työskentelyapurahan turvin. Apurahakauden aikana olen ehtinyt uudelleen perehtyä myös kohopainografiikkaan. Näyttelyssä on esillä myös teemoihini liittyviä grafiikan vedoksia." Tiina Laasonen
Tervetuloa avajaisiin torstaina 18.11. klo 18.00!
Näyttelyhalli | Pitkänsillankatu 28.
Sara Sarin
"En suunnittele maalaustani etukäteen vaan edellinen työ antaa idean seuraavaan. Teoksissani ei myöskään ole aihetta tai teemaa vaan väri, pohjan muoto ja koko ovat tärkeitä lähtökohtia työskentelyprosessille. Maalaan nopeasti ja teos joko valmistuu yhden työrupeaman aikana tai työstän sen myöhemmin kokonaan uudelleen. Maalauksen lopputulos on yllätys. Yksityiskohdat, viivat ja muodot syntyvät työskentelyn aikana kuin itsestään." Anne Rossi
"Terveisiä Egyptistä! -sarjan teokset ovat muistumia, kolmiulotteisia postikortteja, matkaltani Egyptiin. Egyptiläinen mytologia konkretisoitui Saharan tähtitaivaan alla, temppeleissä ja toreilla. Aavikkokoirat, temppelikissat, tuulihaukat ja Itä-Saharan varikset tulevat teoksiini.
Installaatio Hiljainen tila on vähitellen apurahakauteni aikana kasvava puureliefi-kokonaisuus. Teos koostuu puisista neuletilkuista ja niistä muodostuvasta varjomerestä. Tuoli ja viltti on veistetty haavasta ja tervalepästä. Molemmat teokset kuvaavat rauhoittumista ja hiljentymistä kiireisestä elämänrytmistä.
Työskentelen Pohjanmaan taidetoimikunnan vuosiksi 2009 - 2011 myöntämän kolmivuotisen työskentelyapurahan turvin. Apurahakauden aikana olen ehtinyt uudelleen perehtyä myös kohopainografiikkaan. Näyttelyssä on esillä myös teemoihini liittyviä grafiikan vedoksia." Tiina Laasonen
Tervetuloa avajaisiin torstaina 18.11. klo 18.00!
Näyttelyhalli | Pitkänsillankatu 28.
Sara Sarin
Kommentit
Lähetä kommentti