Museon e-kirjeen myötä koko K.H.Renlundin museon väki haluaa toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2013!

Saaristoretki jäättömän meren aikaan

Pakkasen kolkutellessa K.H. Renlundin museon toimiston yläikkunohin, mieli halajaa takaisin kesään. Lämpimikseni kaivoin esiin elokuun kuudentena kirjoittamana matkaraportin Kälviän saaristoretkestä. Kesäinen tarina oli oivallinen irtiotto tästä hetkestä, jolloin nokan päätä kylmää ja ihmiset kiiruhtavat marketteihin joulukaupoille. Samanlaisen ajatusmatkan kesään haluan tarjota kaikille museoblogin lukijoille:

Sanotaan, että maanantai on työpäivistä pahin. Oma työaamuni museon leivissä oli kuitenkin intoa ja energiaa täynnä elokuun ensimmäisen maanantaina kuluvaa vuotta . Sitä ei pilannut edes sähkökatkos, joka julmasti esti aamukahvin juomisen. Edellisiltana oli eväät onneksi koottu valmiiksi ja repussa odotti sulassa sovussa vaihtovaatteet, tikut, puukko, hyttysmyrkky, kartat, muistivihko ja kynä. Ilmakin näytti suosiolliselta. Sateisen ja kolean kesän jälkeen tuntui pilvinenkin aamu ihan sopevalta. Matka Kälviän saaristoon muinaismuistokohteita kartoittamaan oli valmis alkamaan.

Hyppäsin pyöräni selkään ja suuntasin polkuni Rytikarille. Satama ei ollut toimettomana maanantaiaamunakaan. Pari kyläläistä värkkäsi venemoottoria. Tunnistin toisen heistä kylämme pitkäaikaiseksi kalastajaksi. Onneksi kuitenkin vain hupiajeluun tarkoitettu moottori tarvitsi tilapäistä rassausta, joten kalojen jäämisestä ulapalle ei ollut huolta. Kuulumisten vaihdon yhteydessä sain paljon vinkkejä tulevan päivän kohteista, jotka ovat kautta aikojen herättäneet saaristossa kulkeneiden huomion.

Samassa Rytikarille saapuivat myös muut retkelle osallistujat, ensimmäisenä heistä merihistorian harrastaja Markku Kääntä ja lähes samalla kaasupolkimen painalluksella valokuvaaja Eugen Söderström. Puoliyhdeksän aikataulusta piti huolen myös maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä ja kasviasiantuntija Mika Kanerva. Enää yksi oli joukosta poissa, nimittäin saaristossa ikänsä kolunnut ja meren arvaukselliset kivikot tunteva Juha Nissilä. Pian kuitenkin havaitsimme, että vanha merikarhu olikin ollut meistä kaikista nopealiikkeisin. Hän odotteli meitä jo paatissaan.



Muut Rytikarin paatit jäivät kateellisena katsomaan lähtöämme avomerelle.



”Laivan lastauksen” jälkeen vuosikymmeniä Pohjanlahden tyrskyjä kolunnut kalastuspaatti otti suuntansa kohti avomerta. Tosin jo muutaman sadan metrin jälkeen oli aihetta ottaa ylös ensimmäisen historiallisen paikan koordinaatit. Kyseisellä kohdalle Kunnarinpauhan läheisyyteen oli muinoin uponnut satamaan aikansa ”valkoista kultaa” eli suolaa tuova laiva. Kyläläisten puheissa laiva on kantanut nimeä Donnerin suolalaiva, mutta tämä tieto on vailla kirjallisia todisteita. Sukeltaja voi meren pohjalla havaita vielä vähäiset jäänteet laivan kaaripuista ja pohjalaudoista.

Matka jatkui karttoja ihmetellen ja vielä lopullisia kohdesaaria pohtien. Lopulta totesimme keskinäisen pohdintamme turhaksi, sillä luonnon voimat sanoivat viimeisen sanan. Somerolaakaan rantautuminen oli kohtalaisessa tuulessa mahdotonta. Matka jatkui suoraan aina Poroluodonkariin eli Krunniin asti. Onnekkaimmat matkaajat istuivat kapteenin hytissä, sillä vesi tervehti keulassa olleita märkäisin taputuksin. Vakaviin ilmeisiin ei kuitenkaan ollut aihetta. Kastelevat ”vesileikit” ovat selvästi hupaista puuhaa myös vanhemmalla iällä.



Krunni lähestyy...



Hyväntuulinen seurue saapui meren tyrskyt voittaneena vuosisatoja vanhaan kalastajasaareen, Krunniin. Laitureissa oli parkissa vain yksi purjevene, joten saari oli lähes autio. Ilmaisu on kuitenkin mitä harhaanjohtavin, sillä Krunnissa on elämää myös ilman ihmisiä. Tästä todisteena meitä tervehti usean lampaan lauma, joka oli pistäytymässä erään kalatuvan pihamaalla. Lukuisat arat nelijalkaisten katseet ja heti laiturin välittömässä läheisyydessä olleet luonnonmukaiset miinat toivottivat meidät tervetulleeksi saareen.



Krunnin kalastajamökkejä



Reput olalla puikkelehdimme kalatupien ohitse polulle, joka halkaisee saaren lähes koko pituudeltaan. Pian saimme huomata polun molemmin puolin jäänteitä vanhoista kalastusmajoista. Osa niistä somisti nykyisten mökkien pihamaita. Joukossa oli myös käytöltään tunnistamattomia matalia kiviröykkiöitä. Sain kuulla, että kaksi linjassa olevaa kiviröykkiötä ovat merkki ranoista eli verkonkuivaustelineistä. Nämä maastossa havaittavat pienehköt kivikasat ovat antaneet tukea puisille telineille, joiden varaan verkot on laskettu kuivumaan. Opein, että myös kasvillisuuden tarkkailu antaa viitteitä entisajan asumuksista, sillä esimerkiksi vadelma kasvaa herkästi paikalle, jossa on ollut asutusta. Tällainen asumuspohjan muotoinen vadelmapelto löytyy myös Krunnista.

Asutuspohjien tarkkailun jälkeen polku johdatti meidät laakealle näkymälle, jota leimasi korkea kivikasa ja Lyysin vanha majakka Nykyisin on tapana, että kivikasaan jokainen Krunnissa ensimäistä kertaa vieraileva heittää kiven. Lähtökohta kivikasan rakentamiselle on saattanut toki olla joku toinen. Tarkkaan ei myöskään tiedetä lähtökohtaa valtaisan kivikasan läheisyydessä sijaitseville jatulintarhoille, joista toinen on todella laaja. Jatulintarhat muistuttavat sokkeloista kivirinkipolkua. Niiden merkityksestä ja historiasta on monia arveluja. Yhden tiedossa olevan kansanperinteen mukaan ne olivat 1800-luvulla nuorison kisailupaikkoja. Leikistä, jossa nuorukaiset tavoittelivat labyrintin keskellä seisonutta neitoa, juontuu jatulintarhan ruotsinkielinen nimi ”jungfrudans”. Saaristossa kuten Krunnissa sijaitsevat jatulintarhat ovat todennäköisesti kalastajien ja merimiesten tekemiä. Hyvin monet jatulintarhat on löydetty Pohjanlahden rannikkoalueelta ja ajallisesti niiden rakentaminen sijoittuu aina 1500-luvulta 1800-luvulle. Krunnin jatulintarhat totesimme todella hyvin säilyneiksi. Kivipolut eivät ole päässeet liiaksi sammaloitumaan vaan polut ovat selkeästi nähtävissä. Osa meidänkin ryhmästä kokeili onneaan sokkeloisessa kiviringissä. Tämän seurauksena päät hieman pyörryksissä pistäydyimme tasaisena virtana Lyysin vieraaksi, jossa olevaan vieraskirjaan kirjoitimme puumerkkimme.



Krunnin jatulintarha taustallaan Lyysi



Lyysissä eli kalastajamajakassa kalastajaperheiden vaimot ja lapset pitivät syksyisin merkkitulta saarelle palaaville kalastajille. Aikanaan Lyysi oli kätkenyt sisäänsä kivisen kiukaan, joka toi valoa pimeneviin syysiltoihin. Myöhemmin kiuas sai väistyä öljylyhdyn tieltä, joka laitettiin roikkumaan lasitettuun torniin. Lyysi-nimitys tulee todennäköisesti ruotsinkielisestä sanasta lysa=loistaa, valaista. Lyysin lasitornista kurkistelemaan ei seurueestamme uskaltanut kuin Markku ja Pirkko.

Lyysin edustalta törmäsimme uuteen muinaisjäänteeseen, kummeliin. Kummeliksi kutsutaan luonnossa esiintyviä suunnannanäyttäjiä, jotka ohjaavat vesillä liikkuvia merenkulkijoita turvallisille veneväylille. Jo vuosisatojen ajan kummeleita on rakennettu rannoille kivistä. Kummelin keskelle sijoitettiin usein muita suurempi pystykivi, joka saatettiin maalata valkoiseksi. Ulkomuoto ja käyttötarkoitus ovat antaneet kummeleille myös toisen kutsumanimen, kivikompassit. Krunnin kallioilta löytyi mielestämme tyyppiesimerkki entisajan kummelista pystykivineen. Hienon löytömme jälkeen totesimme, että oli aika siirtyä nykyaikaan ja pitää paussi Krunnin upealla uudella laavulla. Kuivista puista kasattu ristikkonuotio syttyi ilman mukinoita.



Markku ja Jussi kummelin äärellä



Mahat pyöreämpänä jatkoimme Krunnin kartoitusta. Jo pullaa mussuttaessamme oli huomio kiinnittynyt laavulle näkyvään kivirakennelmaan. Läheisempi tarkastelu antoi oletuksen, että kenties kyse on vanhasta karjasuojasta. Tämä muinaismuisto oli yksi isoimmista Krunnista löytämistämme kivirakennelmista. Ihan laavun ja oletetun karjasuojan välittömässä läheisyydestä olevaan kallioon oli hakattu ”1865 POHJANEN”. Tästä samaisesta kalliomerkinnästä oli ollut puhetta jo moottorin rassaajien kanssa Rytikarilla. Toinen heistä oli maininnut, että merkintä on muisto vuodesta, jolloin Pohjoistuuli oli niin kova, että aallot löivät aina merkatun kallion yli. Historiallisen kirjoituksen viereen oli hahmoteltu jäkälistä sydän kivireunuksin. Kyse ei tainnut olla kovinkaan vanhasta ”muinaismuistosta”, mutta söpö se oli joka tapauksessa.

