Siirry pääsisältöön

Museolla puretaan!

Ilmaa tuli, että pysty hengittämään veden alla

Huomasin eilen toistelevani tätä lausetta. Se on varmaan pysyvästi iskostunut tajuntaani. Niin käy kun kuuntelee neljän kuukauden ajan samaa äänimaailmaa. Jotkut kysyvät, että eikö mene järki kun kuuluu repeatillä samaa ja ainaa vaan samaa puhetta? Ei mennyt yhtään enempää. Sitä oppii ajan myötä siirtämään sen kaiken taka-alalle. Sopeutuu. Kirja käteen, tune in, drop out. Hail Carl Sagan

Niin joo, anteeksi päämatkailuni ja epäselvyyteni! Kyseessähän on tietenkin meidän merihistoriallisen näyttelyn filmissä oleva hetki jossa yksi merisaukoista kuvailee sukeltamisen ensi askeleita sanomalla juuri Ilmaa tuli, että pysty hengittämään veden alla.

Mutta se on historiaa (pardon the expression) koska vuoden 2010 isoin näyttelymme "Herra kapteeni, siellä se on!" on paketissa ja katseemme on jo seuraavassa näyttelyssä. Mutta siihen on vielä matkaa jonkin hetken verran. Purku on käynnissä. Tai itseasiassa se on jo lopuillaan kuten näette kuvasta





Kuten aina, on se purkaminen paljon nopeampaa kuin pystytys. Pystytykseen meni muistaakseni jotain kolmisen viikkoa. Pitkiä päiviä ja nopeita päätöksiä. Purkamiseen taas vuorostaan vain jokunen päivä. Ja en tiedä mikä on yleinen käsitys mutta pystytys ja purkaminen (ainakin historiallisissa näyttelyissä, taiteessa ehkä taiteilijat mukana) on täysin museon työntekijöiden harteilla. Eli ei ne 100kg ilmapumput tai yli 2 metriset lasivitriinit tule sinne tilaan tai lähde sieltä tilasta itse kävelemään vaan ne on kannettava ensin varastolta ulos, sitten rekkaan, ja sitten sisälle, ja kun loppu on tullut näyttelyn pulssille, niin taas ulos, sitten rekkaan, rekalla ajettava varastolle ja siellä kannettava 50 metriä pitkää käytävää varasto tilaan. Ja parhaimmillaan, tai pahimmillaan, tämä käytävän päästä päähän ravaaminen toistetaan monia kymmeniä kertoja. No, ainakin kunto kasvaa ja kantti kovenee. Läppä lentää, linnut laulavat...

Jos muistelen vanhoja kuten museossa on tapana (dah dum cha! "huono komiikka rumpu") niin Roosin, Pedagogion ja Lassanderin talojen uusien näyttelyiden pystyttäminen on kyllä ollut pahin rupeama. Siinä sitä tavaraa riitti kymmeniä rekkalasteja ja tietenkin kaikki oli kannettava ja pystytettävä itse. Ja tietenkin jokaista näyttelyä edeltää se suunnittelu mikä vie paljon aikaa. Mutta, past is past, nyt on tämä hetki.

Ja seuraavana hetki tuo meille Hannu Leimun näyttelyn nimeltään "Nyt minä olen Kapteeni Kid" jonka avajaiset ovat siis 23.9 ja jossa alustavien tietojen mukaan paneudutaan ihmislapsen lapsuuteen ja siihen miten me kaikki voimme kasvaa erilleen kun lähdemme seuraamaan saatuja signaaleja, niitä mitä ilma meille kuljettaa. Kyllä, mitä ilma kuljettaa...

Da da da DUUUUUUUUM!



