Mäntykankaan 4B:n tarina Elin Danielson-Gambogin teoksesta Aamupesu:
Olipa kerran tyttö, joka kävi aamupesulla, ja löi kätensä sängynreunaan. Sitten se meni virvoittamaan kättä. Sitten hän meni pesemään kätensä kylmällä vedellä, mutta ei ollut vettä, joten hän rupesi itkemään. Sitten äiti meni hakemaan joen rannasta vettä, ja sillä välin tyttö kaatui portaissa. Hän vaihtoi vaatteensa, koska oli ensimmäinen koulupäivä, mutta sitä ennen kävi laittamassa vettä kulhoon, ja sen jälkeen hän myöhästyi koulusta, koska hän ei löytänyt koulua.
Hän säikähti, kun nurkasta syöksyi rotta, joka oli vesikauhuinen. Tyttö nousi äkkiä tuolille, ja huusi äitiä. Äiti huusi rotalle, ja rotta säikähti. Rotta juoksi kouluun, jossa ne näki tytön kanssa uudestaan. Silloin hän astui vahingossa rotan päälle. Rotta jäi kitumaan maahan, ja rotalle pidettiin isot hautajaiset. Opettaja nosti sen kumihanskoilla maasta. Rotta laitettiin arkkuun, sen jälkeen rotta haudattiin maahan.
Hän (tyttö) meni ulos ja löysi valkoisen kiven, ja heitti sen taivaaseen. Sitten kivi lensi hänen päähään. Sitten hän pyörtyi, ja ambulanssi tuli, mutta ambulanssi ajoi hänen päällensä. Sitten tuli toinen ambulanssi. Tyttöä ei voitu enää pelastaa. Tyttö haudattiin rotan haudan viereen, ja rotta nauroi. Rotta piti isot juhlat hauta-arkussaan.
Mutta ihmiset suuttuivat rotille, koska he sotkivat joka paikkaa. Rotat piti häätää kaupungista. Rotan arkku nostettiin ylös ja poltettiin kostoksi. Sitten alkoi sota rottien ja ihmisten välillä. Ja muut ihmiset saivat elää ilman rottia loppuelämän. Sen pituinen se.
Elin Danielson-Gambogi (1861–1919)
Aamupesu (1880-luku)
Emil Aaltosen taidekokoelma
Kuva: Foto Petri Nuutinen
Lohtajan 2 luokan tarina Ville Vallgrenin pronssiveistoksesta Lohdutus:
Miehen ja naisen vauva kuoli sodassa, ja ne surevat. Isä lohduttaa vaimoa suutelemalla. Miehen nimi on Makkara-Pertti, ja naisen nimi on Kinkkujuusto.
Eräänä päivänä he menivät jonnekin kivelle, ja makkaraostoksille, sitten he istuivat siinä ja saivat uuden lapsen. Sitten kun makkarankantaja tuli, he kuulivat, että vauva ei kuollutkaan sodassa.
Sitten kun sotalaiset löysivät perheen, niin sotalaisten johtaja, Meetvursti-Pete tappoi miehen ja naisen pieraisemalla. Sitten jotkut aikuiset, Makkara-Keijo ja Makkara-Keiju, löysivät lapset, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Loppu .
Ville Vallgren (1855–1940)
Lohdutus (1892)
Hiekan taidemuseo
Foto: Petri Nuutinen
Yhteydessä näyttelyyn Rakkaudesta taiteeseen - kuvataidetta mesenaattien kokoelmista lapsiryhmillä, kuten koululuokilla ja esikouluryhmillä, on mahdollisuus yhdessä tutustua esillä oleviin taideteoksiin. Lapset ovat innokkaita oppimaan, esittämään oppaalle kiperiä kysymyksiä, mutta myöskin itse toimimaan taideteoksien luovina tulkitsijoina.
Nyt alkaakin ensimmäinen sadutusviikko olla loppumaisillaan. Sopivasti maailman tarinankerronta- ja sadutuspäivän aikoihin (20.03) lapset ovat astuneet sisään satumaailmaan taideteoksien inspiroimina. Lyhyen opastuskierroksen jälkeen ryhmän jäsenet äänestävät suosikkiteosta, josta he sitten vapaasti luovat tarinan yhteisvoimin. Tuloksena voi olla vaikkapa surullinen, traaginen, romanttinen tai hauska tarina.
Tarinanikkareita löytyy kaikenlaisia; kaikki voivat osallistua sadutukseen. Juuri siksi siihen voi kutsua kaiken ikäiset mukaan luovaan, mielekkääseen ja avartavaan toimintaan!
Vielä löytyy (huhtikuussa) vapaita aikoja sadutuspajoihin!
Ota yhteyttä museoon jos olet kiinnostunut.
Varaukset museoemännälle:
Johanna Holmbäck, johanna.holmback(at)kokkola.fi
Lisätietoja:
Erik Engberg, erik.engberg(at)kokkola.fi
”Sama” auf Schwedisch:
I samband med utställningen Av kärlek till konsten – bildkonst ur mecenaternas samlingar får barn- och ungdomsgrupper, så som skolklasser och förskolgrupper möjlighet att tillsammans bekanta sig med konstverken som ställs ut vid Rooska gården. De vetgiriga och inspirerade barnen utmanar såväl guiden som den inbitne tolkaren av konstverk: genom målningarna och skulpturerna kan en förunderlig och spännande sagovärld öppna sig - särskilt för den kreativa och öppna själen.
Efter en kort guidning får var och en i gruppen välja ett favoritkonstverk. Det mest omtyckta verket blir temat för barnens gemensamma saga. Alla får möjlighet att säga ”vad som händer näst”. Slutprodukten kan vara en sorglig, tragisk, romantisk eller varför inte komisk berättelse. Varje sagoberättare bär ett unikt bidrag inom sig. Människor i alla åldersgrupper kan därför bjudas med i den kreativa och meningsfulla verksamheten för vidgade vyer!
Välkommen på guidning och sagoberättande med din grupp!
Det finns ännu lediga tider att reservera (i april) via de ovannämnda e-post-adresserna.
Maailman tarinankerronta- ja sadutuspäivästä, sekä lisä-tietoa sadutuksesta: http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/SadutusHAASTE_kurja-hyva_paiva-Valmis.pdf
Terv. Erik,
museolehtorin sijainen.

Kommentit
Lähetä kommentti