tiistai 15. tammikuuta 2013

Aallon syli

Joulukuu 16. päivänä 2012 Aallon syli –kasvitaideteos näytti tältä:

 

 

Lumi on tehnyt sen, mitä taiteilija Eira Ainalinpää uumoilikin; lumen peittämä teos muistuttaa myös talviasussaan aaltoa.

Aallon syli on yhteisöjä osallistava ekologinen kasvitaideteos. Projektissa on ollut mukana K.H.Renlundin museon – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon , Kokkolan kaupungin puutarhan sekä Maaseudun sivistysliiton lisäksi lukuisia kokkolalaisia toimijoita.

Mutta miten tämä lumikinoksen peittämä teos syntyi? 

Ensin levitettiin teoksen ”sabluuna” halutulle paikalle ja merkittiin sen reunat. Apurina oli taiteilija Eira Ainalinpään lisäksi kaupungin puutarhuri Terho Lindberg sekä muuta museon väkeä.







Kun multaa oli kaivettu teoksen muotoinen alue pois (hyvää hyötyliikuntaa muuten!), levitettiin tuo samainen ”sabluuna” kaivauksen pohjalle estämään rikkaruohojen kasvamista. Tämän jälkeen alkoikin mielenkiintoinen vaihe: rungon rakentaminen turveharkoista. Tämä turveharkkojen muodostama kehikko täytettiin sitten mullalla. Lisäksi tehtiin pyöreä, kivillä täytettävä alue teoksen alkupäähän.

 

Kun turvekehikko oli täynnä multaa, se kasteltiin huolella. Ja lopulta yhteisöjen omat teokset liitettiin teokseen ja istutettiin kasvit.

Teokseen istutetut kranssit kukkivat yllättävän myöhään, vasta ensimmäinen kunnon kipakka pakkasyö lokakuussa sai ne nuupahtamaan. Talven ajaksi krassit sekä isohkot puuveistokset poistettiin, mutta muuten teos on saanut kehittyä vapaasti, prosessina. Mielenkiintoista sitten taas keväällä nähdä, mitä kaiken tuon lumen alta tuleekaan esiin.














T. Johanna, projektin koordinaattori