torstai 1. joulukuuta 2016

Eläydytään ITE, piirretään ITE, tutkitaan ITE


ITE metsässä ja savannilla –näyttely esittelee rinnakkain tuttuja kotoisia metsiemme eläimiä kuin myös eteläisen pallon puoliskon asukkeja. Usean taiteilijan teoksista koostuvassa  näyttelyssä on ITE –taiteelle tyypilliseen tapaan  hyödynnetty niin  luonnonmateriaaleja kuin kierrätystavaraakin. Kokkolalaiset koululuokat ovat jälleen piristäneet näyttelyä vierailuillaan eläytymällä, piirtämällä ja tutkimalla.
Mikä eläin haluaisit olla? miten tämä eläin liikkuu ja ääntelee?  Eskarit ja ekaluokkalaiset ovat valinneet näyttelystä suosikkieläimensä ja näytelleet sitä ja muut ovat yrittäneet arvata mikä eläin on kyseessä.  Isommat lapset ovat ryhmätöinä tehneet tutkimuksia elämistä ja keränneet tietoa niistä mm. netistä ja museolle lainatuista luontokirjoista. Osa ryhmistä on pohtinut sitäkin mitä tapahtuisi jos kaksi näyttelyssä esiintyvää eläintä tapaisi toisensa? esim. kobra ja kettu? sapelihammastiikeri ja karhu? Näistä kohtaamisista on syntynyt sarjakuvia, joista ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Ohessa Halkokarin koulun 3.luokkalaisten ITE-museolla ja Kiepissä tekemiä eläintutkimuksia.




Linnunmuna © Kieppi
Kettu © Veikko Salkio / Kieppi





Tunturipöllö © Veikko Salkio / Kieppi



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kohtaamisia paikallismuseotyön merkeissä


Lokakuun viimeisenä lauantaina 29.10. Toholammin Kulttuurisalissa järjestetty Kohtaamisia kotiseudulla ‑seminaari herätteli keskustelua keskipohjalaisesta kotiseutuperinteestä, museotyön merkityksestä ja paikallismuseoiden kehittämisestä. Seminaari toteutettiin osana K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon koordinoimaa Meidän museo -hanketta, joka keskittyy keskipohjalaisen paikallismuseotyön tukemiseen, kehittämiseen ja profiilin nostamiseen. Seminaari kutsui keskipohjalaisia museo- ja kulttuuriperintötoimijoita pohtimaan kotiseututyön tilaa ja tulevaisuutta, antaen virikkeitä kotiseututyön kehittämiseen ja kotiseutukulttuurin merkityksellisyyden vahvistamiseen.

Paikallismuseoseminaarin asiantuntijapuheenvuorot käsittelevät identiteetin ja kotiseututunteen rakentumista, osallisuuteen kasvamista sekä kotiseututyön muutoksia globaalistuvassa maailmassa. Seminaarin avasi K.H.Renlundin museon – Keski-Pohjamaan maakuntamuseon maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä kertoen Museoviraston viiden vuoden välein toteutettavan, vielä julkaisemattoman paikallismuseokyselyn tuloksia Keski-Pohjanmaan osalta. Kyselyn perusteella paikallismuseoiden keskeisimpinä kehittämistavoitteina tunnistettiin muun muassa tiiviimpi yhteistyö koulujen kanssa, näyttelytoiminta, kokoelmahallinta, museoiden välisen yhteistyön lisääminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen. Lisäksi museoissa kannetaan huolta museoaktiivien määrästä tulevaisuudessa. Haasteista huolimatta museotoimintaan halutaan kehittää ammattimaisempaan suuntaan.


-         Museotyön ohella paikallistoimijoiden asiantuntijuutta tarvitaan myös aineettoman kulttuuriperinteen kartoituksessa, sillä juuri he tuntevat alueellisen kulttuuriperinnön parhaiten, korostaa maakunta-amanuenssi Järvelä.


Muuttuvassa maailmassa kotiseudusta on tullut joustava käsite, ja se jäsentyy ihmisten liikkumisen ja elämänpiirien muutosten myötä jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo korosti seminaariesitelmässään ihmisten emotionaalista suhtautumista kotiseutuun. Kotiseutu hahmottuu paitsi fyysisenä paikkana, myös henkisenä tilana, muistoina ja tunnesiteinä.

-       Kotiseutuhenki voi toimia positiivisena voimavarana, joka tuottaa yhteishenkeä ja auttaa myös päättäjiä ja viranhaltijoita eri sektoreilla viemään muutosta rohkeasti, hallitusti ja päämäärätietoisesti kohti kansalaisten kannalta parasta mahdollista ratkaisua, linjaa Vanhatalo.

Vanhatalon mukaan muutosaika tuo esiin erilaisia ilmiöitä myös kotiseututyössä. Globaalin ajattelun rinnalle on syntynyt paikallisuuden arvostamisen henki, joka korostaa asukaslähtöisyyttä ja toiminnan omaehtoisuutta.

      -         Osa ihmisistä haluaa entistä enemmän tehdä itse toiminnan kohteena olemisen 
                sijaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon myös uudesta paikallisuudesta, joka korostaa            paikallisuuden merkitysten kotiseutuilmiöiden ja paikallisten voimavarojen uudelleen löytämistä, Vanhatalo kertaa.

Paikkakokemuksen merkityksestä puhui myös Maaseudun Sivistysliiton Hyvän mielen paikat -hankkeen koordinaattori Riitta Johanna Laitinen. Laitisen mukaan paikkakokemuksen merkityksellisyyttä voidaan vankistaa toiminnalla, jossa ihmiset pääsevät osallistumaan paikan suunnitteluun. Tällöin he myös tekevät toiminnallaan paikan omakseen, luoden kokemuksellisen suhteen paikkaan.

