keskiviikko 28. tammikuuta 2015

”MITÄ JÄBÄ DUUNAA?”


Kristina Ahmas

Kristina Ahmas - Museotoimenjohtaja

1. Mitä teet museolla?

Minun tehtäväni on saada homma pyörimään sekä nykyhetkessä että miettiä toimintaa pitkälle tulevaisuuteen. Se tarkoittaa, että suunnittelen muiden kanssa museon toiminnassa ajankohtaisia paikkakuntaan liittyviä asioita.
Lisäksi koetan pitää museon puolta hallinnollisissa ja poliittisissa asioissa. Luon suhteita museon ulkopuolelle ja kirjoitan alan tekstejä.

2. Kenen kanssa teet yhteistyötä?

Kaikkien kanssa.
Palvelusihteerimme Stinan kanssa teen hallintoasioita. Maakunta-amanuenssi Pirkon kanssa teen lausuntoja ja viranomaistyötä. Yritän huomioida kaikki ja pitää joukkoa kasassa, pidämme museon henkilökunnan kanssa joka tiistai yhteisen palaverin.
Sisäisiä partnereita ovat mm. Kokkolan kaupungin sivistysjohto sekä kaupungin muu hallinto, ulkoisia ovat mm. Maaseudun sivistysliitto, työvoimaviranomaiset, ETT ja muut museot.
Suomen museonjohtajien kanssa tapamme vuosittain ja koulutamme toinen toisiamme. Yleensä tutustumme yhdessä johonkin suomalaiseen museokohteeseen, mutta viime vuonna matkustimme Lontooseen missä kävimme mm. hienossa Victoria and Albertin Museum´issa sekä Dennis Sever’s Housessa Spitalfieldin kaupunginosassa. Se oli pieni kaikkia aisteja herättävä museokohde, jota voi lämpimästi suositella.
Väitöskirjastani olen ollut luennoimassa Pietarissa, Dubrovnikissa, Yorkissa sekä Johannesburgissa.

3. Mikä on hauskin/mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Kutomisprojekti 2011, ARS11 näyttelyn yhteydessä Kokkolassa. Mietimme miten voisimme rakentaa näyttelylle näkyvyyden ja päädyimme ratkaisemaan sen kutoen. Ihmiset innostuivat kutomaan ja siitä tuli hauskaa yhdessäoloa, joka sitoi meidät yhteen, jopa Laurikin kutoi. Museon pihapiirissä tuotokset saivat positiivista yleisöpalautetta. Hanke päätyi lopulta Vohvelikahvilaan, johon vietiin lankakori täynnä erivärisiä lankoja. Asiakkaat saivat halutessaan kutoa samalla kun vierailivat kahvilassa. Meillä on vieläkin toimistolla lankoja ja jos sormia syyhyttää voi vaikka kutoa sormillaan.

4. Mitä sinä harrastat?

Harrastan maalausta ja kuvanveistoa. Kuvanveisto on fyysistä työtä, mutta se on myös vastapaino työlleni ja siksi se rentouttaa. Muovailen savesta, joka on materiaalina lämmin, pehmeä ja kostea.
Myös puutarhatöitä teen mielelläni. On mukavaa seurata kasvun ihmeitä ja kukkien kehitystä. Kesällä purjehdin perheen kanssa. Lisäksi lenkkeilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti