Kädentaitojen marginaalipisteitä

Puolitoista vuotta sitten elokuussa aika lailla heti kesälomien jälkeen sähköpostiini tuli Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioisen viesti: ”Tuleeko mieleenne ideoita, mitä voisimme ehdottaa tähän mielenkiintoiselta vaikuttavaan Outsider Craft -näyttelyyn? Vastaan nyt heille, että pohdimme täällä asiaa.” Ajattelin heti, että ”voi ei, taas joku ymmärtämätön haluaa teoksia Suomesta, ja kun hänelle valkenee, paljonko kuljetukset tulevat maksamaan, hän vetäytyy takavasemmalle pikku hiljaa.” Teemme taas turhaa työtä.

Onneksi ITE-tiimin valtakunnalliset työtoverini, tutkija Minna Haveri ja hankevetäjä Joensuusta Minna Tuuva yhdessä Raijan kanssa eivät lannistuneet aiemmista kokemuksista, vaan alkoivat tehdä listaa mahdollisista tekijöistä. Kuvat ja taiteilijaesittelyt lähtivät mukavassa portfoliossa Englantiin, ja sitten jäimme odottamaan vastausta – minun epäluuloisilla ennakkokuvilla varustettuna. 

Kahdeksan kuukautta myöhemmin näyttelyn pääkuraattorilta Laura Hamiltonilta tuli vastaus: Lontoossa 8. huhtikuuta pidetyssä kuraattoritapaamisessa päätettiin yksimielisesti valita näyttelykokonaisuuteen ITE-taiteilija Erkki Pekkarisen tuohityöt. Hän olisi yksi kymmenestä johtavasta kansainvälisestä taiteilijasta Outsider Craft -näyttelyssä, joka kiertää eri puolilla Englantia kahdeksassa eri näyttelypaikassa maaliskuusta 2016 marraskuulle 2017. Ensimmäinen näyttelypaikka on Chichesterissä sijaitseva Pallant House Gallery, jossa on Britannian kattavin nykytaiteen kokoelma. 

Pallant House Galleryn sisääntulo koristeltu teemaan liittyen. Kuva Raija Kallioinen.

Mieletöntä! Urakka oli palkittu, nyt vain tuumasta toimeen. Koska Erkki Pekkarinen ei puhu englantia, eikä häntä saa kiinni sähköposteilla, ITE-museo ryhtyi välittäjäksi. Laura Hamiltonin sekä näyttelynjärjestäjätahojen eli Craftspace-yhdistyksen (vastaa kutakuinkin Suomen Taito-organisaatiota) Emma Dakerin ja Outside In -erityistaiteen verkoston Jennifer Gilbertin kanssa alkoi lähes vuoden mittainen sähköpostikirjeenvaihto. Teosvalinnat, kustannukset, näyttelysopimuksen ja -suunnittelun käytännön järjestelyt vaativat myös kymmeniä puhelinkeskusteluja taiteilija Pekkarisen kanssa. Talven mittaan kun soittelin Pekkariselle, aloitin aina ”taas ne sieltä Englannista haluavat tietää tämän yksityiskohdan”. Viime kuukausina olin yhteydessä Englantiin viikoittain. 

Oli suuri ilo olla mukana seuraamassa läheltä suuren kansainvälisen näyttelyn järjestelyjä, miten ne etenevät järjestelmällisesti hyvässä aikataulussa; Maaseudun Sivistysliiton ITE-kokoelmassa oleva Pekkarisen työ Valtteri ja Roosa lähtivät kohti Englantia jo marraskuussa Frankfurtin kautta (Atelier Goldsteinista tuli töitä myös). En tiennytkään, että isot kuljetukset kannattaa tehdä kanaalin yli hyvissä ajoin ennen loppuvuotta, ettei jää terminaaliin jumiin. Oppia ikä kaikki. 

”ErkkiPekkaris-osasto” näyttelyssä. Kuva Raija Kallioinen.

Pekkarisen toinen valittu työ oli Maailman pienimmät tuohivirsut, joiden koko on vain 3,8 mm. Ne vietiin kuriirikuljetuksena. Kävi nimittäin niin, että syksyn mittaan odottelu oli jo tuskastuttanut taiteilijan ja hän ehti muuttaa mielensä; jospa hän ei annakaan töitä lainaan. Hänellä käy paljon vieraita, kesäisin erityisesti, ja he toivovat näkevänsä aina sensaatiomaiset maailman suurimmat virsut ja pienimmät virsut. Joku pitkäkyntinen oli varastanut pienimmät joku vuosi sitten ja taiteilija oli joutunut tekemään uudet. Uusien tekemiseen menee paljon aikaa ja lainaksi luvatut virsut ovat pitkään pois. Mitä nyt tarjota vieraille? Monien neuvottelujen tuloksena taiteilija antoi tuohivirsut lainaan, mutta sillä ehdolla, että ne pitää viedä perille asti turvallisesti. Postin kulkuun hän ei luota. Raija oli lähdössä Englantiin näyttelyn avajaisten ajankohtana, joten hän voisi viedä ne. Sovittiin, että Raija tulee hakemaan virsut mennessään katsomaan poikansa valatilaisuutta Vekarajärvelle. Se onkin oma tarinansa, joka ansaitsee saada oman kirjoituksen! 

