Siirry pääsisältöön

"Mitä jäbä duunaa?"


Petri Aspvik


Petri Aspvik - Vahtimestari


1. Mitä sinä teet museolla?
Olen museolla vahtimestarina ja vastaan museon aukiopidosta, museokaupan myynnistä, opastuksista ja tuurauksista.
Tarvittaessa autan näyttelyn rakentamisessa ja purkamisessa sekä olen mukana järjestämässä avajaisia ja tarjoilemassa avajaistilaisuudessa.
Autan museon varastotilojen siivouksissa ja järjestelyistä.
Olen kaikessa mahdollisessa apuna ja tukena. Kaikissa toimimme yhdessä tiiminä.

2. Kenen kanssa teet yhteistyötä?
Opastan erilaisia ryhmiä esim. ala-, yläkouluryhmiä, lukio- ja ammattikouluja, erilaiset järjestöt työyhteisöt saattavat ottaa yhteyttä ja pyytää opastusta.

Museon sisällä työskentelen kaikkien kanssa, mutta eniten muiden aukiopitäjien ja taideamanuenssin kanssa.

3. Mikä on hassuin tapahtuma työssäsi?
Merihistoriallisessa näyttelyssä pyöri koko päivän sama videonauha ja sehän jäi päähän pyörimään, osaan sen vieläkin ulkoa. Silloin ei kauheasti naurattanut mutta nyt se naurattaa.
Hannu Leimun näyttelyn aikana tutustuin itse taiteilijaan, hänen kanssa oli mukavaa jutella kamppailulajeista ja taiteesta. Hänen näyttely oli mieleenpainuva.
Vuosia sitten museon nuorimmat työntekijät sai järjestää pikkujoulujuhlat, se oli hauskaa.

Keskiaikamarkkina on aina suuri ja hieno tapahtuma.

4. Mitä sinä harrastat?
Harrastan aikidoa sekä yleistä kunnossa pysymistä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jackson Haines - Kaunoluistelun isä Kokkolassa 1800-luvulla

  Jackson Haines. Kuva: Suomen Kansallismuseo Saavuin kesäksi museoharjoitteluun Kokkolaan, joka oli itselleni ennestään täysin vieras kaupunki. Kesä kului siten harjoittelun ohessa uuteen kaupunkiin ja sen historiaan tutustuen. Yli 400 vuoden ikäisen Kokkolan kadut ovat nähneet monenlaisia kulkijoita. Monen juuret ovat olleet tiukasti kaupungin maaperässä usean sukupolven ajan. Toiset ovat puolestaan viettäneet kaupungissa vain murto-osan elämästään, mutta tästä huolimatta he jättäneet pysyvän jäljen kaupunkiin. Yksi tällainen henkilö on kaunoluistelun isäksi tituleerattu, New Yorkista kotoisin ollut Jackson Haines (1838-1875), joka matkasi vuonna 1864 Atlantin yli esiintyäkseen Euroopassa. Yli 10 vuoden ajan Haines hurmasi yleisöä ympäri Euroopan suurkaupunkeja. New Yorkin katuojien jäillä lapsena luistelemaan oppinut hedelmäkauppiaan poika luisteli muun muassa Ruotsin silloisen kuninkaan Kaarle XV:n, Preussin kuningas Vilhelm I:n ja Venäjän tsaariperheen suosioon. Hainesin kuulu...

Kuntouttava työtoiminta K.H.Renlundin museolla 2025

  Kuntouttava työtoiminta K.H.Renlundin museolla   Museolla on noin 2 500 niteen henkilökunnan käytettävissä oleva käsikirjasto.  Katin tehtäviin kuului kirjojen luettelointi ja järjestäminen. Kävin museolla vierailemassa viime marraskuussa, ja tapasin siellä Erik Engbergin sekä Joanna Kurthin. Istuimme alas juttelemaan ja sovimme että aloitan kuntouttavan työtoiminnan.  Aloitin K.H.Renlundin museolla joulukuussa 2024. Ensimmäisellä viikolla sain oman työpisteen, työtietokoneen sekä käyttäjätunnukset järjestelmään. Seuraavaksi Erik opasti minua Auroran käytössä johon kirjat luetteloidaan. Tehtäväni oli hakea kirjaa AuroraGold -järjestelmästä käyttäen kirjan ISBN-koodia. Tämän jälkeen kirjalle lisätään nide, jotta saadaan sille hyllypaikka. Tarkkana on hyvä olla, että kirja sijoitetaan oikeaan paikkaan ja kategoriaan. Sitten kirjaan tehdään tarrakoneella lappu, jossa lukee hyllypaikka. Kirja ei aina kuitenkaan heti löydy järjestelmästä, vaan joskus kirja ...

💥TULTA JA JÄÄTÄ 1854 - Halkokarin kahakka englantilaisten silmin

Englannin  laivasto-osasto   Pohjanlahdella toukokuussa 1854. HMS Odinin laivalääkärinä toimineen Edward Creen akvarelli.  ©   National   Maritime   Museum,   Greenwich,   London Englantilaiset yrittivät Krimin sodan (1853-1855) Itämeren kampanjaansa liittyen maihinnousua Kokkolan Vanhansatamanlahdella 7.6.1854. Tavoitteena oli tuhota kaupungissa sijaitsevat vihollisen sotatarvikemateriaalit. Hyökkäys torjuttiin paikallisten asukkaiden tukemana. Tapahtumien kulku Englannin laivaston asiakirjojen ja silminnäkijöiden kertoman perusteella: Torstai 30.5.1854 Englantilaisen amiraali Plumridgen komennossa olevan Pohjanlahden laivasto-osaston kolme laivaa saapuu Raahen edustalle. Vastarintaa kohtaamatta raahelaisilta tuhotaan 13 laivaa, 9000 tynnyriä pikeä ja tervaa sekä suuret määrät laivanrakennusmateriaalia. Perjantai 1.6.1854 Kaikki Pohjanlahden osastoon kuuluvat neljä laivaa ( Leopard, Valorous, Vulture ja Odin ) saapuvat Oulun satamaan. Ou...