Muisto vuoden 1865 myrskystä

Jatkoimme matkaa pohjoisrannalla rantakivillä pomppien ja kallioita ihastellen. Sain matkalla vastauksen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen, että miksi rannan läheisyydessä on kallioon muodostunut uima-altaan kaltainen syvänne. Juha tiesi kertoa, että paikasta on räjäytetty aikanaan kiveä Krunnin aallonmurtajaan. Totuus ei ollut tarua ihmeellisempää tässäkään asiassa.  

Hieman matkaa jatkettuamme havaitsimme maastossa edellistä vanhempia merkkejä menneisyydestä. Rannalta oli havaittavissa viisi selkeää venevalkamaa, joihin veneet oli aikanaan vedetty suojaan. Jostain olen lukenut, että taivaalta katsottaessa Krunnin venevalkamat muodostavat kuvion, jonka jälki muistuttaa sormet harallaan olevan jättiläisen raapaisua. Tovin kuluttua huomasimme, että venevalkamat sijaitsivat alkumatkaltamme löytämiemme kalastusmajojen jäänteiden välittömässä läheisyydessä.

Kaiken kokemamme ja löytämämme jälkeen jouduimme toteamaan, että oli aika siirtyä seuraavaan saaristokohteeseen. Ikään kuin hyvästeiksi lampaat näyttäytyivät jälleen. Paattimme jätettyä Krunnin jäivät nelijalkaiset ystävämme saaren herroiksi, sillä aiemmin laiturissa kiinnitettynä ollut purjevene oli myös lähtenyt muille apajille.

Krunnista matkamme jatkui Paskalaakaan ja Kuolionperälle, mutta tarina jatkuu jonakin toisena pakkaspäivänä.

Kirjoittanut tutkimusamanuenssi Sanna-Maija Kauppi

Wanhanajan Joulumarkkinat - Gammaldags Julmarknad

Wanhanajan tunnelmalliset joulumarkkinat avaa tänä vuonna itse Piiskan-Paavo. Hän on vähän erilainen pukki joka tapaa kulkea 21.12. havupiiskan kanssa talosta toiseen ja varmistaa, että lapset ovat kilttejä ennen jouluaattoa. Lucia kulkueineen pehmentää tunnelmaa lauluillaan ja valoillaan. Markkinoilla myydään kotitekoisia ruokia ja lahjoja joulupukin konttiin.
______________________

Den stämmningsfulla gammaldags julmarknaden öppnas i år av självaste Piiskan-Paavo. Han är en lite annorlunda bock som brukar gå omkring den 21.12 med sina granriskvistar, från hus till hus och ser till att barnen är snälla även före julafton. Lucia med sina tärnor lyser upp marknaden med sina vackra sånger och ljus. På marknaden säljs hemlagat för skafferi och jultomtens säck.

JOULUPUKKI JULGUBBEN
LOHIKEITTOA mukaan
LAXSOPPA att ta med hem
LUCIA klo/kl 9.30
PONIRATSASTUSTA
PONNYRIDNING
n./ca. 10.00–12.00

Rakas museoblogi,




Tänään on ollut hyvä päivä! Intoa uhkuen naputtelen konetta ja nautin pakkasiltapäivän ihmeellisen kirkkaasta auringosta, joka vielä hehkuu kelmeän kalpealla taivaalla. On päiviä, jolloin tuntuu, ettei saa aikaan mitään ja toisinaan juna nytkähtää liikkeelle heti kerta käynnistymisestä. Tosin kielikuvaa on vaikea uskoa, kun viimekertainen elämysperäinen kokemus junan liikkeellepanevasta voimasta jätti suhteellisen kylmäksi odotellessani viime perjantaina monien muiden kanssamatkustajien tavoin Helsingin rautatieasemalla junan lähtöä tänne pohjolan rannoille. Olin ollut ensimmäisessä ITE Lapissa -kirjan palaverissa Helsingissä Minna Haverin kanssa ja pää täynnä uusia ja raikkaita näkökulmia ITE-taiteeseen. Minna väitteli taiteen tohtoriksi keväällä 2010 nykykansantaiteesta. Itse asiassa hän työstää parastaikaa kiinnostavaa hanketta myös Renlundin museolle koskien taidestudiotoiminnan aloittamista Kokkolassa.



