keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Tulossa ensi vuoden alussa/ På kommande i januari:

                                                    Sirkka-Liisa Konttinen:
                                                valokuvanäyttely/ fotoutställning





Näyttelyn kuvat ovat vuosilta 1969 - 1990. Suurin osa on otettu Whitley Bayn, Cullercoatsin ja Tynemouthin rannoilla Koillis-Englannissa. Vuonna 2011 Sirkka-Liisa Konttisen valokuvat liitettiin UNESCOn maailmanmuistirekisteriin.  

"Glädjefyllda ritualer, alltid de samma men alltid lika överraskande: hopp i full mundering i skummande vågor, grimaserande ansikten i sanden, yppiga sjöjungfrur av sand som trasas sönder av flodvattnet mot slutet av dagen. Och allt detta finns kvar ännu nästa dag och nästa sommar och ännu långt efter det att jag har fått nog av att fotografera." (Sirkka-Liisa Konttinen)



torstai 8. joulukuuta 2011

maanantai 24. lokakuuta 2011

Sydämen tykytyksiä museon TYKY-päivänä

Museon taukohuoneessa kävi lokakuisena maanantaiaamuna kuhina, kun lähes 20 museolaista valmistautui retkelle eväitään voipaperiin pakertaen. Matka määränpäähän Kruunupyyn hospitaaliin ei ollut pitkä, mutta kolea ilma ja huhut ”Korpholmenista ei ole paluuta” saivat monet valmistautumaan matkaan huolella. Tämä on pieni tarina tuosta retkestä, joka vaikutti suuresti meihin kaikkiin. 

Lyhkäisen automatkan jälkeen Kruunupyyhyn jalkauduimme pienelle parkkipaikka-alueelle. Ympäristö näytti ihan tavalliselta maaseudulta, jossa niityt, metsät ja tienvarsilepikot leimasivat maisemaa. Taisin nähdä muutaman puun välistä pari taloa. Tuota näkymään katsellessa ei uskoisi, että noin 400 vuotta sitten paikalla lainehti vesi. Matkamme kohde Kruunupyyn hospitaali oli sijainnut saarella, mutta nyt ”rantautuminen” tapahtui pientä metsäautotietä kävellen termospullot heiluen. Ennakkotietoni hospitaalista olivat vähäiset. Tiesin vain, että alueelle oli kasattu vaivaiset ja spitaaliset ihmiset, jotka haluttiin sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämä nykyihmisen silmissä kyseenalainen toiminta oli alkanut vuonna 1631 päättyen reipas 200 vuotta myöhemmin. Vastaavia paikkoja suomessa ei ole ollut kuin Turussa. Näillä niukoilla pohjatiedoilla alkoi päiväni Korpholmenissa.

Hyvin pian näin edessäni kauniin pienen kelottuneen tuvan, jonka ikkunalaudalla paloivat aidot kynttilät. Muutaman lisäaskeleen jälkeen pihamaa aukeni kokonaisuudessaan, jossa Håkan Vikströmin oli meitä odottamassa. Samalla huomasin toisenkin kauniin pienen rakennuksen, joka myöhemmin paljastui museoksi. Upea hirsinen kirkko oli samassa pihapiirissä, aivan kuin se olisi ollut siinä aina. Myös kirkon moniväristen ikkunoiden reunoilla paloi kynttilät. Kirkon takana kulki mittaiseni aita, jonka harmaasta ulkovuoresta erottui selvästi kullanruskea ovi. Molemmin puolin kirkkoa oli hautaristejä, pienempiä ja isompia.
Pihamaalla seistessäni unohdin kaiken muun ympärilläni. Paikka oli ottanut minut heti omakseen.
 
Håkanin johdolla siirryimme tuohon kelottuneeseen pikkutupaan, jossa kynttilöiden lisäksi paloi aito takkatuli. Miljöö oli tarinankerronnan aatelia, jollaiseksi myös itse kertoja pian paljastui. Kruunupyyn hospitaali ei nimestään huolimatta ollut mikään todellinen sairaala. Todellista hoitoa siellä ei saanut kukaan. Spitaaliin sairastuneet tuotiin Hospitaaliin kirjaimellisesti odottamaan kuolemaa. Aita erotti heidät muista, eikä portista sisään käydessään saanut koskaan palata takaisin. Spitaalisten ohella hospitaalin ”hoivaan” tuotiin rampoja, sokeita, halvaantuneita tai pelkästään vain köyhiä. Edes kuolema ei tuonut armahdusta eristystuomioon vaan spitaaliset haudattiin kirkon vasemmalle puolelle.

Spitaalitautia tavattiin vähemmän 1700-luvun alkupuolelta alkaen. Todellista syytä tähän ei tiedetä, mutta oppaamme Håkan Vikström esitti asiasta oman tulkintansa. Tämä selitys tuntui järkeenkäyvältä, mutta valitettavasti en voi kertoa asiasta enempää. Teimme nimittäin Håkanille lupauksen, että tämä hänen tulkintansa pidetään salassa. Vastauksen löytää vain vierailemalla itse hospitaalissa ja tutustumalla pihan erityismuseosta löytyvään aineistoon. Spitaalin väistyminen ei kuitenkaan ollut uhaksi Hospitaalin toiminnalle. Hospitaalin ehtymättömästä ”asiakaskannasta” pitivät huolen jatkuvasti lisääntyvä ”hullujen” joukko.
 
Pohjanmaalla vaikutti olleen normaalia enemmän noita ”hulluja” 1700-luvulla(kin). Håkan näki mielenterveysongelmien taustalla isovihan, joka koetteli ankarasti etenkin juuri Pohjanmaata. Isäntiä ja muitakin kyläläisiä kidutettiin hopea-aarteiden löytämisen toivossa, mutta eihän Pohjanmaalla juuri mitään hopeaa ollut. Niinpä kidutus usein vietiin kirjaimellisesti loppuun asti. Kyläläisten hirveitä kokemuksia ei voi millään asteella edes kuvitella! Sen vain voi ymmärtää, että moisista koettelemuksista ei selviä ilman henkisen terveydentilan romahdusta. Entistä pahemmalta tuntuu ajatus, kun ihmispolo kaiken kamalan kokemansa jälkeen ”pääsi” hoitoon Kruunupyyn hospitaaliin.  


”Hullutkaan” eivät saaneet Kruunupyyn hospitaalissa todellista hoitoa, ainakaan nykyihmisen näkökulmasta. Kylmän veden heittäminen päälle eli ns. säikäyttäminen tai solmuruoskalla hakkaaminen olkoon esimerkkinä muutamasta hoitomuodosta. Näillä keinoilla pyrittiin paha henki ajamaan pois hoidettavasta. Hoitomenetelmät eivät olleet tehokkaita, sillä kukaan ei parantunut. Voisin kuvitella, että hoitamisella oli täysin päinvastainen vaikutus. Tätä ajatusta tukee se, että monet ”hullut” suljettiin pieniin eristyskoppeihin ja kahlittiin seinään. Muuta ajanvietettä ei ollut kuin ulvoa kahleitten kilinän säestämänä. Vanha vertaus ”seinähulluun” avautui minulle aivan uudella tavalla Korpholmenissa.


  
Kaiken kuulemamme jälkeen siirryimme lämpimästä pirtistä pihamaan hirsikirkkoon. Kirkon oli rakennuttanut Veikko Kalliokoski ja se oli tehty mahdollisimman samankaltaiseksi kuin vielä hospitaalin toiminnan aikana paikalla sijainnut kirkko. Kirkon takaseinän ”tuuletusaukot” herättivät ihmetystä. Oliko entisaikaan todellakin ilmanvaihdosta pidetty huolta tällä tavalla? Håkan kuitenkin kertoi, että asiassa ei ole mitään tekemistä tuuletuksen kanssa. Aukot olivat sitä varten, että spitaaliset pystyivät seuraamaan kirkonmenoja noiden pienten kurkistusreikien kautta. Kirkon takaseinä sijaitsi nimittäin samassa linjassa spitaalisten raja-aidan ja muun maailman välissä. Tämän tiedon kuultuaan jo vähäisenkin mielikuvituksen omaava saattoi nähdä muutamien silmäparien yhä kiiluvan pimeästä aukosta. Tuntui huojentavalta ajatella, että kaikkien hylkäämät ihmispolot saattoivat kirkonmenoja seuraamalla saada edes jonkinlaista sisältöä niin kutsuttuun elämäänsä.

Kirkkohetkemme jälkeen tutustuimme pihamaan museon antiin, joka omalla tavallaan täydensi hienosti kuulemaamme. Pienessä vankikopperossa asusti edelleen ”hullu”, jonka pää nyökähti toivottamana alas sulkiessani pientä kurkistusräppänää. Onneksi Håkan sai nostettua hullun katseen takaisin ylös tuijottamaan sellinsä tyhjiä seiniä. Vankikopin ulkopuolella istuskeli spitaalinen naishahmo, jonka taudinoireet olivat saaneet jo paljon näkyvää aikaan.

 

Ennen eväiden syöntiä vaelsimme vapaina siellä täällä Korpholmenin pihamaata. Hautausmaiden nimettömien hautaristien edessä oli painanteita. Noiden monttujen ohella huomioni kiinnittyi erittäin vanhaan puuhun, joka oli täynnä ”pölysieniä”. Suuret kivet olivat puolestaan tasaisen sammalmaton peittämiä. Tuntuu hurjalta ajatella, että nuo kivet ovat olleet aina paikallaan tarjoamassa istuinpaikan myös hospitaalin hulluille ja tautisille. Ajat muuttuvat, mutta kivet säilyvät ajattelin istuessani yhdellä kivellä tuulen ja sateen pitävissä housuissani. 


Kuulemani tarinat eivät olleet paras alustus evästauolle, mutta kaikesta huolimatta kaikki meni mitä mukaan olin ottanut. Makkaran nautin kylmänä, koska vielä tuona hetkenä ei ollut saatavana makkarakeppejä. Ne, jotka malttoivat odottaa, saivat kärventää makkaransa lämpöiseksi Elinan hedelmäveitsellä viimeistelemissä kepeissä. Jälkeenpäin en ollut yhtään harmissani kylmästä makkarasta, sillä olen museon käytäviltä kuullut hiljaisia kysymyksiä ”Mistä kohtaa hospitaalin pihaa Elina oli makkarakepit katkaissut?”


Jätimme taaksemme Kruunupyyn hospitaalin ja piipahdimme päivän päätteeksi vielä Kruunupyyn Jouksholmenin laivanveistämöllä, joka oli ollut toiminnassa 1673–1704. Tuntui hurjalta ajatella, että kaksi niin erilaista paikkaa sijaitsivat niin lähellä toisiaan. Jouksholmenin kruununveistämö on ollut täynnä elämää rikastuttaen lähiympäristöään. Jouksholmenia voidaan vielä tänäänkin pitää keskipohjalaisen ammattitaidon ja ylpeyden aiheena. Jouksholmenissa valmistettiin ainakin 70 kuljetusalusta toimintansa aikana. Alueella astellessani mietin, että kantautuiko hullujen huudot myös Jouksholmenin laivanrakentajien korviin?


Yhteiskuva Jouksholmenin museon edessä






keskiviikko 5. lokakuuta 2011

AIKAMATKA KESKIAJALLE - LEIKKIÄ, TARINOITA JA TOIMINTAA

Järjestimme yhteistyössä Kokkolan koulutoimen Kuperkeikka- ja Projektori hankkeen ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen kanssa 6.9. – 30.9. Saarimäen markkinat - aikamatka keskiajalle –tapahtuman. Se oli suunnattu perusopetuksen 5-6 luokille. Tapahtumaan osallistuikin kaikkiaan parikymmentä luokkaa mm. Torkinmäen, Hollihaan, Mäntykankaan, Villan, Kyrkbackenin, Rahkosen, Vionojan ja Kälviän kirkonkylän kouluista. Valitettavasti emme voineet tarjota teemapäivää kaikille halukkaille, mutta nopeimmat pääsivät mukaan. Teemapäivä kesti yhden luokan osalta aina yhden koulupäivän.
Kumppaneinani tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa toimivat opettajat Auli Palosaari ja Pertti Kuosmanen. Ilman heidän vahvaa ammattiosaamistaan ja työpanostaan tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lisäksi tapahtumassa työskentelivät myös luokanopettajakoulutuksen syventävää harjoittelua tehneet Sari, Eva, Outi ja Janika, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luovuudellaan ja pedagogisilla taidoillaan.
Tapahtumassa opimme Kokkolan ja muun Suomen keskiajasta roolihahmojen ja työpajojen kautta. Tapahtumassa tärkeitä asioita oli luovuus, tarinat, osallisuus, oppijalähtöisyys, toiminnallisuus, leikki ja draama. Myös aikuisilla oli lupa leikkiä ja heittäytyä mukaan! Opettajat saivat etukäteen ohjeita ja materiaalia päivään liittyen, mm. roolihahmot kuvauksineen ja museon tuottaman Keskiaika ABC-kirjan. Pertti laati tapahtumaa varten oman blogin, jonka osoite löytyy tämän jutun lopusta. Materiaalin pohjalta valmistauduttiin päivään luokissa. Tullessaan tapahtumaan oppilailla ja opettajilla oli enemmän tai vähemmän selvillä oma keskiaikainen hahmo.

PÄIVÄN KULKU
Päivä alkoi kotiseutumuseolta, jossa oppilaille jaettiin oman roolinsa mukaiset asut, joista suurimman osan oli ansiokkaasti valmistanut museovirkailija Leila Hohenthal. Rooleista löytyi mm. kauppiasta, talonpoikaa, kutojaa, kalastajan leskeä, kylähullua, munkkia ja lapinnoitaa. Keskiaikaisten asujen pukemisen myötä siirryttiin vuoteen 1511. Sitten mentiin messuun Kaarlelan kirkkoon yhteiskunnallisen aseman mukaisessa arvojärjestyksessä. Kirkossa oli selvästikin monille osallistujille vaikuttava kokemus. Gregoriaaninen laulu ja palavat kynttilät loivat arvokkaan tunnelman ja vilkkaimmatkin lapset rauhoittuivat kirkossa. Kirkosta siirryttiin takaisin kotiseutumuseolle valmistelemaan Saarimäen markkinoita ja jakauduttiin ryhmiin (Kirkonmäkeä kutsuttiin 1500-luvulla Saarimäeksi). Markkina valmisteluihin kuului mm. ohraleivän leivontaa, naurislamppujen tekoa, matemaattisia arvoituksia ja ongelmanratkaisuja, vaakunakilpien tekoa, hyvä-paha –kuvien maalaamista, puumerkkien tekemistä ja keskiaikaista urheilua (puujaloilla kävelyä, keihäänheittoa, hevosenkengän heittoa, kubb –peliä, säkkitappelua). Kaikessa toiminnassa oli mukana tarinat sekä huhut ja vihjeet dominikaanien aarteesta. Vanhan tarinan mukaan dominikaaneilla olisi ollut Kirkonmäellä luostari tai kappeli ja he olisivat kätkeneet alueelle aarteen. Tästä aarteesta keskusteltiin pitkin päivää ja lapset saivat vähitellen vihjeitä aarteen löytämiseksi. Ideana oli se, että kukaan ei voinut löytää aarretta yksin, vaan siihen tarvittiin koko porukan yhteistyötä. Teemapäivä loppui siihen, että oppilailla oli koossa riittävästi vihjeitä ja he pystyivät löytämään aarteen vanhojen mittojen (syli, kyynärä, jalka), kiintopisteiden ja ilmansuuntien avulla. Dominikaanien aarre osoittautui tyhjäksi laatikoksi jossa oli yhdeksän lokeroa. Oppilaiden tehtävänä oli täyttää lokerot hyvillä asioille, jotka eivät vähene vaikka niitä antaa. Yleensä oppilaat keksivät pian koko aarteen idean ja laatikko täyttyikin nopeasti sellaisilla asioilla kuin ystävyys, terveys, rakkaus. Yllätys oli, että vain hyvin harva näytti pettyvä vaikka laatikossa ei ollutkaan mitään konkreettista aarretta. Lopuksi pidettiiin markkinat ja ostettiin oravannahoilla mm. leipää, juomaa ja naurislamppuja.

LOPUSSA KIITOS SEISOO
Kokonaisuudessaan Saarimäen markkinat – aikamatka keskiajalle –tapahtuma oli erittäin intensiivinen ja aikaa vievä. Tapahtuma vaati paljon valmistelutöitä roolihahmojen ja oppimateriaalin laatimisesta tavaroiden ja rekvisiitan hankintaan ja tiedottamiseen. Päivät olivat täynnä toimintaa, jonka jälkeen siivoamiset, järjestelyt, seuraavan päivän valmistelut ja tiskaamiset päälle. Järjestäjiltä vaadittiin erityisesti eläytymiskykyä, täysillä mukaan heittäytymistä, joustavuutta ja osallistujien huomioimista niin yksilöinä kuin ryhminä. Usein piti pystyä hoitamaan monia asioita samanaikaisesti.
Kokonaisuudessaan tapahtuma antoi kuitenkin enemmän kuin otti. Palautteen perusteella useimmat oppilaat ja opettajat pitivät kovasti tapahtumasta. Erityisen palkitsevilta tuntuivat oppilaiden suusta tulleet vilpittömät kommentit: ”tämä oli paras koulupäivä mitä minulla koskaan on ollut”, ”paras aarre oli se kun saimme yhdessä tehdä täällä keskiaikaisia juttuja” ja ”oli tosi kiva päivä, olisi kiva elää se uudestaan”. Tapahtumassa tuli myös jälleen todettua moniammatillisen yhteistyön monet edut. Samoin saimme vahvistusta sille, että tämän tyyppisillä menetelmillä ja oppimisympäristöillä on mahdollista kohottaa lasten historiatietoisuutta ja kiinnostusta menneisyyttä kohtaan. Oli myös mukavaa nähdä, että tapahtuma kiinnosti monia tahoja, ja saimme vierailijoita mm. muista museoista, opetushallituksesta ja medioista.
Lopuksi kiitos vielä Kokkolan seurakuntayhtymälle, erityisesti suntio Peter Ahlbergille ja emäntä Anna Kinnuselle, että saimme hyödyntää kirkkoa ja seurakunnan tiloja tapahtumassa sekä Kokkolan kaupunginteatterille, joka lainasi meille osan roolivaatteista.

