K.H. Renlundin Museon uusi näyttely avautuu 15.9 Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Näyttelyssä tulee olemaan esillä näkymiä sekä kuten nimestä voi päätellä, ääniä Keskiajalta. Seuraavaksi Sanna-Maija Kauppi kertoo hiukan Keskiajasta
Keskiajan katsotaan Euroopassa alkaneen Länsi-Rooman kukistumisesta 400-luvun lopulla. Keskiaika käsitti ajanjaksona kaikkiaan huikeat 1000 vuotta. Etelä- ja Keski-Euroopassa keskiajan alkupuolta eli niin sanottua varhaiskeskiaikaa leimasi kansainvaellukset ja niiden seurauksena syntyneet lukuisat hajanaiset ruhtinaskunnat. Rooman valtakunnan yhtenäisyys oli kadonnut, rahataloudesta siirryttiin luontaistalouteen ja sivistyksen valopilkku siirtyi Euroopasta 600-luvulla syntyneeseen islamilaiseen maailmaan sekä Itä-Roomaan eli Bysantin valtakuntaan.
Sydänkeskiajalla Eurooppa oli kuitenkin jo hyvin toisenlainen. Rooman piispasta eli Paavista tuli 1200-luvulle tultaessa eurooppalaisen kristikunnan uskonnollinen ja poliittinen johtaja. Bysantti heikkeni ja ristiretket pönkittivät Euroopan mahtavinta hovia ja sen johtajaa. Näissä myllerryksissä takapajuinen ja harvaanasuttu Suomen alue nousee Ruotsin ja Novgorodin mielenkiinnon kohteeksi. Ristiretkien myötä alkoi Suomen keskiaika.
Ristiretkien jälkeen 1300-luvulla Suomen alue kytketään hallinnollisesti ja oikeudellisesti osaksi Ruotsia. Niinpä esimerkiksi vuonna 1362 saivat tämän ”Itämaan”, niin kuin Suomea tuolloin kutsuttiin, valitut miehet osallistua itse kuninkaan vaaliin. Keskieurooppalaisen mallin mukaista feodaalilaitosta meille ei koskaan keskiajalla muodostunut. Linnan isännät joutuivat aina tilittämään osan verotuloista kuninkaalle ja talonpojat säilyttivät vapautensa. Muuten Suomen alueelle syntyi samankaltainen patriarkaalinen sääty-yhteiskunta, kuten muullakin Euroopassa.
Katolisen kirkon voimakkaan vaikutuksen myötä keskiajan eurooppalainen yhtenäiskulttuuri saavutti myös Suomen alueen väestön. Suomalaisiin pinttynyttä vanhaa kansanuskoa ei kuitenkaan noin vain pyyhitty pois vaan vanhojen jumalien tehtäviä siirrettiin hiljalleen kirkon pyhimyksille. Yleisesti keskiaika oli kuitenkin edelleen Suomessa loitsujen ja kaikenlaisten manausten kulta-aikaa.
Keskiaikaisina muistomerkkeinä meillä on parhaiten säilyneet linnat, mutta myös lukuisat kolmilaivaiset kivikirkkomme, jotka saivat loisteliaita sisustuksia seinä- ja holvimaalauksineen 1400-luvulla. Rahvaan väritön arki sai sielun ruokaa astuessaan kirkkoon. Talonpoikaisväestön yläpuolella aateli viljeli Suomessa linnakulttuuria, joista loisteliain oli ehdottomasti Juhana herttua renessanssi hovi Turun linnassa.
Professori Jouko Vahtola toteaa keskiajan olleen suomen ja suomalaisuuden kehityksessä ratkaiseva ajanjakso. Eikä varsin tunnettu fraasi ”pimeä keskiaika” sovi kuvaamaan sen paremmin Suomen kuin muunkaan Euroopan keskiaikaa. Meillä keskiaika tarkoitti Suomen alueen asuttamista ja taloudellista kasvua, vaikkakin talonpoikaisväestön verorasitus kasvoi merkittävästi keskiajan kuluessa. Suomen keskiaika oli eurooppalaisittain lyhyt – 400 vuotta. Ruotsin vallan alla olimme 700 vuotta, joten iso osa yhteisestä historiasta kuuluu keskiaikaan.
Hieman yllätykseksi varsinaisen keskiajan päättyminen Suomessa 1500-luvun alkupuolella tarkoittikin todellisen ”keskiajan” alkua. Ruotsin sotaisa tie suurvallaksi näivetti talonpoikaisväestön, joka sai seurakseen feodalismin, köyhyyttä, lukuisia kriisejä (kuten nuijasodan) sekä puhdasoppisuuden ajan tuoman henkisen ahdasmielisyyden. Keskiajalla alkanut väestönkasvu ja taloudellinen nousu pysähtyivät. Ilmastokin muuttui kylmemmäksi. Professori Vahtola toteaa, että ilman keskiajan positiivista kehitystä, Suomen talonpoikainen väestö olisi todennäköisesti kohdannut perikadon edellä mainituissa keskiajan jälkeisissä myllerryksissä. Vasta 1700-l. lopulla taloudellinen liberalismi vauhditti Suomen alueen kehitystä, joka erityisesti näkyy myös Kokkolan porvariston vaurastumisena.
