perjantai 26. syyskuuta 2014


"Mitä jäbä duunaa?"


Päivi Törmänen

Päivi Törmänen – Opasvalvoja 

1. Mitä teet museolla?

Toimin aukiolopitäjänä ja oppaana. Avustan näyttelyjen rakentamisessa, pidän leikekirjaa museota koskevista lehtijutuista. Olen mukana järjestämässä ja toteuttamassa tapahtumia. Osallistun talkoisiin, kun sellaisia järjestetään.

2. Kenen kanssa teet yhteistyötä?

Työkavereiden, taiteilijoiden sekä kaikkien museokorttelin miljöössä toimivien tahojen kanssa.

3. Mikä on hauskin/mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Täytyy kyllä sanoa, että keskiaikapäivät oli kyllä kova sana, pointsit kotiin J. Vauvaoravan vierailu näyttelyhallilla.

4. Mitä sinä harrastat?

Ulkoilua kolmen koiramme kanssa; Nasu, Ada ja Iita ja joskus myös Justiinan, Ricon ja Pepin kanssa (vanhempani ja siskoni koirat). Marjastusta ja sienestystä. Kuorolaulua. Sekä käsitöitä joka lähti uudestaan käyntiin tämän työn alettua.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Keskiaikapäivät 2014 Medeltida dagarna






Kulkue Kokkolan keskustassa 

Parad i centrum av Karleby





      Ylväs Kuninkaamme

      Vår ädle Kung




                 Kokkola-palkinnon saaja 2014 Seija Johnson
                  
                  Kokkola-pristagaren Seija Johnson





Iloiset tanssijattaret

Glada dansare





                 Markkinahumua Kirkonmäellä- Marknadsstämning på Kyrkbacken






                              ...ja varraspossu maistui...gris på spett smakade






Hurjat Turnajaiset

Mäktig Tornering










      Lastenturnajaiset

      Barnens Tornering











Keskiaikanen ruoka; yrtit ja juurekset

Medeltida mat; örter och rotfrukt

maanantai 1. syyskuuta 2014

KESKIAIKAPÄIVÄT 5.9.-6.9.2014 Kokkolan kauppatorilla ja Kirkonmäellä


Kuva, bild: Kristina Klingenberg

Perjantaina kauppatorilla saa mm. perehtyä branlee-tanssin saloihin.

På salutorget på fredag får man bl.a. bekanta sig med branlee-dansen.





Kuva, bild: Kristina Klingenberg

Keskiaikapäivillä naiset saattavat kohdata trubaduurin joka on taitava säveltämään ihastuttavia lauluja naisten ja neitosten kunniaksi.

På medeltida dagarna kan damerna råka på trubaduren som är skicklig på att komponera förtjusande sånger till damernas och jungfrurnas ära.






Kuva, bild: Kristina Klingenberg










Lauantain seminaarissa valotetaan yrttien merkitystä keskiajan ihmisen maailmankuvan rakentajina.

På lördagens seminarie belyser man örternas betydelse för uppbygganden av den medeltida mänskans värdsbild.











         Tervetuloa Keskiaikapäiville!


      Välkommen på medeltida dagarna! 



Kuva, bild: Kristina Klingenberg









*HUOM! Roosin talo ja Näyttelyhalli ovat poikkeuksellisesti suljettu la 6.9.2014 keskiaikapäivän takia!*

*OBS! Rooska gården och Utställningshallen är stängt på lö 6.9.2014 p.g.a. medeltida dagen!*