 Maailman pienimmät tuohivirsut. Kuva Raija Kallioinen.

Jokainen näyttely tuo uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä, niin myös tämä. Ammattikuvaaja Veli Granö oli kuvannut taiteilijan tuohipuvussaan, ja tästä on useita eri versioita. Kun englantilaiset halusivat tietyn kuvan, alkoi sen metsästys. Se löytyi vihdoin Kuva-arkistosta HAM:sta (Helsingin taidemuseo), jossa ITE-näyttely oli ollut 2001 ja ko. kuva myös näyttelyjulkaisussa. Koska olin jo saanut tuta kansainvälisen laskutuksen vaikeudet, en halunnut hoitaa enää yhtään uutta laskua, ja pyysin arkistoa lähettämään kuvan meille museoon. Me skannaisimme sen ja lähettäisimme Englantiin. Kuvan tulo kesti niin kauan, että kylmä hiki otsalla odotin kuvaa postilaatikon luona monta kertaa päivässä kuin uskollinen koira tohvelit suussa isäntää odottaen. Kuva ehti juuri ja juuri näyttelytuotannon loppuvaiheeseen, ja nyt kuva killittää museon seinälle ikään kuin ei tietäisi mitä kaikkea sen eteen on tehty (että se siellä on). 

Näyttelyn nimi ehti matkan kuluessa vaihtua mukaansatempaavammaksi, se on nyt Radical Craft – Alternative Ways of Making. Aina kannattaa kypsytellä! Näyttely on jaettu teemallisesti neljään kiinnostavaan osaan: historia, kulttuurin juuret, intuitiiviset tekstiilit ja radikaalit missiot. Erkki Pekkarinen esitellään kulttuurin juuret -osastolla, joiden taiteilijoilla on yksilöllinen käsitys elinympäristöstään. Kuulostaa hyvin sopivalta.

Maaseudun Sivistysliiton ITE-tiimi osallistui avajaisiin – myös tuohivirsut ehtivät juuri päivää ennen näyttelypaikalleen. Huh! Perjantaina 11.3. olleissa avajaisissa oli 300 vierasta. Näyttelyn avasi Pallant House Galleryn johtaja Marc Steene, joka on meille tuttu mm. EOA:n (European Outsider Art Associotion) toiminnasta. Steene on tuonut esille outsider-taidetta Englannissa, jossa ei ole vieläkään taidemuodolle omistettua omaa museota.  

 Maaseudun Sivistysliiton ITE-tiimi avajaisissa. Kuvassa (vasemmalta oikealle): Paula Yliselä, Raija Kallioinen, Helka Ketonen, Timo Reko.

Marc Steene pitämässä avajaispuhetta. Kuva Raija Kallioinen.

Näyttelyn kuraattori Laura Hamilton ja Helka Ketonen. Kuva Raija Kallioinen.

Kuvia näyttelystä. Kuvat: Emma Daker

Se, että meihin otettiin yhteyttä, johtui toistakymmentä vuotta jatkuneesta näkyvästä työstä kansainvälisellä kentällä. Yhteyksiä ei luoda istumalla toimistolla sähköpostien äärellä (ja toivoa, että joku ottaa yhteyttä) ja nettiä ja facebookia selaamalla ja ihastelemalla, mitä kaikkea kivaa muut tekevät. Liikkumiseen sekä kotimaan että ulkomaan kentällä pitää ohjata resursseja, taloudellisia että henkilöstöresursseja (”pätäkkää ja päteviä ihmisiä” eli pä-pä-resursseja, kuten olemme hauskasti ideoineet maakuntamuseoamanuenssi Pirkko Järvelän kanssa). Asiantuntijoita meidän maassamme on, mutta mistä rahat? World Wide Webb mahdollistaa virtuaalikontaktit, mutta se ei ole poistanut välttämätöntä tarvetta kohdata ihmisiä, keskustella sekä nähdä kohteet ja tapahtumat livenä voidaksemme tehdä yhteistyötä ja luoda uutta.

Museon kävijä tutustumassa Erkki Pekkarisen tuohitöihin. 

Elina Vuorimies

PS. Yhteydenotto poiki myös toisen asian. Se tulee näkyväksi tulevan kesän ITE-museon näyttelyssä, jossa esitellään pääasiassa käsityöpohjaista ITE-taidetta. Ajatus oli muhinut mielissämme jo pitkään, mutta Radical Craft vauhditti päätöstä toteuttaa se jo nyt. Jos et pääse Englannin kiertueelle tänä ja ensi vuonna ihailemaan kansainvälistä outsider-kädentaitoa, niin voit tulla ihastelemaan ja ihmettelemään vastaavaa ilmiötä ITE-museolle.

PS. Erkki Pekkarinen on aloittanut uusien maailman pienempien tuohivirsujen teon!