torstai 11. helmikuuta 2016

"Arkeologin joululahja"



Vierailu venevajallamme irrotti tämän varsin vilpittömän toteamuksen Brittiläiseltä kollegalta edellisviikolla pakkasten purressa vielä hipiäämme. 1800-luvun alkupuolella rakennettu englantilainen sotalaiva täysin alkuperäisessä asussaan herättää väistämättä suurta mielenkiintoa ja useita kysymyksiä. Vielä enemmän ihmetystä herättää aluksen kunto, joka sallisi pienellä viimeistelyllä purjehduksen pidemmällekin.

Englantilainen barkassi on 32 jalkaa pitkä ja 11 jalkaa leveä puualus.


Kun puuveneisiin erikoistunut tutkija ja konservaattori John Kearon tarkasteli museolaivaamme tuli selväksi että hallussamme on täysin ainutlaatuinen merihistoriallinen kohde. Usein haaksirikkoon joutuneiden vastaavien alusten jäänteitä metsästetään merenpohjan lietteestä ja saaliina on tavallisesti vain kasa laudanpätkiä tai muuta lähes tunnistamatonta materiaalia. Näistä tulisi sitten tehdä tarkempia päätelmiä mahdollisista rakenteista sekä aikaisemmasta käytöstä. Nyt tarkastelun kohteena olevassa purressa on nähtävillä lähes ehjien maalipintojen lisäksi jopa arkisia käytön jälkiä.

Vene 1900-luvun alussa.
Nykytilanne.


Tosiasia on että kyseinen alus suljettiin suojaavaan vajarakennukseen Halkokarin kahakan jälkeen vuonna 1854 ja edelleen uuteen venehuoneeseen vuonna 1896. Hengittävät puurakennukset ovat toimineet eräänlaisena aikakoneena yli sadanviidenkymmenen vuoden ajan, mahdollistaen puusta valmistetun aluksen säilymisen lähes muuttumattomana näihin päiviin saakka.

Aikakone.


  Puhdasta puuta... aikakoneen toimivaa tekniikkaa.

Vanhan aluksen säilyttäminen museomme kokoelmissa vaatii myös seuraavan sadan vuoden aikana säännöllisiä tutkimuksia sekä konservointialan yhteistyötä ja tiedonvaihtoa alan asiantuntijoiden kesken.

John Kearon ja Bo Forsström perehtymässä
barkassin rakenteisiin.




Konservointialalla tietoa jaetaan myös kansainvälisesti.
 Bottnisk Kontakt 2016 Pietarsaaressa.  




Kesää ja avovesiä odotellessa...
                                                   Jouni Mustonen, museon konservaattori



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti