Löytöretkellä Lontoossa – Englantilaista barkassia etsimässä

 

 

”Teillä on ainutlaatuinen vene Kokkolassa. Sellaista en tiedä säilyneen missään muualla maailmassa.” Näillä sanoilla minut toivotti tervetulleeksi Lontooseen tunnettu historioitsija, professori Andrew Lambert. Lontoossa tarkoitukseni oli tutkia neljän päivän ajan englantilaisten arkistoja, kirjastoja ja museoita sekä tavata asiantuntijoita saadaksemme tietää kaiken mahdollisen Kokkolaan Krimin sodan aikana Halkokarin kahakassa jääneestä maihinnousuveneestä eli barkassista. Tehtävä ei suinkaan ollut helppo, vene on näet jo noin 170-vuotias ja samoin ovat alkuperäiset merkinnät ja piirrokset siitä.

Barkassi oli emäalus HMS Vulturen (laskettu vesille 1843) siipirattaan suojavene, joka toimitti kaksoistehtävää. Sen tarkoitus oli merimatkan aikana suojata siipiratasta ylhäältä ja maihinnoustessa tai tiedusteluretkillä/taistelussa se toimi tykkiveneenä ja miehistönkuljetusveneenä. Mitoiltaan Kokkolaan jäänyt barkassi on 10 metriä pitkä ja sen leveys on noin kolme metriä ja se kantoi Halkokarin kahakan aikana 28 miestä. Ihan pienestä soutuveneestä ei siis ole kyse.

Krimin sodassa englantilaisten oli määrä tuhota mahdollisimman paljon vihollisen eli Venäjän armeijan tukikohtia ja heidän aluksiaan ja varastojaan. Tämä oli onnistunut jo hyvin Raahessa ja Oulussa, jossa englantilaiset olivat polttaneet suuret määrät tervaa, laivoja ja puutavaraa. Arvata saattaa, että vihollinen ei ajatellut Kokkolastakaan vastusta löytyvän, kun se ankkuroi kaksi laivaansa HMS Vulturen ja HMS Odinin Halkokarin edustalle 7.6.1854. Tapahtumat tästä eteenpäin ovat hyvin tiedossa, niin englantilaisten, venäläisten kuin kokkolalaistenkin kertomina. Englantilaisten yritys rantautua päättyi heidän kannaltaan katastrofaalisesti; menetettiin niin miehiä kuin kalustoakin.

24 paunan tykki, joka muistuttaa mekanismiltaan barkassissa ollutta tykkiä.

 

Onneksi vene on Kokkolassa säilynyt ja säilytetty, sillä nyt se voi kertoa meille paljon niin merenkulun- laivanrakennuksen- kuin sotahistoriastakin. Englantilaisiin arkistoihin sukeltamalla löysin lisää meiltä puuttuneita tietoja barkassista ja sen rakennusvaiheista. Meitä veneessä vaivanneet kolot, lovet ja raudat alkoivat saada vihdoin selityksensä. Selvisi myöskin veneessä ollen tykin tarkka kaliiperi ja malli sekä sen kiinnitysmekanismi, joiden perusteella toivo elää tykin löytymisestä jostain suuren Venäjän museoiden varastoista. Venehän tosiaan jäi kahakan jälkeen Kokkolaan, mutta veneestä otetut tykki ja lippu vietiin sotasaaliina Venäjälle – minne, se toivottavasti vielä selviää.

 

The National Archives

The National Maritime Museum

 

TheNational Maritime Museum Greenwichissä, sen arkisto Woolwichissä ja The National Archives Kew Gardenissa olivat mielenkiintoisia paikkoja tutkijalle. Niiden palvelu oli hienoa ja nopeaa, voin suositella niihin tutustumista lämpimästi.  Se tunne, kun kääntelet vanhoja dokumentteja kädet jäässä (kyllä – arkistoissa oli todella kylmä) ja löydät etsimäsi, silloin tekisi mieli tuulettaa ja hihkaista. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja tuskainen tieto siitä, että arkistoissa olisi lisää annettavaa tälle tutkimukselle, vaivaa mieltä. Neljä päivää oli tietenkin liian vähän, mutta peli on avattu, kuten sanonta kuuluu, ja tästä on hyvä jatkaa. Pieniä tiedonmurusia keräillen uskon meidän saavan kasaan kokonaisen kuvan tästä globaalistikin arvokkaasta esineestä.

The Brass Factory, The Natinal Maritime Museum (Archives)

Tutkimus ja tutkimusmatkailu siis toivottavasti jatkuu. Toivonkin, että kokkolalaisilla päättäjillä on jatkossa mahdollista ohjata resursseja barkassin tutkimukseen ja sen olosuhteiden parantamiseen. Meillä on tosiaan täällä jotain ainutlaatuista. Nostakaamme se ylpeydellä esille.

 

Projektityöntekijä Hanna Hyvärinen