Tänään jatkoimme Minnan kanssa monipolveilevaa keskustelua lappilaisesta ITE-taiteesta ja jatkojalostimme tulevan julkaisun pääsisältöjä. Aikamme keskusteltuamme päädyimme ajankohtaiseen teemaan, jonka ympärille lähdimme kehittelemään kommenttipuheenvuorojen sumaa ja pyytää artikkeleita taiteen parissa työskenteleviltä asiantuntijoilta. Teema käsittelee ITE-taiteen kuratointia ja näytteilleasettelua sekä näihin liittyviä herkullisia puheenvuoroja ja kommentteja. Keskustelun jälkeen lähdin heti ottamaan yhteyttä kollegoihin. Parempi mennä samalla höyryllä eteenpäin, vaikka ruokatunnin kustannuksella (joskus näitäkin päiviä on!):



Sodankylän elokuvajuhlat ovat perinteisesti taas kesäkuussa. Olemme ehdottaneet sinne ITE-filmejä mutta myös kansainvälisiä outsider-filmejä. Juuri eilen laitoin pitkän listan ehdotuksistamme elokuvajuhlien tuottajalle. Ehdottomasti tunnetuin dokumentaristimme on Erkki Pirtola, joka sai kuvataiteen valtionpalkinnon vuosi sitten. Hän on tullut tunnetuksi vaihtoehtotaideilmiöiden kuvaajana. Pirtolan filmit eivät jätä ketään kylmäksi! Suosittelen menemään youtubeen ja kirjoittamaan vaikkapa Erkki Pirtola, himmelit… Savitaipaleella asuva Heikki Kylliäinen on rakentanut pihamaansa tuhansia fantastisia yksityiskohtia, erilaisia rakennelmia. Mutta ehdottomasti huippua edustavat hänen himmelinsä, jotka hän on tehnyt tavallisista mehupilleistä. Niitä on jo autotalli täynnä. Ihan hullua…! Mutta naapureista ja sukulaisista piittaamatta nämä oman tiensä kulkijat kulkevat kohti omia tavoitteitaan ja tekevät taidetta siitä, missä muut näkevät vain poisheitettävän roskan.



Suosittelen myös kirjoittamaan youtubeen Pirtolan rinnalle nimen Elis Sinistö. Hän on jo edesmennyt performanssitaiteilija, joka jätti taakseen mitä huikaisevampia rakennelmia koristaen ne ihmisten poisheittämillä tavaroilla. Siellä on erilaisia makuupaikkoja, hotelleja, väsyneelle matkamiehelle. Sieltä löytyy myös sauna ja tanssilattia. Mitä muuta voikaan pysähdyskeitaalta odottaa?! Eliksen paikka on myynnissä, koska nykyinen omistaja meni konkurssiin. Löytyykö kulttuuritahtoa pelastustöihin vai palautuuko rakennelmat takaisin maan poveen. Vaikka niin kävisikin, Eliksen ilonsanoma kaikille on ”Onnellisinta on olla onnellinen”. Voiko päivä painua mailleen paremmin kuin tällä ajatuksella?



Huomisen haasteita odottaen,

Elina

ITE-amanuenssi

Joulun odotusta K.H.Renlundin museolla

Ensi lauantaina 24.11. museo on mukana Kokkolan joulun avauksessa. Museon toimipisteisiin on vapaa sisäänpääsy, mukaan lukien Draken kotimuseo, jossa voi aistia vanhan ajan joulun tunnelmaa. Roosin talolla taas on tarjolla glögiä ja pientä purtavaa museokaupan tiloissa sekä Kaarina Staudinger-Loppukaarteen värikylläinen näyttely alakerrassa ja yläkerrassa tunnelmia 1800-luvulta. Myös Maisa Turunen-Wiklundin näyttely näyttelyhallilla on avoinna yleisölle maksutta, samoin pedagogio ja Lassanderin talo. Museon eri toimipisteet ovat avoinna lauantaina klo 12-17. Lämpimästi tervetuloa!

Lisäksi keskiajasta kiinnostuneiden kannattaa ensi lauantaina 24.11. suunnata Kokkolan kaupungintalolle, jossa pidetään keskiaikaan liittyvä seminaari. Mielenkiintoisia luentoja Kokkola-salissa klo 10 alkaen. Tervetuloa!

Maisa Turunen-Wiklund museon näyttelyhallilla 15.11. alkaen

K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseolla on ilo esitellä yleisölle herkkää ja kaunista tekstiilitaidetta vaasalaisen Maisa Turunen-Wiklundin käsistä. Silkkilangat, paperinarut, pellavalangat ja kuparinarut kietoutuvat toisiinsa luoden kukkia, kasveja tai vaikkapa heinäseipäitä. Taiteilija onnistuu luomaan monipuolisten tekniikkojensa avulla aavistuksen ympäröivästä luonnosta ja sen hehkeimmistä puolista miniatyyrikokoisesta vanamon varresta koko seinän peittävään kuunkehrään asti. K.H.Renlundin museon näyttelyssä Olipa kerran voi ihastella näitä mielikuvituksellisia töitä monelta vuosikymmeneltä.

Maisa Turunen-Wiklund on syntynyt  Loimaalla, mutta asuu ja työskentelee Vaasassa. Hän on ottanut osaa lukuisiin näyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänet on palkittu useaan kertaan ja hänen töitään löytyy monien kotimaisten museoiden ja yhteisöjen kokoelmista.

Näyttely avautuu torstaina 15.11. avajaisten merkeissä. Lämpimästi tervetuloa näyttelyhallille klo 18!

