Siirry pääsisältöön

Tet-harjoittelussa museolla

Taidetta ITE-näyttelystä

Olen Kaisa, lukion kakkosluokkalainen ja koulun kaksipäiväiselle tet-jaksolle päätin tulla K. H. Renlundin museoon katsomaan, millaista museotyö on. Olin viime kesänä Ohtakarin kalastusmuseossa kesätöissä museo-oppaana ja sitä kautta innostuin museoalasta.

En oikeastaan tiennyt mitään museoalasta ennen kuin tänne tulin. Tiesin vain millaista on museoissa ja mitä museo-oppaat tekevät, mutta en tiennyt lainkaan mitä tapahtuu "kulissien takana". Työskentely museossa vaikuttaa kuitenkin erittäin mielenkiintoiselta ja erilaisemmalta kuin kuvittelin. Museossa työskentely ei ole pelkkää tietokoneen ääressä istumista ja kirjoittamista, vaan työssä pääsee myös tutustumaan maastoon, kuulemaan jännittäviä tarinoita historiasta sekä pystyttämään erilaisia näyttelyitä.

Ensimmäisenä työpäivänäni maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä kertoi minulle hieman museossa työskentelemisestä. Pääsin käymään Roosin talossa ja sain kuulla hieman Roosien historiasta, mikä minun mielestäni oli erittäin mielenkiintoista. Pääsin käymään Happy Drivers -autokoululla, eli vanhalla Shell-huoltoasemalla, ja toimin siellä valokuvaajana.

Shell-huoltoasema

Huoltoaseman jälkeen kävimme vielä museokorttelissa, eli Pedagogiossa, jossa on upea Rihvelitaulusta kosketusnäyttöön -näyttely kouluhistoriasta, sekä Lassanderin talossa, jossa oli minun mielestäni ihana tunnelma. Näin myös, kuinka Näyttelyhallille pystytettiin ITE-näyttelyä. 

Toisena ja viimeisenä työpäivänäni kävimme Sokojalla ja Kotkamaalla kiertelemässä, katsomassa Borgarbackenina tunnettua paikkaa sekä vanhaa ruumiskellaria, jonne kauan sitten ruumis on sijoitettu ennen kuin se on voitu haudata kirkkomaahan. Kuulosti pelottavalta aluksi, sillä sana "ruumiskellari" sai mielikuvituksen laukkaamaan. Paikka oli kuitenkin hieno ja taidokkaasti tehty.

Ruumiskellari

Harmillista, että tet-harjoittelu on vain kaksipäiväinen, sillä museotyöhön olisin halunnut tutustua kauemminkin. Sain kuitenkin hyvän kuvan alasta ja se alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Valitsin työpaikan oikein, sillä olen hyvin kiinnostunut historiasta ja etenkin siitä, miten ihmiset ovat ennen eläneet ja millaista elämä on ennen ollut. Siksi museoala vaikuttaa hyvältä alalta, jonne voisin sitten tulevaisuudessa hakeutua. 

Tet-terveisin,
Kaisa Märsy

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jackson Haines - Kaunoluistelun isä Kokkolassa 1800-luvulla

  Jackson Haines. Kuva: Suomen Kansallismuseo Saavuin kesäksi museoharjoitteluun Kokkolaan, joka oli itselleni ennestään täysin vieras kaupunki. Kesä kului siten harjoittelun ohessa uuteen kaupunkiin ja sen historiaan tutustuen. Yli 400 vuoden ikäisen Kokkolan kadut ovat nähneet monenlaisia kulkijoita. Monen juuret ovat olleet tiukasti kaupungin maaperässä usean sukupolven ajan. Toiset ovat puolestaan viettäneet kaupungissa vain murto-osan elämästään, mutta tästä huolimatta he jättäneet pysyvän jäljen kaupunkiin. Yksi tällainen henkilö on kaunoluistelun isäksi tituleerattu, New Yorkista kotoisin ollut Jackson Haines (1838-1875), joka matkasi vuonna 1864 Atlantin yli esiintyäkseen Euroopassa. Yli 10 vuoden ajan Haines hurmasi yleisöä ympäri Euroopan suurkaupunkeja. New Yorkin katuojien jäillä lapsena luistelemaan oppinut hedelmäkauppiaan poika luisteli muun muassa Ruotsin silloisen kuninkaan Kaarle XV:n, Preussin kuningas Vilhelm I:n ja Venäjän tsaariperheen suosioon. Hainesin kuulu...
ProtestITE – Tyyne Eskon muistonäyttely ja Juha Pesosen maalauksia 16.5.–29.9.2013, ITE-museo, Pedagogio, Kokkola ITE-taiteelle tyypillinen mielenilmaisu, protesti vallitsevia oloja vastaan tai mielenpurkaus on ITE-museon kolmannen kesänäyttelyn teema. Näyttelyn taiteilijoina on edesmennyt kokkolalainen kuvataiteilija Tyyne Maria Esko (1920–2011) sekä tamperelainen Juha Pesonen (s. 1972). Esko on kansainvälisestikin tunnettu ITE-taiteilija, kun taas Pesonen on ITE-museon uusimpia löytöjä. Kumpaakin taiteilijaa yhdistää rohkeus; Tyyne Esko paljastaa avoimesti ja pisteliäästi vallanpitäjien ahneuden ja lyhytnäköisyyden, kun taas Juha Pesonen maalaa sisäisen ristiriitansa huikeiksi omakuviksi. Pesosen maalaukset ovat esillä ensimmäistä kertaa julkisesti. Tyyne Eskon taiteellinen työskentely alkoi vasta hänen jäätyään eläkkeelle, mutta sitäkin näkyvämmi Tyyne Esko ei esittelyä kaipaa Kokkolassa, missä monet ovat henkilökohtaisesti hänet tavanneet tai kuulleet hänestä puhut...

💥TULTA JA JÄÄTÄ 1854 - Halkokarin kahakka englantilaisten silmin

Englannin  laivasto-osasto   Pohjanlahdella toukokuussa 1854. HMS Odinin laivalääkärinä toimineen Edward Creen akvarelli.  ©   National   Maritime   Museum,   Greenwich,   London Englantilaiset yrittivät Krimin sodan (1853-1855) Itämeren kampanjaansa liittyen maihinnousua Kokkolan Vanhansatamanlahdella 7.6.1854. Tavoitteena oli tuhota kaupungissa sijaitsevat vihollisen sotatarvikemateriaalit. Hyökkäys torjuttiin paikallisten asukkaiden tukemana. Tapahtumien kulku Englannin laivaston asiakirjojen ja silminnäkijöiden kertoman perusteella: Torstai 30.5.1854 Englantilaisen amiraali Plumridgen komennossa olevan Pohjanlahden laivasto-osaston kolme laivaa saapuu Raahen edustalle. Vastarintaa kohtaamatta raahelaisilta tuhotaan 13 laivaa, 9000 tynnyriä pikeä ja tervaa sekä suuret määrät laivanrakennusmateriaalia. Perjantai 1.6.1854 Kaikki Pohjanlahden osastoon kuuluvat neljä laivaa ( Leopard, Valorous, Vulture ja Odin ) saapuvat Oulun satamaan. Ou...