-         Erityisesti lapsille ja nuorille paikkasuhteen lujittaminen toiminnan kautta voi kasvattaa heitä huomaamaan paikan ainutlaatuisuutta ja arvostamaan omaa kotiseutuaan. Lapsuuden kokemukset kotipaikasta myös usein kulkevat mukana koko elämän. Lapsuuden paikkakokemuksen merkityksellisyydestä kertoo myös se, että vanhuudessaan ihmiset usein kaipaavat lapsuudenkodinsa turvaan, huomaa Laitinen.
Paikallismuseoiden toiminnan tueksi Keski-Pohjanmaalla on parhaillaan käynnissä Pirityiset ry:n Rieska-Leader ry:n rahoittama Meidän museo -hanke (2016–2018), joka suuntautuu alueellisen kulttuuriperinnön vaalimiseen, paikallismuseotyön tukemiseen ja paikkasuhteiden vankistamiseen. Hankkeen aikana järjestetään erilaisia alueellista yhteenkuuluvuutta, toimijuutta ja osallisuutta tukevia tapahtumia, jotka pyrkivät nostamaan paikallismuseoiden profiilia ja näkyvyyttä kuntalaisten arjessa. Hankkeen projektikoordinaattori Anna Kouhia rohkaisi paikallismuseotoimijoita uudenlaisten toimintamallien kokeilemiseen.

-       Muutoksen aikoina museoiden on tultava lähelle ihmisiä ja tarjottava mahdollisuuksia osallistua ja tulla osalliseksi paikallisperinnöstä. Digitaaliset sovellukset ja sosiaalinen media ovat tässä suhteessa erittäin hyödyllisiä paikallismuseotyölle, Kouhia korostaa.

Osallisuuden tunteen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös osallistumista, toimintaa ja kokemuksellisia kohtaamisia. Tätä varten Meidän museo ‑hankkeessa toteutetaan kesällä 2017 Keskipohjalaisen museopassi, jonka suunnittelijayhteistyö julkaistiin seminaarissa. Museopassin suunnittelee kokkolalainen graafikko Eeva Välikangas.
Suunnittelijana Välikankaan kädenjäljessä korostuu yhtäältä hauskuus ja leikkimielisyys, toisaalta vanhan perinteen arvostaminen. Passin lisäksi Välikangas suunnittelee myös leikkimielisen museo-otuksen, jota paikallismuseot voivat käyttää suunnitellessaan sisältöjä lapsille ja nuorille.

-       Keskipohjalainen museo-otus opastaa ja on mukana, ja sen avustamana lapset voivat tutustua museoon kokemuksellisesti, visioi Välikangas.

Meidän museo -hankkeessa lapset ja lapsiperheet ovat ensi vuoden paikallismuseotyössä tärkeä kohderyhmä. Museohankkeessa tavoitteena on paitsi innostaa lapsiperheitä vierailemaan alueen museokohteissa, myös tukea laajemmin kulttuurikasvatuksen tavoitteiden toteutumista maakunnassa.


Museot ja kotiseututoimijat kulttuuriperintökasvattajina – identiteeteistä ja ilmiöistä PDF

-       Elinikäinen oppiminen ja oppimaan oppiminen, itsensä kehittäminen, osaamisen vahvistaminen sekä vahvuuksien tunnistaminen ovat kulttuuriperintökasvatuksen keskeisiä tavoitteita, totesi seminaariesitelmässään Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran toiminnanjohtaja Hanna Lämsä. Samoin kuin kokemus kotipaikasta, myös kokemus kulttuuri-identiteetistä kehittyy koko ihmisiän. Juuri tämän kerroksellisuuden ja moninaisuuden huomaaminen on keskeistä kulttuuriperintötyössä niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla, Lämsä kertaa. 

Kohtaamisia kotiseudulla -seminaari järjestettiin 29.10.2016 Toholammin Kulttuurisalissa, yhteistyössä Meidän museo -hankkeen ja Toholammin kunnan kanssa.



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kivikautta etsimässä

                          
Joukko ihmisiä konttaa hiekkakuopassa muurauslastoineen ja osa seuloo hiekkaa tiheäsilmäisen verkon läpi. Mistä oikein on kysymys? Arkeologisista kaivauksista tietenkin. Museomme järjesti yhteistyössä Kokkolan seudun opiston kanssa arkeologiset kaivaukset osana lukuvuoden mittaisen arkeologian kurssin ohjelmaa. Mukana oli innokkaita arkeologian harrastajia Kokkolasta ja Kälviältä. Suurimmalle osalle kaivaukset eivät suinkaan olleet ensimmäiset. Arkeologian kurssi täyttää ensi vuonna 15 vuotta ja kaivauksiakin on sen puitteissa ehditty järjestää jo useammat.

Arkeologisilla kaivauksilla kaivetut maa-ainekset seulotaan, jotta pienimmätkin löydöt saadaan talteen.
Kuvassa Erkki Keskinen ja Ivar Sundqvist työssään. Taustalla Ari Luomala.

Tällä kertaa tutkimuskohteena oli Miekkakaarojen kivikautinen asuinpaikka Kälviällä. Miekkakaarat on laaja hiekkadyynialue Kälviän Honkiperällä Miekkajärven luoteispuolella. Miekkakaarojen hiekkaharjanteilta tunnetaan yli 100 kivikautista asumuksenpohjaa, jotka erottuvat edelleen hyvin maastossa pyöreinä tai soikeina painanteina. Näitä arkeologit kutsuvat asumuspainanteiksi. Miekkakaarojen asumuspainanteet ovat keskimäärin 7-10m läpimitoiltaan ja sijaitsevat enimmäkseen muinaisrannan suuntaisissa riveissä. Monissa asumuspainanteissa erottuu vielä hyvin kulkuaukot. Kysymys on siis kyläasutuksesta, vaikka kaikki asumuspainanteet eivät ole olleet samaan aikaan käytössä. Tällaisia kivikauden kyliä tunnetaan Pohjanmaan alueelta enemmänkin, mm. Kaustiselta ja Alavetelistä.

Kaivauksiin kuuluu olennaisesti myös nuotio ja 
eväistä nauttiminen. 
Kuvassa Antti Kyyrö.
Tutkimuskohteeksi valittiin noin kahdeksanmetrin läpimittainen asumuspainanne, jota metsäkone on aikoinaan vahingoittanut. Kaivauksiin saimme luvan niin Museovirastolta kuin maanomistajaltakin. Kohteen mittauksiin saimme apua kaupungin mittauspalveluilta. Asumuspainanteeseen kaivettiin 2x4 metrin laajuinen alue painanteen keskiosasta pohjoisreunaan. Asumuspainanteen pohjoisosasta löysimme runsaasti saviastian paloja. Palat olivat peräisin isosta ruukusta, jonka saviaineksen sekoitteena oli käytetty asbestikuitua. Asbestikuidun avulla saviastioista voitiin valmistaa entistä ohutseinäisempiä ja kestävämpiä. Saviastian reunus oli taitettu sisäänpäin, noin peukalon levyiseksi listaksi. Tätä keramiikkatyyliä kutsutaan Pöljän keramiikaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että Pöljän keramiikan valmistajat olisivat olleet pöljiä, vaan keramiikkatyyli on saanut nimensä Siilinjärven Pöljän kylän mukaan, josta sitä on löydetty ensimmäisen kerran. Pöljän keramiikkaa esiintyy Itä-Suomesta Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä. Koristeena löytämissämme keramiikanpaloissa on ohutta viiva-ja naarmukoristelua.

Kaivajat työntouhussa. Kuvassa Anna-Maija Sipilä ja Asta Smedman
Keramiikkalöytöjen alta paljastui kiveys, joka koostui nyrkinkokoisista palaneista kivistä. Hiiltä ja nokea ei tosin löytynyt. Vaikuttaakin siltä, että kivet on kuumennettu asumuksen ulkopuolella ja tuotu sitten sisälle. Tällaisia lämmitysratkaisuja on tavattu muistakin neoliittisen kivikauden asumuksista, mm. Evijärven Isokankaalta.

Keramiikkaa paljastuu hiekasta

Pala asumuksen pohjalta löytynyttä Pöljän tyypin keramiikkaa neoliittiselta kivikaudelta.
Pöljän keramiikka oli käytössä neoliittisen kivikauden myöhäisaiheessa noin 3200-2500 eKr. Pohjanmaan rannansiirtymiskronologian mukaan asuinpaikka ei tuossa vaiheessa sijainnut enää aivan merenrannalla kuten pohjalaiset asuinpaikat yleensä. Pöljän keramiikan aikana merenranta oli vetäytynyt jo noin kilometrin päähän asuinpaikasta ja asuinpaikan kaakkoispuolella oleva Miekkajärvi oli tässä vaiheessa kuroutunut merenlahdesta järvialtaaksi. Pöljänkulttuuri on usein yhdistetty Pohjanmaan neoliittisen kivikauden arvoituksellisiin suuriin kivirakennelmiin,  jätinkirkkoihin. Lähin jätinkirkko löytyykin vain 900 metrin päästä Miekkakaarojen asuinpaikalta.

On uskomaton tunne löytää hiekasta keramiikanpala tai nuolenkärki ja ajatella että edellisen kerran ihminen piti tätä esinettä kädessään 5000 vuotta sitten!


Tyytyväiset arkeologian kurssilaiset ryhmäkuvassa.
Vasemmalta Erkki Keskinen, Ari Luomala, Harri Välikangas, Kyösti Orava, Antti Kyyrö, Sauli Luomala, Martti Nykänen,
Anna-Maija Sipilä, Lauri Skantsi, Marja-Liisa Keskinen, Marianne Kaustinen, Asta Smedman, Sari Kinnunen ja Ivar Sundqvist.
Kuvasta puuttuu Eero Huhtala.


Teksti Lauri Skantsi, Kuvat Marcus Riska

torstai 15. syyskuuta 2016

ELVIKSESTÄ PELTILEHMÄÄN – KOULULAISIA TAIDESEIKKAILULLA MUSEOSSA



K.H.Renlundin museon syksyn koululaistapahtumassa yhdistetään kaksi varsin erilaista näyttelyä samaan vierailukäyntiin. ITE Käsillä –näyttelyssä päästään näkemään hyvin värikkäitä ja humoristisiakin käsitöitä. Pehmeää taidetta, useilta taiteilijoilta erilaisilla tekniikoilla toteutettuna. 


Lasten suosikkeja ITE Käsillä-näyttelyissä
Elvis ITE Käsillä-näyttelyssä























Syömään! –näyttelyssä on esillä hyvin monipuolinen ”kattaus” taideteoksia aina keramiikasta ja puuveistoksista maalauksiin ja valokuviin saakka, yhteisenä teemana on ruoka. Toisen roska on toisen aarre, joten myös kierrätysmateriaaleja on käytetty kekseliäästi taiteen tekemiseen.



Lasten suosikkeja Syömään! näyttelyssä


Taideseikkailussa vaaditaan lapsilta hyvän mielikuvituksen ja luovuuden lisäksi myös yhteistyötaitoja. Näyttelyihin tutustutaan tekemällä yhdessä erilaisia tehtäviä.  Niihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vaan tärkeää on se miten lapset kokevat taiteen, niin yksin kuin ryhmänäkin ja millaisia havaintoja ja ajatuksia taide herättää. 