Katso myös tapahtuman blogi: http://keskiaikakokkolassa.blogspot.com/

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

"Ääniä Keskiajalta" näyttely 15.9 - 16.10 Näyttelyhallilla


K.H. Renlundin Museon uusi näyttely avautuu 15.9 Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Näyttelyssä tulee olemaan esillä näkymiä sekä kuten nimestä voi päätellä, ääniä Keskiajalta. Seuraavaksi Sanna-Maija Kauppi kertoo hiukan Keskiajasta

Keskiajan katsotaan Euroopassa alkaneen Länsi-Rooman kukistumisesta 400-luvun lopulla. Keskiaika käsitti ajanjaksona kaikkiaan huikeat 1000 vuotta. Etelä- ja Keski-Euroopassa keskiajan alkupuolta eli niin sanottua varhaiskeskiaikaa leimasi kansainvaellukset ja niiden seurauksena syntyneet lukuisat hajanaiset ruhtinaskunnat. Rooman valtakunnan yhtenäisyys oli kadonnut, rahataloudesta siirryttiin luontaistalouteen ja sivistyksen valopilkku siirtyi Euroopasta 600-luvulla syntyneeseen islamilaiseen maailmaan sekä Itä-Roomaan eli Bysantin valtakuntaan.
Sydänkeskiajalla Eurooppa oli kuitenkin jo hyvin toisenlainen. Rooman piispasta eli Paavista tuli 1200-luvulle tultaessa eurooppalaisen kristikunnan uskonnollinen ja poliittinen johtaja. Bysantti heikkeni ja ristiretket pönkittivät Euroopan mahtavinta hovia ja sen johtajaa. Näissä myllerryksissä takapajuinen ja harvaanasuttu Suomen alue nousee Ruotsin ja Novgorodin mielenkiinnon kohteeksi. Ristiretkien myötä alkoi Suomen keskiaika.
Ristiretkien jälkeen 1300-luvulla Suomen alue kytketään hallinnollisesti ja oikeudellisesti osaksi Ruotsia. Niinpä esimerkiksi vuonna 1362 saivat tämän ”Itämaan”, niin kuin Suomea tuolloin kutsuttiin, valitut miehet osallistua itse kuninkaan vaaliin.  Keskieurooppalaisen mallin mukaista feodaalilaitosta meille ei koskaan keskiajalla muodostunut. Linnan isännät joutuivat aina tilittämään osan verotuloista kuninkaalle ja talonpojat säilyttivät vapautensa. Muuten Suomen alueelle syntyi samankaltainen patriarkaalinen sääty-yhteiskunta, kuten muullakin Euroopassa.
Katolisen kirkon voimakkaan vaikutuksen myötä keskiajan eurooppalainen yhtenäiskulttuuri saavutti myös Suomen alueen väestön.  Suomalaisiin pinttynyttä vanhaa kansanuskoa ei kuitenkaan noin vain pyyhitty pois vaan vanhojen jumalien tehtäviä siirrettiin hiljalleen kirkon pyhimyksille. Yleisesti keskiaika oli kuitenkin edelleen Suomessa loitsujen ja kaikenlaisten manausten kulta-aikaa.
Keskiaikaisina muistomerkkeinä meillä on parhaiten säilyneet linnat, mutta myös lukuisat kolmilaivaiset kivikirkkomme, jotka saivat loisteliaita sisustuksia seinä- ja holvimaalauksineen 1400-luvulla. Rahvaan väritön arki sai sielun ruokaa astuessaan kirkkoon. Talonpoikaisväestön yläpuolella aateli viljeli Suomessa linnakulttuuria, joista loisteliain oli ehdottomasti Juhana herttua renessanssi hovi Turun linnassa.
Professori Jouko Vahtola toteaa keskiajan olleen suomen ja suomalaisuuden kehityksessä ratkaiseva ajanjakso.  Eikä varsin tunnettu fraasi ”pimeä keskiaika” sovi kuvaamaan sen paremmin Suomen kuin muunkaan Euroopan keskiaikaa. Meillä keskiaika tarkoitti Suomen alueen asuttamista ja taloudellista kasvua, vaikkakin talonpoikaisväestön verorasitus kasvoi merkittävästi keskiajan kuluessa. Suomen keskiaika oli eurooppalaisittain lyhyt – 400 vuotta. Ruotsin vallan alla olimme 700 vuotta, joten iso osa yhteisestä historiasta kuuluu keskiaikaan.
 Hieman yllätykseksi varsinaisen keskiajan päättyminen Suomessa 1500-luvun alkupuolella tarkoittikin todellisen ”keskiajan” alkua. Ruotsin sotaisa tie suurvallaksi näivetti talonpoikaisväestön, joka sai seurakseen feodalismin, köyhyyttä, lukuisia kriisejä (kuten nuijasodan) sekä puhdasoppisuuden ajan tuoman henkisen ahdasmielisyyden. Keskiajalla alkanut väestönkasvu ja taloudellinen nousu pysähtyivät. Ilmastokin muuttui kylmemmäksi. Professori Vahtola toteaa, että ilman keskiajan positiivista kehitystä, Suomen talonpoikainen väestö olisi todennäköisesti kohdannut perikadon edellä mainituissa keskiajan jälkeisissä myllerryksissä. Vasta 1700-l. lopulla taloudellinen liberalismi vauhditti Suomen alueen kehitystä, joka erityisesti näkyy myös Kokkolan porvariston vaurastumisena.

torstai 4. elokuuta 2011

Viimeistä viedään


Huomenaamu tuo tullessaan tämän kesän viimeisen työpäivän Renlundin museon pihalla. Arkeologiset kaivaukset saavat päätöksensä monenkirjavin tuntein: koti-ikävään sekoittuu myös hiven haikutta, kun tälle kauniille kaupungille on toistaiseksi heitettävä hyvästit. Työskentely täällä on ollut mielekästä ei pelkästään kiintoisan tutkimuskohteen vuoksi, vaan myös Kokkolan viihtyisyyden puolesta. Asuntomessukaupunki on esiintynyt juhla-asussaan koko kesän, säät ovat olleet mitä kauneimmat, ja ihmiset ystävällisyydessään lyömättömiä. 

Nämä viimeiset kahdeksan viikkoa ovat avartaneet maailmankuvaani loputtomasti. Tähän asti olin uskonut, ettei Suomella juurikaan ollut tarjottavaa suomalaiselle matkailijalle. Uskoin koko maan olevan lähes homogeeninen kokonaisuus, jonka pääelementit, järvet ja metsät, takaisivat yksitoikkoisen miljöön. Kokkola on kuitenkin osoittanut, ettei suomalaisuus tarkoita missään nimessä monotonista yksitoikkoisuutta. Suomalaiset kaupungit poikkeavat toisistaan niin ulkomuodoltaan kuin hengeltäänkin, aivan samoin kuin niiden asukkaatkin. Kaupunkeihin tutustuminen on kuitenkin helpompaa kuin ulkomailla, sillä ne ovat kaikki ytimeltään suomalaisia, tavallaan tuttuja ja turvallisia. Haluan omasta puolestani kiittää Kokkolaa ja kokkolalaisia tästä oivalluksesta, jonka seurauksena olen päättänyt tutustua niin moneen kotimaiseen kaupunkiin kuin mahdollista. Onhan oman maansa ja juuriensa ymmärrys historian tutkijalle ensisijaisen tärkeää.