-Petri Aspvik-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytöretki Kokkolaan

Neristan (Kuva: Kokkolan kaupunki) Kokkola on minulle uutta maaperää. Noin puoli vuotta sitten, elokuun puolivälissä, pakkasimme aamulla Turussa mieheni kanssa pikkuauton täyteen tavaraa ja ajoimme läpi hikisen päivän kohti Kokkolaa. Vuokranantaja tapasi meidät talon edustalla, luovutti avaimet ja jätti meidät purkamaan muuttokuormaa. Saman päivän alkuillasta kalusteliikkeen mies toi meille sängyn sekä ruokapöydän ja tuolit. Varsinaisesti muutin kaupunkiin paria viikkoa myöhemmin, kun uusi työni Kokkolan kaupungilla alkoi 4.9. Oloni on viime syksystä saakka ollut kuin löytöretkeilijällä; kävelen uusissa maisemissa ja havainnoin ympäristöäni, tutustun uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Kaupunkina Kokkola on näyttäytynyt minulle kiintoisana sekoituksena vanhaa historiallista kaupunkia ja uudempia kerroksia. Paikoitellen kaupunki on silmiä hivelevän kaunis ja taas paikoitellen olen huomannut ihmetteleväni tehtyjä ratkaisuja. Huomaan myös katsovani kaupunkia jalankulkijan ja pyöräilijän

💥TULTA JA JÄÄTÄ 1854 - Halkokarin kahakka englantilaisten silmin

Englannin  laivasto-osasto   Pohjanlahdella toukokuussa 1854. HMS Odinin laivalääkärinä toimineen Edward Creen akvarelli.  ©   National   Maritime   Museum,   Greenwich,   London Englantilaiset yrittivät Krimin sodan (1853-1855) Itämeren kampanjaansa liittyen maihinnousua Kokkolan Vanhansatamanlahdella 7.6.1854. Tavoitteena oli tuhota kaupungissa sijaitsevat vihollisen sotatarvikemateriaalit. Hyökkäys torjuttiin paikallisten asukkaiden tukemana. Tapahtumien kulku Englannin laivaston asiakirjojen ja silminnäkijöiden kertoman perusteella: Torstai 30.5.1854 Englantilaisen amiraali Plumridgen komennossa olevan Pohjanlahden laivasto-osaston kolme laivaa saapuu Raahen edustalle. Vastarintaa kohtaamatta raahelaisilta tuhotaan 13 laivaa, 9000 tynnyriä pikeä ja tervaa sekä suuret määrät laivanrakennusmateriaalia. Perjantai 1.6.1854 Kaikki Pohjanlahden osastoon kuuluvat neljä laivaa ( Leopard, Valorous, Vulture ja Odin ) saapuvat Oulun satamaan. Oulussa englantilaiset polttavat kaikkiaa

Jackson Haines - Kaunoluistelun isä Kokkolassa 1800-luvulla

  Jackson Haines. Kuva: Suomen Kansallismuseo Saavuin kesäksi museoharjoitteluun Kokkolaan, joka oli itselleni ennestään täysin vieras kaupunki. Kesä kului siten harjoittelun ohessa uuteen kaupunkiin ja sen historiaan tutustuen. Yli 400 vuoden ikäisen Kokkolan kadut ovat nähneet monenlaisia kulkijoita. Monen juuret ovat olleet tiukasti kaupungin maaperässä usean sukupolven ajan. Toiset ovat puolestaan viettäneet kaupungissa vain murto-osan elämästään, mutta tästä huolimatta he jättäneet pysyvän jäljen kaupunkiin. Yksi tällainen henkilö on kaunoluistelun isäksi tituleerattu, New Yorkista kotoisin ollut Jackson Haines (1838-1875), joka matkasi vuonna 1864 Atlantin yli esiintyäkseen Euroopassa. Yli 10 vuoden ajan Haines hurmasi yleisöä ympäri Euroopan suurkaupunkeja. New Yorkin katuojien jäillä lapsena luistelemaan oppinut hedelmäkauppiaan poika luisteli muun muassa Ruotsin silloisen kuninkaan Kaarle XV:n, Preussin kuningas Vilhelm I:n ja Venäjän tsaariperheen suosioon. Hainesin kuuluisuu