Vitsarin koulun oppilaita työn touhussa


Taideseikkailu sisältää myös pelillisen elementin, sillä jokaisen tehtävän ratkaisemisesta ryhmä saa yhden palapelin palasen. Lopuksi palapeli saadaan koottua ja sen esittämä taideteos etsitään näyttelystä.  Seikkailu on mahdollista tehdä myös käyttäen tabletti tai ipad –laitetta. Tapahtuma on pyritty rakentamaan siten, että se vastaisi mahdollisimman hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin.


Palapeliä rakentamassa

Tabletit kovassa käytössä


Tapahtumaan on ilmoittautunut kolmisenkymmentä luokkaa eskareista kuudesluokkalaisiin. Vierailuja on tehty nyt kolmen viikon ajan ja tapahtuma pyörii vielä ensi viikon. Palautteesta päätellen lapset ovat viihtyneet hyvin taideseikkailulla 


Lasten suosikkeja ITE Käsillä-näyttelyissä



Lasten suosikkeja Syömään! näyttelyssä



Huom! näyttelyissä ehtii vielä hyvin vierailemaan. Syömään! –näyttely on auki 25.9. saakka ja ITE Käsillä 16.10. saakka. Tämän jälkeen ITE Käsillä näyttely siirtyy Ouluun.



keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kiertävä julistenäyttely muistelee 1930-luvun Lohtajaa




Lohtajan kotiseutuyhdistyksen kiertävä julistenäyttely juhlistaa yhdistyksen 80-vuotista taivalta. Näyttely koostuu 12 kanvasjulisteesta, jotka palaavat yhdistyksen perustamisvuoteen 1936, heijastellen laajemmin myös 1930-luvun lohtajalaista elämää.

”1930-luku oli paitsi kotiseutuaatteen heräämisen aikaa, myös poliittisten valintojen, yhteisöllisten tapahtumien ja perhejuhlien aikaan. Vuodelle 1936 osuivat sekä kunnallisvaalit että eduskuntavaalit. Samana vuonna käynnistyi myös osuustoiminta ja Lohtajalle rakennettiin paloasema”, kertoo julistenäyttelyn koostanut, Lohtajan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Helena Anttiroiko-Mehtälä.

Näyttelyn julisteet esittelevät Lohtajaa viiden teeman valossa. Teemat syntyivät Anttiroiko-Mehtälän käytyä läpi vuoden 1936 jokaisen Keskipohjanmaa-lehden numeron, ja valokuvattua kaiken Lohtajaa koskevan uutisoinnin. Teemat keskittyvät perinnetutkimukseen, elinkeinoihin ja taloudenpitoon, kunnan ja seurakunnan toimintaan, lohtajalaisiin iloihin ja suruihin sekä vapaa-ajan viettoon.

”Lehtiaineisto tarjosi paljon erilaisia näkökulmia erityisesti vapaa-ajan viettoon. Aineistossa korostuivat hauskanpito, iltamat, näytelmät ja kesäjuhlat. Nuorisoseurat toimivat Lohtajalla aktiivisesti, myös raittiusyhdistys, urheiluseurat ja työväenyhdistys järjestivät erilaista toimintaa”, kertoo Anttiroiko-Mehtälä. Kaija Lokasaari muistaa nuorisoseurat tärkeinä kohtaamispaikkoina. 

”Hameenhelmat heiluivat, kun opetimme poikia tanssimaan Alaviirteen Nuorisoseurantalolla”, muistelee Lokasaari.



Lohtajan kotiseutuyhdistyksen 80-vuotinäyttely avautui 1.8. Kurkikartanossa, jossa se on esillä 12.8. asti. Syksyn aikana näyttelyyn kiertää muun muassa Lepolassa (15.–26.8.), Villa Mariassa (26.8.–9.9.), Alaviirteen Nuorisoseuran talolla (11.–16.9.), Lohtajan yläkoululla, Karhin kylätalolla, Marinkaisissa sekä Lohtajan kirjastossa, jossa se on esillä koko marraskuun.


Julistenäyttely on toteutettu osana Meidän museo -hanketta. Hanke kehittää alueellista kotiseutu- ja paikallismuseotoimintaa Keski-Pohjanmaan alueella. Hankkeen aikana maakunnassa toteutetaan erilaisia alueellista yhteenkuuluvuutta, toimijuutta ja osallisuutta tukevia tapahtumia, jotka pyrkivät vankistamaan alueellisen identiteetin ainutlaatuisuutta sekä tukemaan ja kehittämään kotiseututoimintaa.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kirjan julkistamistilaisuus: Elämää taiteen parissa – Maija ja Volker Dallmeierin naiiivin taiteen kokoelma



Tiedostustilaisuus perjantaina 15.7. klo 11 Kaustisen musiikkilukiolla (festivaalien tiedotustilaisuuden yhteydessä) sekä kirjan julkistamistilaisuus klo 14:00 Kansantaiteenkeskuksessa. 

Paikalla tilaisuuksissa ovat Volker Dallmeier ja Hanna Dallmeier (Maijan ja Volkerin tytär) sekä kirjan toimittajat Elina Vuorimies ja Lauri Oino.  TERVETULOA! 

Kansantaiteenkeskus, Jyväskyläntie 3, 69600 Kaustinen





Elämää naiivin taiteen parissa - Maija ja Volker Dallmeierien naiivin taiteen kokoelma


176 s., runsas värikuvitus, koko 230 x 200 mm
Toimitus: Elina Vuorimies, Lauri Oino
Käännökset: Maija Dallmeier, Kirsi-Marja Hurme, Tuomo Manninen ja Hanna Dallmeier
Valokuvaajat: Aki Paavola ellei toisin mainita
Taitto ja kuvankäsittely: Marko Mäkinen
Julkaisija ja kustantaja: Kaustisen kunta
Paino: Print Best, 2016
ISBN 978-952-93-7029-0

Tilaukset 

Kirjan hinta on 40 € (+ toimituskulut).  Kirjoja saa ostaa Kaustisen kunnantalolta tai pyytää lähettämään
p. 040-652 7692 tai kaustisen.kunta@kaustinen.fiKirjoja saa myös Roosin talon museokaupasta julkistamistilaisuuden jälkeen.



Kaustisen kunta sai 2000-luvun alkuvuosikymmenellä merkittävän taidelahjoituksen, kun saksalainen lääkäripariskunta Maija ja Volker Dallmeier päätti lahjoittaa keräämänsä kokoelman Kaustiselle. Dallmeierit olivat keränneet eurooppalaista naiivia taidetta vuodesta 1969 lähtien, ja olivat jo useita vuosia etsineet sille sopivaa kotia. Kaustisen kunta on kustantanut kokoelmasta kirjan, joka julkaistaan Kaustisen kansanmusiikkifestivaaliviikolla. Kirja on kiehtova matka naiivin taiteen historiaan ja nykytilaan sekä lämminhenkinen matkakuvaus lukuisten taiteilijoiden luokse eri puolille Eurooppaa 1970- ja 80-luvuilla.

Kirjassa esitellään kokoelmakerääjät Maija ja Volker Dallmeier sekä kokoelmaan kuuluvat taiteilijat elämänkertoineen. Osasta taiteilijoista on laajemmat esittelyt, joissa Volker Dallmeier kertoo tapaamisista taiteilijoiden kanssa. Asiantuntija-artikkeleina on Volker Dallmeirin johdanto naiiviin taiteeseen ja sen nykytilaan. Artikkelia täydentää Dallmeiereiden keräilijäkollegan Elke Zimmerin artikkeli Dallmeier-kokoelmasta ja sen merkityksestä kansainvälisesti. 

Kaustisen kunnan omistamaa Dallmeier-taidekokoelmaa hoitaa Kokkolassa sijaitseva ITE-museo, joka toimii Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon alaisuudessa. Kokoelma on ollut viimeksi laajasti esillä näyttelyssä Taivas kattona – hengellisyys kansantaiteessa Valamon kulttuurikeskuksessa ja ITE-museossa Kokkolassa 2015–16.




Maija ja Volker Dallmeierin taustaa



Suomalais-saksalainen lääkäripariskunta Maija ja Volker Dallmeier tutustuivat Erich Bödekeriin ja tämän satumaiseen puutarhaan keväällä 1969. Innostus kuvaa parhaiten vierailun jälkeisiä tunnelmia. He tekivät Bödekeristä elämäkertahaastattelun ja kattavan teosluettelon tämän lähes 900 työstä. Dallmeierit perustivat vuonna 1983 myös seuran, joka yhä tänäkin päivänä kantaa hänen nimeään.

Sama innostus vei Dallmeierit eri Euroopan maihin 1970- ja 80-luvuilla tutustumaan muihin naiiveihin taiteilijoihin, jotka silloin olivat vielä tuntemattomia. Yli rajojen syntyi ystävyyttä, usein vilkas kirjeenvaihto, monia inhimillisiä kontakteja, jotka useimmin ylittivät pelkän taiteen keräämisen. Matkojen tuloksena syntyi useita eri taiteilijoita käsitteleviä artikkeleita, jotka julkaistiin kirjoissa, näyttelyluetteloissa ja taidelehdissä. Pian ensimmäisen keräilymatkansa jälkeen Dallmeierit järjestivät ensimmäisen näyttelynsä Iisalmessa, missä he työskentelivät apulaislääkäreinä vuonna 1973. Se oli lajissaan ensimmäinen Suomessa ja siirtyi esitettäväksi myös Amos Anderssonin taidemuseoon Helsinkiin.

Kokoelman keräämisen ja näyttelyitten järjestämisen rinnalla on ollut vahva tutkimustyö. Volker Dallmeier määrittelee naiivin taiteen samaan tapaan kuin professori, kuraattori Thomas Grochowiak, jonka mukaan naiivien tuotanto on kaukana kaikesta, mikä on tekemisissä koulutuksen, kurssien, sivistyksen kanssa. Autenttiset naiivit luovat teoksia itsestään, kuvia, joita he kantavat sisällään, kuvia omista maailmoistaan.

Jo kokoelmakeräämisen alkuvuosina, vuonna 1971 naiivi taide oli saavuttanut jonkinasteisen lakipisteensä. Naiivin taiteen sisälle kelpuutettiin kaikki mahdollinen, mikä miellytti suurta maksavaa yleisöä. Vuoden 1928 Pariisin suuresta naiivin taiteen näyttelystä Puhtaan sydämen maalarit oli kulunut aikaa, samoin tunnetuista naiiveista maalareista kuten Henri Rousseau, Séraphine Louis, Louis Vivin ja Niko Pirosmani, ja myös heidät löytäneistä tunnetuista ammattilaistaiteilijoista!

Myös naiivin taiteen nimeäminen vaikeutui outsider-taiteen esilletulon myötä 1970-luvun alkupuolella. Dallmeierit näkivät, miten naiivista taiteesta tuli kuin yhdessä yössä outsider-taidetta. Esimerkiksi heidän kokoelmaansa kuuluneet naiivin taiteen mestarit Anselme Boix-Vives, Erich Bödeker, Pietro Ghizzardi, Max Raffler, Nikifor ja Anna Zemánková tunnustettiin äkkiä outsider-taiteen klassikoiksi.

Keskellä naiivin taiteen kriisiä vuonna 1981 Volker Dallmeier järjesti yhdessä Werner Pöschelin kanssa näyttelyn Naive Kunst – Geschichte und Gegenwart (Naiivi taide – historia ja nykyisyys). Sen yhteydessä yritettiin ensimmäistä kertaa tiukalla valinnalla ja radikaalisti karsimalla erottaa ”aito naiivi taide” sunnuntaimaalauksesta, jäljittelemisestä ja naivistisesta kitsistä. Näyttely herättikin paljon keskustelua.

Lukuisat näyttelyvierailut, konferenssit ja keskustelut tutkijoiden, asiantuntijoiden ja muiden keräilijöiden kanssa ovat vahvistaneet Dallmeierien käsitystä naiivista taiteesta ja sen olemuksesta kasvattaen heistä naiivin taiteen puolestapuhujia. He näkevät myös, että naiivi taide oli aikansa lapsi. ”Onneksi hyvät taiteilijat jäävät aina olemaan, käsitteiden ristiriidoista huolimatta”, he toteavat.

Kaustisen kunta sai 2000-luvun alkuvuosikymmenenä Volker ja Maija Dallmeiereilta avokätisenä lahjoituksena kokoelman, joka kattaa yli 200 teosta, maalauksia ja veistoksia, yli 60 taiteilijalta yli kymmenestä Euroopan maasta. Kokoelma sisältää naiivin taiteen keskeisiä teoksia eritoten 60- ja 70-luvuilta. Lisäksi kokoelmaan kuuluu suuri joukko puolalaisia kansanomaisia puuveistoksia sekä mittava naiivin taiteen käsikirjasto

perjantai 20. toukokuuta 2016

PYÖRÄILYÄ JA HISTORIAN LEHTIEN HAVINAA

Torstaina 12.5. järjestimme historia-aiheisen pyöräretken Suntinsuuhun ja Vanhan sataman lahdelle yhteistyössä kaupungin liikuntapalveluiden ja Kokkolan ladun kanssa. Retkelle osallistui peräti yli 50 pyöräilijää ja sää oli mitä parhain. Reitti noudatteli viime vuoden Ekovinge-hankkeessa kehitettyä kulttuuripyöräilyreittiä jonka varrella on mielenkiintoisia tapahtumapaikkoja Kokkolan historiassa. Näitä kohteita on merkattu maastoon QR-koodein ja niihin pääsee tutustumaan myös osoitteessa https://kulttuuripyoraily.wordpress.com/about/

Korpraalinmäen kahakan muistomerkki Peltokorvessa.
Kuva Lauri Skantsi/ K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.


Venäläiset kuulustelivat kovakouraisesti Kälviän kappalaista.
Piirros Marko Teräntö.

Ensi torstaina 26.5. jatkamme yhteistyössä historia-aiheisten pyöräilyretkien sarjaa Liikuntapalveluiden ja Kokkolan Ladun kanssa. Tällä kertaa suuntaamme kohti Kälviää ja retken teemana on Suomen sota ja vuoden 1808 tapahtumat Kälviällä ja Kokkolassa. Retkellä tutustutaan mm. taistelu- vartio ja hautapaikkoihin sekä paikallisiin tapahtumiin ja tarinoihin. Lähtö urheilutalon pihalta klo 18.00
Retkellä tutustutaan mm. taistelu- vartio ja hautapaikkoihin sekä paikallisiin tapahtumiin ja tarinoihin. Lähtö urheilutalon pihalta klo 18.00

Venäläissotilaiden hauta Peltokorvessa.
Kuva Lauri Skantsi/ K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.


torstai 19. toukokuuta 2016

perjantai 8. huhtikuuta 2016

MILLAINEN ON MINUN TOIVON VALTAKUNTANI?

Tätä kysymystä pohditaan koululaisryhmien vierailuilla kuvataiteilija Annuli Viherjuuren Toivon valtakunta näyttelyssä ja siihen liittyvässä työpajassa Roosin talolla.
Annuli Viherjuuren Toivon valtakunta on taideteosten perusteella positiivinen ja valoisa paikka. Mutta millainen paikka on Toivon valtakunta lapsen näkökulmasta? Ainakin se sisältää jotakin lapselle kiinnostavaa ja merkityksellistä. 

Kuvat: Ykspihlajan esikoululaiset museovierailulla







Ykspihlajan reippaiden esikoululaisten vierailulla päästiin sukeltamaan tähän maailmaan. Isoille paperiarkeille syntyneissä valtakunnissa esiintyi mm. prinsessoja, ritareita, eläimiä, linnoja ja karkkeja. Yhtään samanlaista taideteosta ei syntynyt, mutta yhteistä kaikissa oli kirkkaat värit sekä vauhdikas ja iloinen tunnelma.


K.H.Renlundin museon Toivon valtakunta –työpaja on käynnissä huhtikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ja siihen on ilmoittautunut ryhmiä esikoululaisista kuudesluokkalaisiin.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700–1800 – Elinkeinojen verkostot : Borgarliv i Österbotten 1700–1800 – Näringslivets nätverk




Museon tutkimus- ja julkaisuhanke 2011–2018

K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo toimi alullepanijana vuonna 2011 käynnistyneessä museokentälle ainutlaatuisessa tutkimus- ja julkaisuhankkeessa.
Yleisesti ottaen, historiallinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus jää usein esimerkiksi näyttely-, kokoelma- ja viranomaisyhteistyön varjoon. Valtaosa museoalan julkaisuista koskee yksittäisiä näyttelyjä tai näyttelykokonaisuuksia. Museoalan tutkimustyössä ei ole vakiintuneita museoiden välisiä yhteistyömuotoja.