Innolla uutta museorakennusta ja sen näyttelyä odottaen

Kati Kaivaja Oulun yliopistosta

p.s. Tässä linkki kaivausten tunnusmusiikiksi valittuun biisiin Twisted Sistersiltä:


torstai 30. kesäkuuta 2011

Työn tohinassa


Helle näyttää jälleen saapuneen Kokkolaan, eikä ilmeisesti aio lovuttaa ennen viikon vaihdetta. Hiki virtaa, lasta viuhtoo ja ämpärit kolisevat kun kuumuus on jälleen vallannut kuopan. Kyseessä on tietenkin museon pihalle aukaistu arkeologinen kaivaus, joka lienee tullut tutuksi useimmille kokkolalaisille paikallislehtien ja -uutisten välityksellä.

Hyvien säiden johdosta tunnelma on ollut kaivauslueella loistava koko kesäkuun.Työt etenevät kovaa vauhtia, ja siksi onkin sääli, että median kiinnostus lopahtaa usein heti kaivausten pystyttämisen jälkeen. Silloin asiaa on kerrottavaksi asti hyvin niukasti, lähinnä tunnettujen tosiasioiden referointia. Uusien löytöjen tuoma tieto tuodaan onneksi julki mm. julkaisujen ja museon tiloihin perustettavan näyttelyn muodossa.

Kiinnostuneita ihmisiä silti riittää, ja heitä virtaa tutkimualueelle hiljaisena mutta tasaisena virtana. Heitä kurkkii museon porttien välistä ja useat uskaltautuvat jopa kuopan reunalle asti kyselemään kuulumisia. Onpa kaivauksille jopa muodostunut oma kanta-asiakaskuntansa, joka vähintään viikottain pipahtaa paikalle. Yksittäisten ihmisten lisäksi tutkimusten menoa on käynyt ihmettelemässä tarha- ja turistiryhmiä. Sitä se kaunis ilma ja kaupunkilaisten sydäntä lähellä oleva tutkimusaihe yhdessä teettävät.
Toivottavasti kaunista ilmaa riittää myös heinäkuulle, jolloin toiveiden mukaisesti avaamme toisen tutkimusalueen museon pihalle. Sinnekin saa tulla ihmettelmään ja kyselemään, arkeologi ei pure!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Keskiajan malliin Kirkonmäellä

Museon henkilökunnan kesälomakausi alkaa näinä päivinä. Se tarkoittaa monen asian ennakointia tulevaa syksyä varten. Tuntuu, että muistettavaa ja varauduttavaa on joka käänteessä. Onneksi ARS11 Täällä Afrikka on avoinna koko kesän ja toivottavasti kiinnostaa yleisöä.

Syksyn aloitamme vauhdilla lauantaina 3.9.2011, jolloin toteutamme päivän keskiajan teemoilla yhdessä Kokkolan seurakuntayhtymän kanssa otsikolla "1511- Keskiaika Kaarlelassa". Päivän ohjelmassa on paljon tapahtumia ja monenlaisille yleisöille.

Olemme koonneet keskiaikaiset markkinat, asiantuntijaseminaarin, aidot turnajaiset hevosineen ja painavine haarniskoineen sekä illan päätämme keskiaikaisella messulla Kaarelelan keskiaikaisessa kirkossa. Luonnollisesti keskiajan maut ja musiikki ryydittävät päiväämme.

Olemme sopineet lisäksi, että ompelemme itsellemme keskiaikaiset vaatteet, joilla tuemme tunnelman rakentumista. Toistaiseksi on olemassa vasta huiveja, joita naisten tuli keskiajalla käyttää, varsinkin kirkkoon astuttaessa oli pää peitettävä. Pukeutumisen historian asiantuntijamme Seija Johnson on selvittänyt erilaisia huivityyppejä, jotka kaikki tulevat olemaan esillä keskiaikapäivänä.

Itse odotan innolla teemapäivää. On todella tarpeellista nostaa keskiaika asukkaiden tietoisuuteen, sillä asutus alueella on varsin vanhaa ja keskiaika lähes tutkimaton ajanjakso. Katso seurakunnan uutinen päivän tapahtumista. http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/uutinen/498.



Kristina Ahmas

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Museokauppa on auki kesälläkin!

Indeed me olemme! Auki siis.  Museokauppa on myös kokenut uudistuksen Johanna Hautamäen käsien kautta. Ja kaupassa on todella kuuma. Myös ilmastollisesti. Paitsi jos ostat jotain yyber coolia, kuten Mifukon Nairobilaista käsityötä olevia koruja.


She be pimpin! Heidän luomuksensa pitäisi vedota jokaiseen pieneen maailmanparantajaan. Lainatkaamme Mifukon nettisivuja

Mifuko on swahilia ja tarkoittaa taskua
Mifuko Oy on suomalainen designyritys, joka tekee yhteistyötä afrikkalaisten pienten käsityöpajojen kanssa. Tuotteet ovat eettisiä ja ekologisia, käytämme paljon kierrätysmateriaaleja ja tuemme suoraan Reilun kaupan työpajojen paikallisia käsityöläisiä. Mifuko puhuu skandinaavista muotokieltä groovyllä afrikkalaisella aksentilla.  www.mifuko.fi

Näin meillä heidän kauttaan.

Toki Ars 11 -  Täällä afrikka näyttelyn tiimoilta löytyy kaikkea jännää, kuten esimerkiksi uskomaton kultainen kassi!

Mitähän muuta, mitähän muuta… Kirjoja. Paitoja. Viikinkilaseja! Ja rakkautta.
Tervetuloa Museokauppaan Roosin talolle, eli osoitteeseen Pitkänsillankatu 39. Se iso keltainen talo vastapäätä Anttilan parkkihallia siis. Olemme auki Ti - su klo 11 – 16.

Hyvää kesää!

