JOS SEINÄT OSAISIVAT PUHUA, NIIN MITÄ NE KERTOISIVAT?

Tällaista kysymystä on pohdittu viime viikkojen ajan Lassanderin talossa. Mäntykankaan koulun museoprojektissa päästettiin mielikuvitus valoilleen ja seinätkin saivat puheenvuoron. Projektiin osallistui koko koulu, luokka kerrallaan. Vierailulla tutustuttiin aluksi vuonna 1748 rakennetun talon historiaan ja siellä asuneisiin henkilöihin. Sitten oppilaat saivat parin kanssa valita jonkun talon huoneista ja miettiä millainen tarina huoneeseen voisi liittyä? keitä huoneessa asui? mitä siellä tehtiin? mitä huoneessa on saattanut tapahtua? mitä huoneen seinät kertoisivat, jos ne osaisivat puhua? Tyyli oli vapaa, joten tapahtumassa syntyikin mm. kummitusjuttuja, jännityskertomuksia, faktaa ja komediaa niin perinteisellä tyylillä kuin ipadin avulla työskennellen. Henkilönnimiä tarinoihin napattiin usein Lassanderin talolla esillä olevasta talon asukasluettelosta. Seuraavassa pari tarinaa lasten kirjoittamana: 

Naisten huoneen kummitus vuonna 1777

Anna oli kutsunut ystävään naisten huoneeseen. Annan mies Eric pelasi korttia ystäviensä kanssa miesten huoneessa. Yhtä äkkiä naiset kuulivat rapinaa ja kimeitä ääniä. ”Se on kummitus!” Anna ja naiset kiljuivat. ”Mitä nyt?” Eric hätääntyi ja kiiruhti huoneeseen. ”Lautojen alla on kummitus”, naiset selvensivät. Eric nosti lautaa ja sanoi ”ei täällä mitään ole”, ja laski laudan.

Ilta sujui hyvin, kunnes he kuulivat taas outoja ääniä. ”Se kummitus tuli taas” naiset huusivat. Eric nosti pienen liinan otuksen päältä ja tokaisi: ”Sehän on vain hiiri”. ”Huh” naiset helpottuivat.

Tarinan kirjoittivat Iida ja Minessa.

Sadepäivä

Eräänä sateisena aamuna Maria Lovisa Ahla oli tekemässä puuroa perheellensä. Peter Alexander Ahla tuli alakertaan ja huomasi hyvän tuoksun tulevan keittiöstä. Maria teki viimeisen silauksen puuroon ja huusi tyttärensä Emilia Ahlan syömään. Koko perhe söi maukkaan puuron aamupalaksi.

Henrik Lassander koputti Ahlojen oveen. Henrik tuli palauttamaan eilen lainaamansa jauhot. Sitten Ahlan perhe ja Henrik jäivät juttelemaan sateisen päivän loppuun asti.

Tarinan kirjoittivat Roosa ja Alli.

KIVIKAUTTA ETSIMÄSSÄ – OSA 2

Teksti: Lauri Skantsi

Kuvat:  Marcus Riska

Viime vuonna kirjoitin tähän samaan blogiin jutun arkeologisista kaivauksista kivikautisella asuinpaikalla Kälviän Miekkakaaroilla. Löydöt mielenkiintoisia, porukka innostunutta ja paikkakin mukavasti hietakankaalla järven rannassa. Niinpä päätimme jatkaa tutkimuksia tänäkin vuonna laajentaen kaivausaluetta samassa asumuspainanteessa. Kaivaukset toteutettiin taas yhteistyössä museomme ja Kokkolan seudun opiston kanssa osana arkeologian kurssin ohjelmaa. Tänä vuonna uutta oli se, että kokeilimme arkeologisia kaivauksia myös koululaisten kanssa yhden koulupäivän ajan. Kaivauksiin osallistui kuuden oppilaan reipas ryhmä Kiviniityn koulusta. Nuoret työskentelivät innokkaasti kaivauksilla ja löysivät mm. kvartsi-iskoksia ja -esineitä sekä palaneita luunkappaleita.

Kuva 1. Asumuspainanteen sisäpuolelle mitattiin 

seitsemästä neliömetrin kokoisesta ruudusta koostuva 

kaivausalue, joka kaivettiin 5 cm tasoissa. Koululaisten 

kanssa kaivausaluetta laajennettiin vielä kahdella ruudulla.

Kuva 2. Evästauot ovat yhtä tärkeitä kuin itse
 kaivaminenkin. Kuvassa Ari Luomala ja Eero Huhtala.

Tänä vuonna asumuksen pohjoisosasta löytyi lisää saviastian paloja, jotka kuuluvat neoliittiseen Pöljän tyypin keramiikkatyyliin (n. 3200-2500 eKr). Nimestään huolimatta kyse on teknisesti korkeatasoisesta keramiikasta. Asbestikuidun avulla astioista voitiin tehdä isoja, kestäviä ja ohutseinäisiä. Tätä keramiikkatyyliä esiintyy enimmäkseen Itä-ja Pohjois-Suomessa, mutta myös Pohjanmaan kivikautisella rannikkoalueella. Miekkakaaroilta tunnetaan yli 100 kivikautista asumuspainannetta, mutta kaikki niistä eivät olleet samaan aikaan asuttuina, vaan asuinpaikka on ollut ilmeisesti käytössä pitkään, ehkä useamman vuosisadan ajan. 

Kuva 3. Isoja saviastian paloja tulee esiin hiekasta.

Kuva 4. Löytämisen iloa!
Kuvassa Anna-Maija Sipilä, Kyösti Orava ja Asta Smedman.

Asutus alkoi todennäköisesti siinä vaiheessa, kun asuinpaikka sijaitsi mereen pistävässä niemekkeessä Miekkajärven muodostaman merenlahden rannalla. Tällöin alue muistutti maisemaltaan tämän päivän Lohtajan Vattajaa tai Kalajoen hiekkasärkkiä hiekkaharjanteineen ja merenrantamaisemineen. Ilmasto oli tuolloin huomattavasti nykyistä lämpimämpi ja metsissä kasvoi täälläkin jaloja lehtipuita, kuten tammea, pyökkiä ja jalavaa.

Kuva 5. Kaivausporukkaa. Kuvassa vasemmalta
Ivar Sundqvist, Ari Luomala, Sari Kinnunen, Harri Välikangas,
Antti Kyyrö, Marianne Kaustinen, Sauli Luomala, Kyösti Orava, Eero Huhtala,
Eila Saranpää ja Anna-Maija Sipilä. Kuvasta puuttuu Hannu Pikkarainen ja Asta Smedman.

Oletan, että tutkimamme asumuspainanne edustaa Miekkakaarojen neoliittisen asutuksen loppuvaihetta. Pöljän keraamisena aikana merenranta oli jo vetäytynyt kauemmaksi ja asuinpaikka sijaitsi Miekkajärven rannalla, joka oli jo nopean maankohoamisen myötä kuroutunut kluuviksi tai fladaksi. Tähän kysymykseen saamme ehkä vastauksia, sillä tänä vuonna löysimme jonkin verran palanutta luuta, josta on mahdollista saada tarkempi ajoitus asuinpaikalle. Palaneesta luusta on mahdollista teettää myös osteologinen analyysi eli määrittää mistä lajista tai lajeista luut ovat peräisin. Näin saamme tietoa ajoituksen lisäksi myös asukkaiden ravinnosta ja toimeentulosta. Ajoitukseen ja osteologiseen analyysiin haemme ulkopuolista rahoitusta.

Kuva 6. Reunapala suuresta saviastiasta. Pöljän keramiikalle
tyypilliseen tapaan astian reunus on käännetty noin tuuman
leveydeltä sisäänpäin. Reunuksen päällä erottuu sahalaitakoristelua
ja reunuksen sivussa pystyviivapareista koostuvaa koristelua.
Astian pinta on koristeltu vaakasuorilla urilla mahdollisesti
 hammastetun lastan avulla.

Kuva 7. Kappale palanutta luuta ja kvartsista valmistettu kaavinterä.

 Viime vuoden kaivauksissa asumuksen pohjoisosasta löytyi nyrkinkokoisista palaneista kivistä koostunut rakenne. Tänä vuonna löysimme asumuksen eteläosasta toisen saman tyyppisen rakenteen reunaa. Hiiltä ja nokea ei kummastakaan rakenteesta löytynyt, joten kivet on todennäköisesti lämmitetty asumuksen ulkopuolella ja tuotu sitten sisälle. Tällaisia lämmitysratkaisuja on todettu muistakin kivikautisista asumuksista. Vaikuttaa siis siltä, että kummassakin päädyssä asumusta on ollut liesikiveys ruuan laittoa ja/tai asumuksen lämmitystä varten. Mahdollisesti kyseessä on ehkä ollut kahden perheen asumus.   

   

Kuva 8. Lidarkartta Miekkakaarojen kivikauden kylästä.
Asumuspainanteet on merkitty karttaan sinisellä.
Tutkimuskohteenamme ollut asumuspainanne näkyy kartassa eteläisimpänä.
Lähde: Hans-Peter Schulz: Pohjanmaan länsiosa, kulttuuriperintöinventointi 2012.