Pohjanmaan neljän museon kesken on syntynyt tutkimusyhteistyö, jossa hyödynnetään sekä paikallis- ja aluehistorian tuntemusta että yhteyksiä yliopistotutkimukseen. Tuloksena on vuonna 2013 julkaistu kolmen kirjan kirjasarjan ensimmäinen osa, kaksikielinen artikkelikokoelma Pohjanmaan Porvariston vuosisata 1750–1850 – Asuminen ja elämänmuoto : Borgarliv i Österbotten 1750–1850 – Boende och leverne, jolla juhlistettiin Kokkolan Roosin talon 200 vuotista historiaa. Kokkolan lisäksi kokoelman artikkelit keskittyvät muihinkin historiallisen Pohjanmaan kaupunkeihin. Yhteistyöhön on Kokkolan lisäksi osallistunut Raahen museo, Pietarsaaren kaupunginmuseo ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo.

Useampivuotisen tutkimustyön tuloksena huhtikuussa 2016 julkistetaan kirjasarjan toinen osa, Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700–1800 – Elinkeinojen verkostot : Borgarliv i Österbotten 1700–1800 – Näringslivets nätverk.




Sedan år 2011 har fyra av Österbottens museer bedrivit ett unikt samarbete. Brahestads museum, K.H.Renlunds museum – Mellersta Österbottens landskapsmuseum, Jakobstads museum och Sydösterbottens landskapsmuseum utnyttjar kännedomen om den lokala och regionala historien i forskningsprojektet Borgarliv i ÖsterbottenSom ett resultat av samarbetet utgavs den tvåspråkiga artikelsamlingen Pohjanmaan porvariston vuosisata 1750–1850 : Asuminen ja elämänmuoto – Borgarliv i Österbotten 1750–1850 : Boende och leverne år 2013. Under hösten samma år inleddes arbetet med den följande boken. Till tema valdes näringslivets nätverk.

I april 2016 utges den gemensamma bokseriens andra del Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700–1800 : Elinkeinojen verkostot – Borgarliv i Österbotten 1700–1800 : Näringslivets nätverk.






perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kädentaitojen marginaalipisteitä

Puolitoista vuotta sitten elokuussa aika lailla heti kesälomien jälkeen sähköpostiini tuli Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioisen viesti: ”Tuleeko mieleenne ideoita, mitä voisimme ehdottaa tähän mielenkiintoiselta vaikuttavaan Outsider Craft -näyttelyyn? Vastaan nyt heille, että pohdimme täällä asiaa.” Ajattelin heti, että ”voi ei, taas joku ymmärtämätön haluaa teoksia Suomesta, ja kun hänelle valkenee, paljonko kuljetukset tulevat maksamaan, hän vetäytyy takavasemmalle pikku hiljaa.” Teemme taas turhaa työtä.

Onneksi ITE-tiimin valtakunnalliset työtoverini, tutkija Minna Haveri ja hankevetäjä Joensuusta Minna Tuuva yhdessä Raijan kanssa eivät lannistuneet aiemmista kokemuksista, vaan alkoivat tehdä listaa mahdollisista tekijöistä. Kuvat ja taiteilijaesittelyt lähtivät mukavassa portfoliossa Englantiin, ja sitten jäimme odottamaan vastausta – minun epäluuloisilla ennakkokuvilla varustettuna. 

Kahdeksan kuukautta myöhemmin näyttelyn pääkuraattorilta Laura Hamiltonilta tuli vastaus: Lontoossa 8. huhtikuuta pidetyssä kuraattoritapaamisessa päätettiin yksimielisesti valita näyttelykokonaisuuteen ITE-taiteilija Erkki Pekkarisen tuohityöt. Hän olisi yksi kymmenestä johtavasta kansainvälisestä taiteilijasta Outsider Craft -näyttelyssä, joka kiertää eri puolilla Englantia kahdeksassa eri näyttelypaikassa maaliskuusta 2016 marraskuulle 2017. Ensimmäinen näyttelypaikka on Chichesterissä sijaitseva Pallant House Gallery, jossa on Britannian kattavin nykytaiteen kokoelma. 

Pallant House Galleryn sisääntulo koristeltu teemaan liittyen. Kuva Raija Kallioinen.

Mieletöntä! Urakka oli palkittu, nyt vain tuumasta toimeen. Koska Erkki Pekkarinen ei puhu englantia, eikä häntä saa kiinni sähköposteilla, ITE-museo ryhtyi välittäjäksi. Laura Hamiltonin sekä näyttelynjärjestäjätahojen eli Craftspace-yhdistyksen (vastaa kutakuinkin Suomen Taito-organisaatiota) Emma Dakerin ja Outside In -erityistaiteen verkoston Jennifer Gilbertin kanssa alkoi lähes vuoden mittainen sähköpostikirjeenvaihto. Teosvalinnat, kustannukset, näyttelysopimuksen ja -suunnittelun käytännön järjestelyt vaativat myös kymmeniä puhelinkeskusteluja taiteilija Pekkarisen kanssa. Talven mittaan kun soittelin Pekkariselle, aloitin aina ”taas ne sieltä Englannista haluavat tietää tämän yksityiskohdan”. Viime kuukausina olin yhteydessä Englantiin viikoittain. 

Oli suuri ilo olla mukana seuraamassa läheltä suuren kansainvälisen näyttelyn järjestelyjä, miten ne etenevät järjestelmällisesti hyvässä aikataulussa; Maaseudun Sivistysliiton ITE-kokoelmassa oleva Pekkarisen työ Valtteri ja Roosa lähtivät kohti Englantia jo marraskuussa Frankfurtin kautta (Atelier Goldsteinista tuli töitä myös). En tiennytkään, että isot kuljetukset kannattaa tehdä kanaalin yli hyvissä ajoin ennen loppuvuotta, ettei jää terminaaliin jumiin. Oppia ikä kaikki. 