Prosenttitaiteesta ja taiteilijapankista Kokkolassa

Taiteilijapankki palvelemaan tulevia julkisia rakennuskohteita Kokkolassa

Hyviä uutisia taiderintamalta. Nimittäin Kokkolan kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 29.10.2012, että sivistystoimen rakennus- ja peruskorjaushankkeiden budjetoinnissa huomioidaan tulevaisuudessa taidehankinta. Tämä tarkoittaa ns. prosenttiperiaatteen käyttöönottoa, jossa rakennushankkeen määrärahoista varataan osa taideteoksiin. Tätä periaatetta varten ja rakennushankkeita palvelemaan sivistystoimi perustaa taiteilijapankin, johon asiasta kiinnostuneet ammattitaiteilijat saavat toimittaa oman portfolionsa. Näiden pankkiin ilmoittautuneiden taiteilijoiden joukosta kulloisenkin hankkeen taidetyöryhmä esittää sopivimpia, joilta pyydetään esitys kohteen taideteosta/taideteoksia varten.


Hanke on ajankohtainen ja kiinnostusta herättävä. Vastaavia taiteilijapankkeja on Suomessa vasta kourallinen. Yksi hyvä esimerkki taiteilijapankin toimivuudesta saadaan Joensuun Penttilänrannan asuinalueelta, jonka taidehankintoja varten on perustettu taiteilijapankki. Pankki on avoin ja uudistuva, ja tällä hetkellä Penttilänrannan taiteilijapankissa on jo yli 200 taiteilijaa. Myös Kokkolan toiveissa olisi, että pankista saataisiin toimiva työkalu tulevia rakennushankkeita silmällä pitäen. Taiteilijoiden toivotaan lähettävän näitä portfolioita jo tämän syksyn aikana K.H.Renlundin museolle (Pitkänsillankatu 1-3 A, 67100 Kokkola).


Seuraavia isoja rakennus- ja peruskorjaushankkeita, joissa taiteilijapankkia olisi tarkoitus käyttää hyödyksi, ovat muun muassa Isonkylän monitoimitalo, Lucina Hagmanin koulu, Torkinmäen monitoimitalo, Kokkolan seudun opisto ja Kokkolan urheilutalo. Vastaavien kohteiden julkiseen taiteeseen sijoittamisessa ei voi muuta kuin voittaa. Taideteos esimerkiksi koulun tiloissa lisää viihtyvyyttä ja vähentää ilkivaltaa. Myös kultuurimyönteisyys ja –kasvatus lisääntyvät ja luovat ympärilleen suvaitsevaisempaa ilmapiiriä. Mahdollista on myös tehdä taidetta yhdessä lasten/tilan käyttäjien kanssa, jolloin jokaisella on mahdollista vaikuttaa ympäristöönsä. Taiteilijan sitouttaminen rakennusprojektiin mahdollisimman varhaisessa suunnitteluvaiheessa tuo mukanaan luovia ja mahdollisemman integroituja ratkaisuja, jotka saadaan toimimaan eri tavalla, kuin vasta jälkikäteen tilaan tuotu taide.


Toivottavasti Kokkolan lisäksi muutkin kunnat seuraavat tällä yhteisellä tiellä ja ryhtyvät yhteisin mielin lisäämään kuntalaistensa viihtyvyyttä ja nostamaan mielialoja taiteen voimin.

Onnenmaa

Kaarina Staudinger-Loppukaarteen 100-vuotisjuhlanäyttely Kokkolassa 11.10.2012–24.2.2013

Savonlinnassa asuva Kaarina Staudinger-Loppukaarre (s. 1911 Haapavesi) kuuluu samaan mystikoiden, visionäärien tai meediotaiteilijoiden joukkoon kuin outsider-taiteilijat Madge Gill (Englanti) tai Rosa Zharkih (Venäjä). Hänen mystistä maailmaansa hallitsevat Olevaiset, jotka ottavat linnun, ihmisen tai oudon eläimen hahmon. Kuvan litteässä avaruudessa ne kietoutuvat toisiinsa, täyttävät kuhisevana massana universumin, jonka selkeä ääriviiva rajaa irti taustan äärettömyydestä. Katsojalla on etuoikeus kurkistaa Staudinger-Loppukaarteen avulla Olevaisten elämään äärimmilleen maalatun kuvan ajan. Joskus he saattavat tuijottaa katsojaa takaisin kuin toteaisivat ulkopuolisen katseen ja siirtyvät sitten jatkamaan ”arkisia askareitaan”.

 

Taiteilijan maailmaan fantasia-mystishahmoiset Olevaiset ovat kuuluneet lapsesta saakka, jolloin hän piirteli näkyjään hiilellä laudanpalasiin. Aikuisena Staudinger-Loppukaarre yritti ahtautua harrastajataiteilijoiden muottiin, tehdä ”oikeita maisemia”. Tällöinkään hän ei unohtanut ”lapsiaan” – kuten hän silmiensä eteen ilmestyviä Olevaisia kutsuu. Hän maalasi lapsiaan salaa öiseen aikaan, jolloin heidän oli turvallista ilmestyä ja sellaisina kuin ne hänelle ilmestyivät. Lapset ovat myös hänen parhaita ystäviään, joiden kanssa keskustelutuokio / maalaussessio venähtää usein pitkäksi. Joskus Olevaisten joukkoon eksyy yksittäinen ihmis- tai eläinhahmokin. ”Tauluni kuvaavat ihmisten ja eläinten keskinäistä sopua ja rauhaa”, ammentaa taiteilija pitkästä elämänviisaudestaan.