-Petri Aspvik-

tiistai 24. toukokuuta 2011

Täällä Afrikka, Serge Vollin

Minun nimi on Kataysa Cabrera, olen tyoharjoitelemassa K.H. Renlundin Museo toimistossa. Olen uusi tässä kulttuurin, museoiden, maalausten ja tekstiilien maailmassa, mutta täytyy myöntää että kaikki tämä on temmannut minut mukaansa.

Olimme onnekkaita viime perjantaina, Roosin talossa, Serge Vollin vierailusta ja ihastuimme hänen tapaansa ilmaista teoksissaan ja luonnollisuuteen jolla hän kertoo elämästään, ja Laurent Danchin (taiteen asiantuntija, kuraattori ja tutkija)



Kaikki tämä on mahdollista kokea näyttelyssä joka on nimeltään Täällä Afrikka  ja joka on täällä syyskuuhun asti.

Erikoinen ilta jolloin kuulimme taiteilijan elämästä ja samoin myös puhuttiin muiden taiteilijoiden töistä, jotka ovat esillä näyttelyssä. Kaikki he ovat itse-oppineita ja eivät kuulu mihinkään erikoiseen taidesuuntaukseen, vaan he maalaavat mitä tuntevat ja elävät kuulumatta mihinkään erikoiseen ryhmään. Esimerkiksi  tunisialaisen Jaber al Mahjoubin  työt, jotka koskettavat sosiaalisia oloja ja myös suoraan politiikkaa.




Esillä on myös Bayan tauluja, jonka työ edustaa naisia, kukkia ja lintuja. Baya läpikävi myrskyisen sota-ajan joka heijastuu hänen töissään ja joka kiehtoi  itse Picassoa.

Afrikka nÿttelyssä  löydämme myös Julien Yémadjen tekstiilejä. Taiteilija, jolla oli kunnia pukea koko Benin kuninkaalisen perheen kankaillaan. Hänen kankaansa esittävät tavallisia, joka-päiväisiä elämäntilanteita.

Vollinin työ on luonteenomaista väreistään ja henkilökuvien muodoista. Jotta
voimme paremmin ymmärtää hänen taidettaan meidän tulee tietää hänen elämästään
esimerkiksi läpikäydystä sota-ajasta joka selittää monet ominaisuudet hänen töissään.

Vollinin maalaukset kertovat usein hänen kotimaastaan Algeriasta. Tämä selittää miksi henkilökuvissa ei ole korvia eikä suuta. Vollin maalaa omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Hän maalaa tarinansa ja voi hyvin ymmärtää että se ei ole helppoa nuorelle joka on elänyt sota-aikana.

Henkilökuvat ilman korvia ja suuta kuvaavat Vollinin tarvetta olla kuuntelematta ja välttää pahat uutiset huonoina aikoina



Tule käymään!

Kataysa Cabrera Laasanen

perjantai 20. toukokuuta 2011

Iloista graffitia kaiteisiin

Jos minulta kysyttäisiin mikä on puhuttanut museolaisia eniten tänä vuonna, olisi helppo vastata. Se on kutomistalkoot!

Mitä ihmettä, voi joku ajatella -  miten kutominen liittyy museoon. Liittyy se, ja vahvasti. Se on osa ARS11 näyttelyä Kokkolassa.

Guerilla knitting tai neulegraffiti on tapa merkitä omia jälkiään ympäristöön. Se on hiukan villiä, joskus se voi olla luvatonta, mutta se on aina kannanotto. Sillä halutaan koristaa tai peittää, ehkäpä korostaa muotoja tai paikkoja.

Halusimme merkitä ARS11 näyttelyn Täällä Afrikka kaupunkikuvaan. Olemme kutoneet ainakin viimeisen kuukauden ARS11 signaalivärein erilaisia tilkkuja, joita yhdistelemme kirjaviksi ja kauniiksi "hihoiksi" valotolppiin, ränneihin, kaiteisiin, ovenkahvoihin ja portteihin.

Kutominen on prosessi, joka jatkuu edelleen ja on jo vienyt mennessään monta uskopuolista ystävää ja kumppania. Meille on kudottu niin Vaasassa, Helsingissä kuin monissa kokkolalaisissa kodeissa. Näyttää siltä, että kutominen on ajassa, vai mitä!

Jos haluat mukaan, tule käymään, niin annamme sinulle lankaa kudottavaksi.

Kristina Ahmas

torstai 19. toukokuuta 2011

20.5 Roosin talolla, klo 16:00 Laurent Danchin esittelee taiteilija Serge Vollinin


K.H.Renlundin museossa vierailee tulevana perjantaina 20.5. klo 16 Ranskan johtava art brut -taiteen asiantuntija, kuraattori, tutkija Laurent Danchin puhumassa Täällä Afrikka -näyttelyn sisällöistä. Hän johdattaa meidät näyttelyn teemoihin ja sisältöihin sekä haastattelee yhtä näyttelyn taiteilijaa, algerialaissyntyistä Serge Vollinia. Sekä kuraattori että taiteilija esiintyvät ranskan kielellä, joka tulkataan suomeksi. Danchin puhuu myös englantia ja vastaa mielellään englanniksi. Ranskan kielen tulkkina toimii Maria Tjader-Knight. Tilaisuus järjestetään Roosin talossa (Pitkänsillankatu 39, Kokkola), se on vapaapääsyinen ja kestää noin tunnin.

Inkommande fredag 20.5. kl. 16 får K.H.Renlunds museum besök av Frankrikes ledande expert, kurator och forskare inom art brut-konsten, Laurent Danchin, samt av Afrika!-utställningens ena konstnär Serge Vollin (född i Algeriet, bor i München). Danchin guidar utställningen och intervjuar Serge Vollin. Evenemanget räcker ca en timme och inträdet är fritt. Evenemanget ordnas på Rooska gården (Långbrogatan 39, Karleby). Både kuratorn och konstnären håller sina anföranden på franska och tolkas till finska. Danchin talar också engelska och svarar gärna på frågor på engelska. Maria Tjäder-Knight tolkar till finska.



