tiistai 12. syyskuuta 2017

VALLIT TULI KUNTOON PIKIRUUKISSA

Ennen


Pikiruukissa oli lauantaina tekemisen meininki kun joukko paikallishistoriasta kiinnostuneita talkoolaisia ahkeroi viikatteiden, trimmereiden, oksasaksien ja haravoiden kanssa. Kysymys ei ollut mistään tavanomaisista pihatöistä, vaan historiallisesti mittaamattoman arvokkaiden Kriminsodan aikaisten (v. 1854) tykkipatterien hoidosta ja puhdistuksesta. 


Työt alkaa


Talkooporukka


Järjestimme nimittäin lauantaina kaikille avoimen muinaisjäännösten hoitotapahtuman yhteistyössä Museoviraston kanssa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien kunniaksi. Tavoitteena oli osallistaa ihmisiä yhteisen kulttuuriperintömme hoitoon talkoovoimin. Museoväellä ja kaupungillakaan kun ei juuri ole resursseja tähän tärkeään työhön. 




Työn touhussa






Valitettavasti Museoviraston edustaja intendentti ja muinaisjäännösten hoidon asiantuntija Satu Mikkonen-Hirvonen ei päässyt mukaan, mutta saimme häneltä erittäin hyvät ohjeistukset työhön sekä Museoviraston terveiset, jotka välitimme talkooporukalle tapahtuman aluksi. Museolta mukana olivat Pirkko, Marcus ja Lauri.


Jälkeen


Oli hämmästyttävää nähdä kuinka erinomaista jälkeä osaava ja ahkera talkooporukka sai aikaan, ja vieläpä varsin nopeasti. Tykkipattereiden päältä ja niiden lähiympäristöstä leikattiin heinät ja puskat pois ja tykkipattereista kertovia opaskylttejä puhdistettiin. Tämä oli ensimmäinen museomme järjestämä muinaisjäännösten hoitotapahtuma, mutta ei varmastikaan viimeinen. Sen verran myönteiset kokemukset tapahtuma meille antoi, joskin myös oppia seuraavaa kertaa varten. Lisäksi hoitoa kaipaavia muinaisjäännöskohteita on Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla jonoksi asti.

Museon puolesta haluamme esittää suuret kiitokset kaikille osallistujille sekä intendentti Satu Mikkonen-Hirvoselle ja Kokkolan kaupungin puutarhaosastolle ja työpäällikkö Terho Lindbergille, joka lainasi meille työvälineet!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti