torstai 30. heinäkuuta 2015

Uutta ilmettä museokaupassa



Heinäkuu on yksi vilkkaimmista kuukausista museossamme: asiakkaita riittää sekä kruunupyyläisen Annie Krokforsin että museon omaan kultakauden näyttelyyn, mutta myös museokauppaamme. Pienessä inspiraation puuskassa ja muutoshalun vallassa innostuimme järjestelemään museokauppaa uudelleen, ensin yksi tuote sinne ja toinen tuonne kunnes monikin esine oli vaihtanut paikkaansa.

Museokauppa näyttää nyt avarammalta ja isommalta, kun keskellä on enemmän tilaa.
Toisinaan paikkojen vaihtaminen ja pieni uudelleenjärjestelykin tekee tehtävänsä ja luo tilaan uutta elämää ja uusia näkökulmia.

Kauniin vihreät lasipullot ja pikarit ovat herättäneet monen asiakkaan huomion nyt kun ne on siirretty
vitriinin alahyllystä ikkunanlaidalle, eikä suotta.
Helpotimme sekä museokävijän vierailua että myyjän toimintaa ryhmittelemällä tuotteita yhteen niin että esimerkiksi museon omat tuotteet ovat nyt lähempänä toisiaan ja taiteilijan tuotokset aina yhdessä paikassa.

Vaikka korttienkin paikat vaihtuivat, asiakkaat löytävät silti mieluisat postikortit samalla lailla kuin ennenkin.

Pienestä uudelleenjärjestelystä huolimatta yhtäkään tuotetta ei ole siirretty pois, vaan löydät museokaupastamme edelleen useita erilaisia postikortteja, koruja, kirjoja, laukkuja, t-paitoja, voiveitsiä, avaimenperiä kuin magneettejakin. Tervetuloa vierailulle!