Onnenmaa-näyttelyssä esitellään Staudinger-Loppukaarteen laajasta yli 6000 teoksen joukosta 1980- ja 90-lukujen tuotantoa aina viime vuosiin asti – näyttelyn tuorein työ on vuodelta 2010. Näiden vuosikymmenien aikana taiteilijan omaleimainen tekniikka vahvistui ja Olevaisten hahmot vakiintuivat. Esillä olevissa maalauksissa näkyvät eri vuosien väri- ja muotovariaatiot, mm. ruskea ja vihreä kausi. Myös Espanjassa vietetyt loma-ajat näkyvät mm. hehkuvan kasvillisuuden runsautena. Staudinger-Loppukaaretta on verrattu usein myös toiseen ”luonnonlapseen”, näkyjen näkijään, venäläiseen surrealistiin Marc Chagalliin. Tästä on muutama esimerkki myös Onnenmaa-näyttelyssä. Kriitikko, dokumentaristi Erkki Pirtola kirjoittaa taiteilijasta: ”Kaarina Staudinger-Loppukaarteen kunnioitettavan iän ja hämmästyttävän terveyden ja elämänilon salaisuus on varmaankin tämä maalauksellinen yhteys Olevaisiin. Ne tervehtivät meitä terveyden ja ikuisen elämän valtakunnasta.”

Kokkolan näyttelyn erikoisuutena on omakuvasarja, jota ei ole ennen esitetty. Omakuvat ovat syntyneet harvakseltaan, ei varta vasten tehtynä. Omakuvasarjassa taiteilija on maalannut itsensä olevaisten keskelle; ”lapset ovat tulleet tarkistamaan yhdennäköisyyden”. Kokkolassa olevat maalaukset ovat yksityiskokoelmasta. Roosin talolla olevan kokonaisuuden on koonnut Jorma Staudinger, taiteilijan vävy. Taiteilijan perhe julkaisi Kaarina Loppukaarre-Staudingerin elämästä ja tuotannosta kirjan Öiset olevaiset tämän 90-vuotissyntympäiväjuhlan kunniaksi (2001). Kirjaa on myynnissä myös K.H.Renlundin museokaupassa.

 

Staudinger-Loppukaarteen töitä on esitetty ITE-taiteen näyttelyissä vuodesta 2005 lähtien. Ensin Kiasman Omissa maailmoissa -näyttelyssä vuonna 2005 ja seuraavana vuonna valtakunnallisessa ITE-taiteen katselmuksessa Kaikilla mausteilla Suomen Kivikeskuksessa Juuassa. Kansainvälisistä näyttelyistä voisi mainita Moskovan Raw Art from Finland -näyttelyn vuonna 2005, Tanskan Det’ vildt! -näyttelyn vuonna 2006 Outsider Art -museossa Randersissa sekä pohjoismaisen näyttelykiertueen Annan konst, joka kiersi Göteborgin taidemuseossa, Bomuldsfabrikenissa Arendalissa (Norja) ja Pohjanmaan museossa Vaasassa. Arvostetuista kansainvälisistä asiantuntijoista koostuva jury valitsi Staudinger-Loppukaarteen maalauksia Bratislavan maineikkaaseen INSITA triennaaliin vuonna 2007. Staudiner-Loppukaarteen töitä on esitelty vuodesta 1964 lähtien. Taiteilijan oma perhe on myös aktiivisesti järjestänyt lukuisia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Tervetuloa näyttelyyn!

Taiteilijan kotisivut löydät osoitteesta:
www.olevaiset.fi

Kaarina Staudinger-Loppukaarre Roosin talolla 11.10 alkaen

Tervetuloa Onnenmaa näyttelyn avajaisiin K.H.Renlundin museolle!

Avajaiset järjestetään Roosin talolla (Pitkänsillankatu 39, Kokkola) torstaina 11.10 klo 18 alkaen. Ohjelmassa taiteilijan tyttären Leena Staudingerin avajaispuhe ja musiikkia sekä pientä tarjoilua.

Lämpimästi tervetuloa!

Esa Tiaisen taidetta näyttelyhallilla



Retrospektiv + Aktualis. Katsaus eiliseen… ja tähän päivään on K.H.Renlundin näyttelyhallilla 27.9. avautuneen näyttelyn nimi. Näyttely esittelee laajasti kokkolalaisen taiteilijan Esa Tiaisen tuotantoa aina 1970-luvulta tähän päivään. Näyttely on Tiaisen 60-vuotisen taipaleen ensimmäinen retrospektiivinen kokonaisuus, joten tätä näyttelyä oli kaupunkilaisten keskuudessa jo ehditty odottaa.

Tiainen on klassisen esittävän muotokielen edustaja, joka ei ole koskaan suuremmin välittänyt abstraktista, ei esittävästä tyylistä. Hänen omimpia tekniikoitaan ovat akvarelli, guassi ja öljy, aiheista mieluisimpia ovat muotokuvat, asetelmat ja maisemat. ”Ihmisiä on aina mielenkiintoista kuvata. Ihmisestä saa niin paljon irti” sanoo Tiainen, ja jatkaa ” kuvattavan ihmisen iällä ei ole merkitystä, mutta mukavinta on maalata naisia”. Maisemia on syntynyt niin kotikaupungista, muualta Pohjanmaalta, kuin myös ulkomailta. Maalaamisen ohella Tiainen on tehnyt useita graafisia töitä, joista museolla on esillä muutamia näytteitä.