YHTEYSTIEDOT / KONTAKTUPPGIFTER:


Susanne Svenfors-Furu

näyttelyamanuenssi

p. 044-780 9052

susanne.svenfors-furu @ kokkola.fi


Elina Vuorimies

ITE-amanuenssi

p. 044-780 9478

elina.vuorimies @ kokkola.fi

Täällä Afrikka 12.5 - 4.9 Näyttelyhalli ja Roosin talo


K.H. Renlundin museolla on ilo esittää neljän taiteilijan teoksia osana Ars 11 suurtapahtumaa. Näyttelyhallilla voitte tutustua Jaber al Mahjoubin (http://www.uspacegallery.com/jaberalmahjoub.html) sekä Julien Yémadjén taiteeseen. Roosilla taas tuomme teille Serge Vollinin (http://www.sergevollin.com/en/vit.html) sekä Bayan (http://de.wikipedia.org/wiki/Baya_(Malerin) taidetta.



Itseoppineiden taiteilijoiden määrä pohjoisessa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on valtava. Osa heistä asuu ja työskentelee kotimaassaan, osa maanpaossa. Tekijät, joiden taie on eriytynyt kauimmaksi paikallisesta käsityöperinteestä, tunnetaan yksinomaan kansainvälisen outsider-taiteen piirissä. Joidenkin heistä, kuten beniniläisen Julien Yémadjén perinteistä kangasapplikaatiota uudistavat teokset ovat lähellä naivismia.


Saksassa asuvan berberisiirtolaisen Serge Vollinin vahvasti värikylläiset Algerian sodan kauhuja sekä eurooppalaisen elämänmuodon unelmia ja painajaisia kuvaavat teokset lähenevät art brutia, jonka lähipiiriin voidaan lukea myös niin ikään algerialaisen Bayan teokset, jotka Picasso ja André Breton löysivät. Tunisialaisen "Beauborgin kuninkaan" Jaberin yhden miehen orkesterin performanssit ja jo kolmenkymmenen vuoden ajan Pariisin kaduille ja Centre Pompidoun edustalle levittäytynyt kuvasto voidaan lukea art brutin lähipiiriin.


Antalet självlärda konstnärer i norra Afrika och söder om Sahara är enormt. En del av dem lever och arbetar i sitt hemland, andra i landsflykt. Konstutövare, vars konst skiljer sig mest från den lokala hantverkartraditionen, är kända enbart inom kretsen för internationell outsider-konst. Några av dessas konstverk är snarast naivistiska, såsom beninske Julien Yémadjés tygapplikationer.

 Berbern Serge Vollin, som migrerat till Tyskland, skapar färggranna konstverk som beskriver det algeriska krigets fasor samt drömmar och mardrömmar om det europeiska levnadssättet. Hans verk närmar sig art brut liksom också algeriska Bayas konst, som Picasso och André Breton upptäckte. Också den tunisiske Jabers, ”Breabourgs kungs”, konst kan räknas till art brut, nämligen hans enmansorkesters performancer och hans bildregister som under en trettioårsperiod har spridit sig i Paris gatubild och kring Pompidoucentret.


LAURENT DANCHIN

torstai 31. maaliskuuta 2011

Riitta Helevä - Maan muisti 17.3 - 29.4.2011 Näyttelyhalli



Raskas kohtaa kevyen, pehmeä kovan, kestävä hauraan. Riitta Helevä ei pelkää vastakohtia yhdistäessään vapaasti erilaisia materiaaleja kuten pronssin, tyllin, tuohen ja nailonin teoksissaan. Luonto on läsnä materiaaleissa, aiheissa sekä nimissä. On kuitenkin syytä taiteilijan tavoin tutkia pinnan alla olevia maisemia ja ulottuvuuksia.
          
”Kotini on ehdottomassa ja vähäeleisessä maisemassa, levollisuudessa, joka on oikeastaan täynnä tyhjyyttä. Vaellan tuossa maisemassa, sen kerroksissa; avaruuden ajattomuudesta ja aineettomuudesta maakerrosten ja onkaloiden maailmaan. Haen ilmaisuutta mittaamattomalle, määrittelemättömälle. Etsin pimeän valoa. Aika katoaa, on vain äärettömyys, hiljaisuus. On vahva tunne, että on mukana jossakin paljon suuremmassa. Kaikki muuttumaton, kauan ollut ja pysyvä on läsnä.” (Riitta Helevä)

Riitta Helevän näyttely Maan muisti on esillä K.H.Renlundin museon näyttelyhallissa 17.3. – 29.4.2011. Näyttely on oululaisen taiteilijan ensimmäinen Kokkolassa. 2000-luvulla hänen teoksia ovat olleet näytteillä pääosin Oulussa ja Helsingissä. Tällä hetkellä hänellä on Valtion kuvataidetoimikunnan myöntämä viiden vuoden työskentelyapuraha. Helevä on hyvin ansioitunut kuvanveistäjä jonka teoksia on merkittävissä kokoelmissa Suomessa, lukuisia julkisia teoksia unohtamatta.



Det är tungt och lätt, mjukt och hårt, starkt och skört. Brons med tyll, tyll med näver och näver med nylon. Riitta Helevä tillåter kontraster då hon fördomsfritt kombinerar olika material i sina konstverk, som hon omtalar som skulpturer. Naturen är starkt närvarande både i material, motiv och namn. Man har dock all anledning att liksom Helevä utforska lagren under ytan för att upptäcka fler dimensioner och landskap än de uppenbara.

”Jag är hemma i det villkorslösa och okonstlade landskapet, i ron som egentligen är fylld med tomhet. Jag vandrar i detta landskap, i dess lager; från rymdens tanklöshet och icke-materia till jordlagrens och hålornas värld. Jag söker uttryck för det omätliga och odefinierbara. Jag söker ljus i mörkret. Tiden försvinner, oändlighet och tystnad återstår. Känslan av att vara delaktig i något mycket större är stark. Allt det oföränderliga och beständiga som länge funnits till är närvarande.”
(Riitta Helevä, fri översättn. av Susanne Svenfors-Furu.)

Riitta Heleväs utställning Maan muisti visas 17.3 – 29.4.2011 i K.H.Renlunds museums utställningshall. Det är första gången den uleåborgsbaserade skulptören ställer ut i Karleby. Under 2000-talet har hon haft utställningar främst i Uleåborg och Helsingfors. För tillfället har hon ett femårigt arbetsstipendium beviljat av Statens bildkonskommission. Helevä är en välmeriterad konstnär med verk i många betydande samlingar i Finland, inte minst offentliga konstverk.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Vyatcheslav Shragan maalauksia 27.1.-6.3.2011 Näyttelyhallilla




Vyacheslav Shraga on Mariupolissa, Ukrainassa, 1953 syntynyt taiteilija.
Hän valmistui 1972 Krasnodarin taidekoulusta ja vuodesta 1974 asti on
asunut Pietarissa.

