Siirry pääsisältöön

HIEKKAAN KIRJOITETTU 12.1. - 18.3.2012


Koillis- Englannin hiekkarannat ovat kauniita, ilmasto karaisevaa. Tämä ei ole mikään teemapuisto eikä turistirysä. Railakkaat ympärivuotiset tempaukset ovat rannikon asukkaiden omaa hulvatonta elämäniloa. Täällä nauretaan kanssaihmisten kera, ei heidän kustannuksellaan - ja ennenkuin huomaakaan, on itsekin muuttunut lapseksi ja touhuaa tyytyväisenä kollektiivisen luovuuden huumassa.

"Riemukkaat rituaalit, aina ne samat ja aina yllättävät: hypyt vaahtopäihin täysissä pukeissa, virnistävät päät hiekassa, hehkeät hiekkamerenneidot murenemassa nousuveden syleilyyn päivän päättyessä. Ja se kaikki on siellä odottamassa uudelleen seuraavana päivänä ja seuraavina kesinä ja vielä kauan sen jälkeen kun olen saanut tarpeekseni kuvaamisesta."

Näyttelyn kuvat ovat vuosilta 1969 - 1990. Suurin osa on otettu Whitley Bayn, Cullercoatsin ja Tynemouthin rannoilla, muut saman rannikon muilla paikallisten suosimilla hiekkarannoilla. Noin 400 valokuvaa on tehnyt metamorfoosin myös elokuvaksi nimeltä The Writing In The Sand (Hiekkaan kirjoitettu), joka valmistui vuonna 1991. Samanniminen kirja julkaistiin vuonna 2000 Englannissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa.

--------------------
Suomalainen Sirkka-Liisa Konttinen on valokuvaaja ja elokuvaaja sekä Newcastle Upon Tynessä pohjois-Englannissa vuodesta 1969 toimineen Amber kollektiivin perustajajäsen. Ryhmä on tunnettu seutuunsa keskittyneen yhteiskunnallisen elokuvan ja dokumenttivalokuvan tuotannosta sekä dokumenttivalokuvalle omistetusta Side Photographic Gallerystaan.

Sirkka-Liisa Konttisen päätyöt:

Byker (1983, näyttely, kirja & elokuva), Keeping Time (1983, elokuva), Step by Step (1984, näyttely; 1988, kirja), Hiekkaan kirjoitettu (1991, elokuva; 2000, näyttely & kirja), Kirjeitä Katjalle (1994, elokuva), The Coal Coast (2003, näyttely & kirja), Byker Revisited (2009, näyttely & kirja) sekä siihen liittyvä elokuva, Today I'm with you (2009).

Vuonna 2011 Sirkka-Liisa Konttisen valokuvat ja Amberin elokuvat liitettiin UNESCOn maailmanmuistirekisteriin.

Sirkka-Liisa Konttisen valokuvanäyttely Hiekkaan kirjoitettu Roosin talossa (Pitkänsillank. 39, Kokkola) 12.1. – 18.3.2012. Avoinna ma-pe 12-15, to myös 18-20, la-su 12-17.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytöretki Kokkolaan

Neristan (Kuva: Kokkolan kaupunki) Kokkola on minulle uutta maaperää. Noin puoli vuotta sitten, elokuun puolivälissä, pakkasimme aamulla Turussa mieheni kanssa pikkuauton täyteen tavaraa ja ajoimme läpi hikisen päivän kohti Kokkolaa. Vuokranantaja tapasi meidät talon edustalla, luovutti avaimet ja jätti meidät purkamaan muuttokuormaa. Saman päivän alkuillasta kalusteliikkeen mies toi meille sängyn sekä ruokapöydän ja tuolit. Varsinaisesti muutin kaupunkiin paria viikkoa myöhemmin, kun uusi työni Kokkolan kaupungilla alkoi 4.9. Oloni on viime syksystä saakka ollut kuin löytöretkeilijällä; kävelen uusissa maisemissa ja havainnoin ympäristöäni, tutustun uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Kaupunkina Kokkola on näyttäytynyt minulle kiintoisana sekoituksena vanhaa historiallista kaupunkia ja uudempia kerroksia. Paikoitellen kaupunki on silmiä hivelevän kaunis ja taas paikoitellen olen huomannut ihmetteleväni tehtyjä ratkaisuja. Huomaan myös katsovani kaupunkia jalankulkijan ja pyöräilijän

Hannu Leimu haastattelu

Hannun näyttely "Nyt Minä Olen Kapteeni Kid" on parhaillaan nähtävillä K.H. Renlundin Museon Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Siis Museokorttelissa, eli samassa pihassa missä ovat Lassanderin Talo ja Pedagogio. Vaikka kattoa remontoidaan, ollaan me kuitenkin auki ihan normaalisti! Eli Ti-Pe Klo. 12-15 ja La-Su klo 12-17. Torstaisin Ilmainen sisäänpääsy ja ilta aukiolo klo 18 - 20 ja taas 14.10 Torstai iltana itse taiteilija tavattavissa piirtämisen ja keskutelun merkeissä! Mutta, itse aiheeseen. Päätin näin näyttelyn alla ottaa asiakseni jututtaa Hannua ja keskustelimme elämästä ja sen loppumisesta. Taiteestakin taidettiin jotain höpistä. Ja tottakai Karatesta. Mutta pidemmittä puheitta, Hannu, miksi sinä olet Kapteeni Kidd? Minä olen kapteeni Kidd, koska ajan ratas on pyörähtänyt. Lapsuuteni muistorikkain lelu, Matchboxin kapteeni Kidd kolmenkymmenen vuoden takaa, näyttää kasvonpiirteiltään keski-ikäiseltä mieheltä. Ehkä lapsen leikki merirosvonukell

AIKAMATKA KESKIAJALLE - LEIKKIÄ, TARINOITA JA TOIMINTAA

Järjestimme yhteistyössä Kokkolan koulutoimen Kuperkeikka- ja Projektori hankkeen ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen kanssa 6.9. – 30.9. Saarimäen markkinat - aikamatka keskiajalle –tapahtuman. Se oli suunnattu perusopetuksen 5-6 luokille. Tapahtumaan osallistuikin kaikkiaan parikymmentä luokkaa mm. Torkinmäen, Hollihaan, Mäntykankaan, Villan, Kyrkbackenin, Rahkosen, Vionojan ja Kälviän kirkonkylän kouluista. Valitettavasti emme voineet tarjota teemapäivää kaikille halukkaille, mutta nopeimmat pääsivät mukaan. Teemapäivä kesti yhden luokan osalta aina yhden koulupäivän. Kumppaneinani tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa toimivat opettajat Auli Palosaari ja Pertti Kuosmanen. Ilman heidän vahvaa ammattiosaamistaan ja työpanostaan tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lisäksi tapahtumassa työskentelivät myös luokanopettajakoulutuksen syventävää harjoittelua tehneet Sari, Eva, Outi ja Janika, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luovuudellaan ja