perjantai 24. helmikuuta 2017

Koululaiset Itämeren aarteiden jäljillä



Roosin talon alasalissa esillä oleva Dreaming of the sea näyttely tarjoaa upeita näkymiä eri puolilta Itämerta niin pinnan alta kuin päältäkin. Näyttelyn yhteydessä toteutettava Itämeren aarteet -tapahtuma on  inspiroinut Kokkolan koululaisia tutkimaan Itämerta niin historian, biologian, taiteen kuin luonnonsuojelunkin näkökulmasta. Tähän mennessä tapahtumaan on osallistunut parikymmentä luokkaa ja tapahtuma jatkuu hiihtoloman jälkeen.


Näyttelyssä on kolme erityyppistä reittiä oppilaiden iän mukaan. Reiteillä on toiminnallisia rasteja, joissa on ratkaistavana erilaisia tehtäviä ja arvoituksia. Rasteilla tunnistetaan mm. Itämeren kaloja ja merinisäkkäitä, lastataan laiva, tehdään Itämeri sanaristikko, kootaan meriaiheista palapeliä, ratkaistaan merimiesten koodiviestejä ja tutkitaan haaksirikkoutuneen laivan meriarkeologisia hylkylöytöjä. Pienemmät oppilaat etsivät erilaisia asioita näyttelyssä olevista valokuvista.




Kun reitti on suoritettu, saavat oppilaat vihjeitä, jotka johdattavat Itämeren aarteen jäljille. Aarteet ovat videoita, jotka aukeavat näyttelyyn piilotettujen QR-koodien takaa. Aarteet ovat tietysti erilaisia riippuen siitä onko näkökulma arkeologin tai vaikkapa eläintieteilijänJ





Kuvissa oppilaita Mäntykankaan ja Hollihaan kouluilta.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Rekiretkelle ja digikuvaamaan!


Meidän museo -hanke kannustaa ilmiöpohjaiseen oppimiseen paikallismuseoissa

Ilmiöpohjaista oppimista ja oppiainerajoja rikkovaa yhteistyötä korostava uusi opetussuunnitelma on tuonut muutoksia koulutyön arkeen monessa Suomen koulussa. Kouluille uusi opetussuunnitelma tarjoaa mahdollisuuksia tutkivien ja taidelähtöisten opetusmenetelmien hyödyntämiseen entistä laajemmin osana koulutyötä.

Keski-Pohjanmaalla ilmiöpohjaista oppimista on lähdetty toteuttamaan yhteistyössä K.H.Renlundin museon koordinoiman Meidän museo -hankkeen innoittamana. Hankkeen tavoitteena on kehittää alueellista paikallismuseotoimintaa sekä lisätä kuntalaisten osuutta kulttuuriperinnön vaalimiseen. Hankkeessa toteutetaan erilaisia alueellista yhteenkuuluvuutta ja toimijuutta tukevia tapahtumia, jotka pyrkivät nostamaan paikallismuseoiden näkyvyyttä ja roolia paikallisten ihmisten arjessa.
Yksi Meidän museo -hankkeen tavoitteista on aktivoida maakunnan paikallismuseo- ja kulttuuriperintötoimijoita toteuttamaan uuden opetussuunnitelman mukaista kulttuuriperintökasvatusta sekä edistää kulttuurista sensitiivisyyttä sekä monikulttuurisuuden ymmärrystä kulttuuriperintökasvatuksen avulla. Lukuvuoden aikana museoiden ja koulujen yhteistyö on käynnistynyt hankkeen piirissä Kaustisella ja Halsualla.

Yhteistyöprojektissa koulujen oppilaat toteuttavat erilaisia tutkivaa oppimista hyödyntäviä kokonaisuuksia koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. Oppimisprojektien kautta he osallistuvat kotipaikkakuntansa paikallismuseoiden näyttelysisältöjen suunnitteluun ja toteutukseen.

                                            




Kaustisella koulun ja museon yhteistyön pohjalta on tarkoitus rakentaa lukuvuoden aikana kotiseutumuseoon näyttelykokonaisuus yhdessä oppilaiden kanssa. Näyttelyn teema liittyy museon kesällä vastaanottamaan esinelahjoitukseen – hevosen länkikokonaisuuteen, jonka ympärille kouluyhteistyönä toteutettavan teemanäyttelyn on tarkoitus rakentua.

Kaustisella museoyhteistyötä lähdettiin toteuttamaan uuden opetussuunnitelman mukaisena ilmiöpohjaisena oppimiskokonaisuutena. Alakoulun oppilaat vierailivat Kaustisen kotiseutumuseossa syyslukukauden alussa. Vierailun aikana museoesineitä tutkittiin kirjoittamalla, piirtämällä ja valokuvaten, ja myöhemmin oppilaiden museovierailun aikana dokumentoimaa aineistoa on hyödynnetty osana eri oppiaineiden opetusta.



Halsualla koulun nelosluokkalaisten lukuvuoden teema liittyy niin ikään kotiseutuun. Lokakuun alussa koukun neljännen luokan oppilaat vierailivat Halsuan kotiseutumuseossa valtakunnallisen Mennään museoon -teemaviikon toteutukseen liittyen. Käyntinsä aikana oppilaat valokuvasivat museon rakennuksia ja esineitä tableteilla ja kännyköillä. Myöhemmin kotiseututeemaan liittyvää työskentelyä jatkettiin muun muassa kuvaamataidon tunnilla, jossa oppilaat toteuttivat valokuvaamiensa rakennus- ja esinekuvien pohjalta maisemapiirroksia, maalauksia ja vaakunoita.
Halsualla monialaista kotiseututeemaa on toteutettu painotetusti tammikuun lopun teemaviikolla, jolloin kotiseutuun liittyviä teemoja käsiteltiin monen eri oppiaineen tunnilla: musiikin tunnilla kansanmusiikkiin tutustuen, äidinkielessä keskustellen ja esinetarinoita kirjoittaen, englannin tunneilla kotiseutusanastoa harjoitellen.

Oppilaiden kotiseutuviikko huipentui toiminnallisesti rekiajeluun hevosperinneharrastaja Jarmo Korkeaniemen talleilla. Halsuan Ylikylällä. Meidän museo -hankkeen yhteistyön parissa toteutetun rekiajelun tarkoituksena oli välittää oppilaille tietoisuutta paikkakunnan kotiseutukulttuurista ja Halsualla edelleen vahvasti elävästä hevosperinteestä. Toiminnallinen museoyhteistyö heijastaa myös Halsuan esinevalintaa Suomen Kotiseutuliiton Yksi esine, tuhat tarinaa -haasteeseen, johon Halsuan kotiseutumuseosta on valittu paikkakunnan hevosperinteestä kertova reki.



Jarmo Korkeaniemi

”Hankkeessa yritämme opettaa lapsille tietoisuutta omasta kotiseudustaan, auttaa heitä juurtumaan paikkaan ja kasvamaan kotiseutumyönteisiksi aikuisiksi”, kertoo Meidän museo -hankkeen koordinaattori Anna Kouhia.

Yle Uutiset Pohjanmaa uutisoi Halsuan rekiajelutapahtumasta tiistaina 24.1.2017

YLE - Rekiajelu