Esa Tiainen on pääosin itseoppinut, minkä lisäksi hän on opiskellut taidetta etäopiskeluna. Tämän ohella taiteilija toimii monien taidekurssien vetäjänä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nämä kurssit antavat hänelle uusia virikkeitä ja lisäksi hyvän mahdollisuuden olla yhteydessä muihin alan ihmisiin. Aktiivinen Tiainen pyörittää myös omaa yritystään sekä on muuten näkyvä persoona kaupungin vaikuttajien joukossa.

K.H.Renlundin museon näyttelyä varten Tiainen keräsi maalauksia ympäri maan. Hän on alusta asti pitänyt listaa siitä, mihin hänen teoksiaan on sijoitettuna. Sen listan tiimoilta taiteilija keräsi ne hänelle itselleen merkittävimmät teokset kokonaisuudeksi, jota voi hyvällä syyllä kutsua Tiaisen uran läpileikkaukseksi. Tiainen onkin onnellinen saadessaan tehdä sitä, mistä pitää: ”Olen saanut kokeilla vähän kaikkea ja kaikkea on ollut kiva tehdä”.

Tervetuloa näyttelyhallille tutustumaan Tiaisen taiteeseen. Näyttely avoinna 29.9.-28.10.2012, ti-pe klo 12-15, torstaisin myös 18-20, la-su 12-17.

Keskiaikapäivät 1.9.2012

Perinteiset syysmarkkinat ja keskiaikapäivät järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä. Tapahtuma järjestetään Kaarlelan Kirkonmäellä, Kokkolassa lauantaina 1.9.2012 kello 9.00.
Tervetuloa!

Lisää tapahtumasta voit lukea täältä.

Yhteisöllisen ekotaideteoksen avajaiset Roosin talon pihalla

K.H.Renlundin museo - Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo on kevään ja kesän 2012 aikana yhdessä Maaseudun sivistysliiton, Kokkolan kaupunginpuutarhan sekä lukuisien kokkolalaisten toimijoiden kesken toteuttanut yhteisöjä osallistavan ekologisen kasvitaideteoksen, Aallon sylin. Teoksen taiteellisena suunnittelijana on toiminut taiteilija Eira Ainalinpää.

Aallon syli kasvitaideteoksen viereen pystytettiin myös Tapani Kokon suuri puuveistos, Elämä ei lopu koskaan, 2005.

Aallon syli teoksen avajaisjuhlat järjestetään torstaina 23.8.2012 kello 18.00 Roosin talon pihalla. Lämpimästi tervetuloa!

Kati Raatikaisen ”Kudotaan yhdessä koreografia” 6.7.2012 Näyttelyhallilla

Kati Raatikainen

K.H.Renlundin museo ja tanssitaide tekivät yhteistyötä Wanhan Kallen viikolla.

Koreografi Kati Raatikainen tutki 6.7. pidetyssä esityksessään millä tavalla voi luoda koreografisia toimintakäsikirjoituksia. Kati sanoo olevansa kiinnostunut siitä, kuinka ollaan yhteydessä eri taustoista tuleviin ihmisiin. Toisaalta myös se, millä tavalla koreografia voi syntyä, kun osallistujilta saadaan palautetta sekä jaettuja kokemuksia, kiinnostaa Katia.

Näyttelyhallilla oli odottava tunnelma kun kello läheni kolmea. Pienessä ryhmässämme tunnelma oli tiivis.
Saimme nauttia Katin inspiroivasta esityksestä Tapani Kokon ja Kaija Kontulaisen veistosten seassa, sekä osallistua myös itse esitykseen.
Esityksessä käytimme jokaista aistia – haistelimme ja katsoimme teoksia eri kulmista, koskimme ja tunnustelimme. Lopuksi jäljittelimme Katia, joka liikkui teosten inspiroimaan tahtiin.
Kudoimme yhdessä koreografian.

Eri taidemuodot keskustelevat hienosti keskenään



Kesänäyttely - Sommarutställning

Trullit, puurolusikat, pääsiäiskirjeet - ¬mistä oikein on kysymys?

Nämä ja moni muu pääsiäisen viettoon liittyvä perinne selviää Kokkolassa, kauppakeskus Chydeniassa olevasta näyttelystä. K.H.Renlundin museon – Keski-Pojanmaan maakuntamuseon pop up-näyttely on esillä pääsisäisen ajan kauppakeskuksen Rantakadun ylittävässä lasikäytävässä.

Näyttelystä selviää miksi trulleilla oli mukanaan puurolusikat, missä trullit liikkuvat ja minä päivänä, miten pääsiäinen on muuttunut Kokkolan ympäristössä sekä mitä on ortodoksinen virpomisperinne. Itäinen ja läntinen pääsiäisperinne on tänä päivänä sekoittunut. Selvimmin tämä näkyy eteläisessä Suomessa.