Shragaa verrataan hyvin usein Marc Chagalliin ja jotkut kutsuvat häntä
hänen manttelinperijäkseen. Täytyy myöntää, että en koe yhtäläisyyttä
kauhean selväksi mutta kyse on varmaan makuasiasta. Esimerkiksi
Chagallin ihmishahmot ovat selkeämmin erottuvia kun taas Shragan ihmiset
mielestäni sulautuvat taustaan ja muodostavat leikkisän palapelin
jossa fyysisen elämän normaalit rajat hämärtyvät.

Sinäkin astut uneen nyt. Jokaisen linnun jokainen sulka, jossa on jokaista maailman väriä meille jokaiselle.

Linnuista syntyy maailma ja sen rakkaus. Jokaisen kuun, jopa vain
sen yhden, voit hakea rakkaallesi taivaalta ja siihen samaan kuuhun voit
itsesi köydestä ripustaa kun rakkaus rikkoo sinut. Sitten maalaat tästä
meille muille ja voimme herätä tai astua uneen kietoutuen rakkauden
tunteeseen uudestaan ja yhä uudestaan kunnes osaamme taas rakastaa.

Tulet taas takaisin todellisuuteen.

Vyatcheslav Shragan näyttely K.H. Renlundin Museon Näyttelyhallilla
27.1.-6.3.2011

Sinä voit astua uneen...



Yksityiskohta teoksesta
Rakastavaiset / Älskande

Yksityiskohta teoksesta
Kaunis nainen ja kyyhkystenkasvattaja / Vacker kvinna och duvhållare

Yksityiskohta  teoksesta
Kukkia sinulle / Blommor till dig

Petri Aspvik

maanantai 24. tammikuuta 2011

Lumiveistoa ja murhamysteereitä museopedassa

Kokkolan asuntomessuvuoden kunniaksi järjestämme koululuokille lumiveistotapahtuman teemalla "unelmieni talo" 7-25.2. Luokka jaetaan etukäteen ryhmiin ja ennakkotehtävänä on suunnitella talo, joka sitten museon pihalla veistetään n. 90 cm kokoisesta lumikuutiosta. Tapahtuma sopii kaikenikäisille. Tarvittaessa "asuntomessut" laajentuvat Roosin talonkin pihalle. Luokkia on jo ilmoittautunut mukavasti tapahtumaan mukaan, mutta lisääkin mahtuu!Toivotaan että lunta edelleen riittää ja ettei pakkanen käy liian purevaksi, niin saamme järjestettyä hienot lumiset asuntomessut!


Uutena museopedatapahtumana on tänä vuonna tarjolla "Pronssikautinen murhamysteeri". Tapahtuma on jatkuvasti tarjolla ja suunnattu viidesluokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tutkimuskohteena tapahtumassa on ns. Granhammarin mies, joka kohtasi loppunsa rikoksen uhrina vajaat 3000 vuotta sitten. Hänen maalliset jäännöksensä löydettiin 50-luvulla ojankaivuun yhteydessä Ruotsin Granhammarista. Nykyteknologian avulla miehestä ja hänen vaiheistaan on onnistuttu selvittämään yhtä ja toista. Vaikka rikos on jo vanhentunut ja tekijäkin jo muuttanut manan majoille, on murhamysteeriä yhä jännittävää pohtia ja tutkia. Tapahtiumassa lapset harjoittelevat historian tutkimusta ja päättelytaitoja sekä tutustuvat samalla ajanjaksoon nimeltä pronssikausi.

Molempiin tapahtumiin voi ilmoittaa ryhmänsä allekirjoittaneelle:
Lauri Skantsi, 044 7809055, lauri.skantsi(at)kokkola.fi

maanantai 17. tammikuuta 2011

ETT kouluttaa, tule mukaan!

ETT eli museon erikoistietotoimisto kouluttaa alueen perinteestä kiinnostuneita henkilöitä. Tarkoitus on ohjata kaupunkilaisia hyödyntämään ETT:n arkistoon koottua aineistoa.

Aktiiviset "Viisaat" ovat koonneet ETT:n suojiin runsain määrin kuva-ja muuta aineistoa kuten tarinoita ja suullista perinnettä. Aineisto on kaikkien käytettävissä museon toimistossa, jossa sijaitsee ETT:n oma toimisto. Tervetuloa tutustumaan!

Koulutukset pidetään peräkkäisinä päivinä keskiviikosta perjantaihin 19.-21.1.2011 klo 9-11. Kouluttaja on Eero Huima. Tervetuloa kouluttautumaan!

ETT ja museo keräävät myös yhdessä alueen muistitietoa, tarinaperinnettä ja kuvia. Pidimme Kirkonmäellä syksyllä 2010 keräämistapahtuman, jonka anti oli mainio; sen perusteella jatkamme keräämistä vielä kuluvan kevään aikana. Tarkoituksemme on pitää näitä tilaisuuksia myös muissa kylissä.

ETT:n toiminta on avointa kenelle tahansa alueen perinteistä ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle. Joukossa on tällä hetkellä useita matkailuoppaita, kaupungin eri osien ja kylien asioiden tietäjiä sekä oman ryhmänsä muodostavat 1700-luvun elämästä kiinnostuneet harrastajat.

Pidämme ETT:n kuukausikokoukset joka kuun ensimmäisenä tiistaina museon toimistossa klo 13 alkaen. Keskustelemme ajankohtaisista asioista ja suunnittelemme tulevia tapahtumia tai puhumme toiminnan teemaan liittyvistä kiinnostavista aiheista. Seuraava ETT:n kuukausikokous pidetään tiistaina 1.2. klo 13.00. Tällä hetkellä kokouksissa kävijöiden lukumäärä vaihtelee 20 ja kuuden välillä. Tervetuloa mukaan ETT:n toimintaan!


Kristina Ahmas

perjantai 14. tammikuuta 2011


Uusi näyttely avataan Näyttelyhallissa
torstaina 27.1. klo 18.00.
Tervetuloa avajaisiin sekä tutustumaan kiinnostavaan näyttelyyn aina maaliskuun alkuun saakka!

Följande utställning öppnas i Utställningshallen
 torsdagen den 27.1. kl. 18.00
Ni varmt välkomna på vernissage! Hoppas ni tar er tid att besöka denna intressanta utställning som visas fram till den 6.3.2011.