Pääsiäiskirjeet ovat Kokkolan seudun hyvän pääsiäisen toivotuksen perinne. Ne tehdään aivan omalla erityisellä tavalla. Näyttely opastaa myös tekemään pääsiäiskirjeitä.

Näyttely puretaan pääsiäisen jälkeen. Tulevaisuudessa uusia pop up-näyttelyjä saattaa ilmestyä ajankohtaisten asioiden, merkkipäivien tai muiden mielenkiintoisten asioiden yhteydessä,

Ohessa olevat pääsiäiskirjeet ovat 1800-luvun lopulta K.H.Renlundin museon – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon kokoelmista.

Hauskaa pääsiäistä museon puolesta!                                       

toivottelee Merja Passoja

 

                                  

SATUJEN KERRONTAA ROOSIN TALOLLA

Sadutus on hauska tapa saada selville lasten kokemuksia taiteesta. Se toimii toisin päin kuin perinteinen museo-opastus; nyt kertojina ovatkin lapset ja museo-oppaan tehtävänä on kuunnella mitä lapsilla on kerrottavana ja tarvittaessa auttaa tarinan kehittelyssä. Kokeilimme ensimmäistä kertaa sadutusta viime vuonna venäläisen taitelijan Vjatcheslav Shragan näyttelyssä. Tänä vuonna satujen aiheena olivat K.H.Renlundin kokoelmaan kuuluvat Suomen taiteen kulta-ajan taideteokset 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Tapahtuma suunnattiin erityisesti päivähoitoikäisille, eskareille ja peruskoulun alaluokille, mutta siihen osallistui myös pari yläkouluryhmää.
Roosin taloon ja Renlundin taidekokoelmaan tutustumisen jälkeen ryhmä sai valita yhden maalauksen, josta satu kerrottiin. Satu muotoutui yhteisessä satuhetkessä ja pyrittiin kirjaamaan ylös sellaisena kuin lapset sen kertoivat.
Ei voi taas muuta kuin ihmetellä, kuinka hyvä mielikuvitus lapsilla on!

MUNDUS 26.1. - 4.3.2012

Avajaiset   26.1. kl(o) 18   Vernissage

Tervetuloa/ Välkommen!



HIEKKAAN KIRJOITETTU 12.1. - 18.3.2012

Koillis- Englannin hiekkarannat ovat kauniita, ilmasto karaisevaa. Tämä ei ole mikään teemapuisto eikä turistirysä. Railakkaat ympärivuotiset tempaukset ovat rannikon asukkaiden omaa hulvatonta elämäniloa. Täällä nauretaan kanssaihmisten kera, ei heidän kustannuksellaan - ja ennenkuin huomaakaan, on itsekin muuttunut lapseksi ja touhuaa tyytyväisenä kollektiivisen luovuuden huumassa.

"Riemukkaat rituaalit, aina ne samat ja aina yllättävät: hypyt vaahtopäihin täysissä pukeissa, virnistävät päät hiekassa, hehkeät hiekkamerenneidot murenemassa nousuveden syleilyyn päivän päättyessä. Ja se kaikki on siellä odottamassa uudelleen seuraavana päivänä ja seuraavina kesinä ja vielä kauan sen jälkeen kun olen saanut tarpeekseni kuvaamisesta."

Näyttelyn kuvat ovat vuosilta 1969 - 1990. Suurin osa on otettu Whitley Bayn, Cullercoatsin ja Tynemouthin rannoilla, muut saman rannikon muilla paikallisten suosimilla hiekkarannoilla. Noin 400 valokuvaa on tehnyt metamorfoosin myös elokuvaksi nimeltä The Writing In The Sand (Hiekkaan kirjoitettu), joka valmistui vuonna 1991. Samanniminen kirja julkaistiin vuonna 2000 Englannissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

--------------------
Suomalainen Sirkka-Liisa Konttinen on valokuvaaja ja elokuvaaja sekä Newcastle Upon Tynessä pohjois-Englannissa vuodesta 1969 toimineen Amber kollektiivin perustajajäsen. Ryhmä on tunnettu seutuunsa keskittyneen yhteiskunnallisen elokuvan ja dokumenttivalokuvan tuotannosta sekä dokumenttivalokuvalle omistetusta Side Photographic Gallerystaan.

Sirkka-Liisa Konttisen päätyöt:

Byker (1983, näyttely, kirja & elokuva), Keeping Time (1983, elokuva), Step by Step (1984, näyttely; 1988, kirja), Hiekkaan kirjoitettu (1991, elokuva; 2000, näyttely & kirja), Kirjeitä Katjalle (1994, elokuva), The Coal Coast (2003, näyttely & kirja), Byker Revisited (2009, näyttely & kirja) sekä siihen liittyvä elokuva, Today I'm with you (2009).

Vuonna 2011 Sirkka-Liisa Konttisen valokuvat ja Amberin elokuvat liitettiin UNESCOn maailmanmuistirekisteriin.

Sirkka-Liisa Konttisen valokuvanäyttely Hiekkaan kirjoitettu Roosin talossa (Pitkänsillank. 39, Kokkola) 12.1. – 18.3.2012. Avoinna ma-pe 12-15, to myös 18-20, la-su 12-17.