”ErkkiPekkaris-osasto” näyttelyssä. Kuva Raija Kallioinen.

Pekkarisen toinen valittu työ oli Maailman pienimmät tuohivirsut, joiden koko on vain 3,8 mm. Ne vietiin kuriirikuljetuksena. Kävi nimittäin niin, että syksyn mittaan odottelu oli jo tuskastuttanut taiteilijan ja hän ehti muuttaa mielensä; jospa hän ei annakaan töitä lainaan. Hänellä käy paljon vieraita, kesäisin erityisesti, ja he toivovat näkevänsä aina sensaatiomaiset maailman suurimmat virsut ja pienimmät virsut. Joku pitkäkyntinen oli varastanut pienimmät joku vuosi sitten ja taiteilija oli joutunut tekemään uudet. Uusien tekemiseen menee paljon aikaa ja lainaksi luvatut virsut ovat pitkään pois. Mitä nyt tarjota vieraille? Monien neuvottelujen tuloksena taiteilija antoi tuohivirsut lainaan, mutta sillä ehdolla, että ne pitää viedä perille asti turvallisesti. Postin kulkuun hän ei luota. Raija oli lähdössä Englantiin näyttelyn avajaisten ajankohtana, joten hän voisi viedä ne. Sovittiin, että Raija tulee hakemaan virsut mennessään katsomaan poikansa valatilaisuutta Vekarajärvelle. Se onkin oma tarinansa, joka ansaitsee saada oman kirjoituksen! 


 Maailman pienimmät tuohivirsut. Kuva Raija Kallioinen.

Jokainen näyttely tuo uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä, niin myös tämä. Ammattikuvaaja Veli Granö oli kuvannut taiteilijan tuohipuvussaan, ja tästä on useita eri versioita. Kun englantilaiset halusivat tietyn kuvan, alkoi sen metsästys. Se löytyi vihdoin Kuva-arkistosta HAM:sta (Helsingin taidemuseo), jossa ITE-näyttely oli ollut 2001 ja ko. kuva myös näyttelyjulkaisussa. Koska olin jo saanut tuta kansainvälisen laskutuksen vaikeudet, en halunnut hoitaa enää yhtään uutta laskua, ja pyysin arkistoa lähettämään kuvan meille museoon. Me skannaisimme sen ja lähettäisimme Englantiin. Kuvan tulo kesti niin kauan, että kylmä hiki otsalla odotin kuvaa postilaatikon luona monta kertaa päivässä kuin uskollinen koira tohvelit suussa isäntää odottaen. Kuva ehti juuri ja juuri näyttelytuotannon loppuvaiheeseen, ja nyt kuva killittää museon seinälle ikään kuin ei tietäisi mitä kaikkea sen eteen on tehty (että se siellä on). 

Näyttelyn nimi ehti matkan kuluessa vaihtua mukaansatempaavammaksi, se on nyt Radical Craft – Alternative Ways of Making. Aina kannattaa kypsytellä! Näyttely on jaettu teemallisesti neljään kiinnostavaan osaan: historia, kulttuurin juuret, intuitiiviset tekstiilit ja radikaalit missiot. Erkki Pekkarinen esitellään kulttuurin juuret -osastolla, joiden taiteilijoilla on yksilöllinen käsitys elinympäristöstään. Kuulostaa hyvin sopivalta.

Maaseudun Sivistysliiton ITE-tiimi osallistui avajaisiin – myös tuohivirsut ehtivät juuri päivää ennen näyttelypaikalleen. Huh! Perjantaina 11.3. olleissa avajaisissa oli 300 vierasta. Näyttelyn avasi Pallant House Galleryn johtaja Marc Steene, joka on meille tuttu mm. EOA:n (European Outsider Art Associotion) toiminnasta. Steene on tuonut esille outsider-taidetta Englannissa, jossa ei ole vieläkään taidemuodolle omistettua omaa museota.  



 Maaseudun Sivistysliiton ITE-tiimi avajaisissa. Kuvassa (vasemmalta oikealle): Paula Yliselä, Raija Kallioinen, Helka Ketonen, Timo Reko.
Marc Steene pitämässä avajaispuhetta. Kuva Raija Kallioinen.

Näyttelyn kuraattori Laura Hamilton ja Helka Ketonen. Kuva Raija Kallioinen.

Kuvia näyttelystä. Kuvat: Emma Daker






Se, että meihin otettiin yhteyttä, johtui toistakymmentä vuotta jatkuneesta näkyvästä työstä kansainvälisellä kentällä. Yhteyksiä ei luoda istumalla toimistolla sähköpostien äärellä (ja toivoa, että joku ottaa yhteyttä) ja nettiä ja facebookia selaamalla ja ihastelemalla, mitä kaikkea kivaa muut tekevät. Liikkumiseen sekä kotimaan että ulkomaan kentällä pitää ohjata resursseja, taloudellisia että henkilöstöresursseja (”pätäkkää ja päteviä ihmisiä” eli pä-pä-resursseja, kuten olemme hauskasti ideoineet maakuntamuseoamanuenssi Pirkko Järvelän kanssa). Asiantuntijoita meidän maassamme on, mutta mistä rahat? World Wide Webb mahdollistaa virtuaalikontaktit, mutta se ei ole poistanut välttämätöntä tarvetta kohdata ihmisiä, keskustella sekä nähdä kohteet ja tapahtumat livenä voidaksemme tehdä yhteistyötä ja luoda uutta.

Museon kävijä tutustumassa Erkki Pekkarisen tuohitöihin. 


Elina Vuorimies

PS. Yhteydenotto poiki myös toisen asian. Se tulee näkyväksi tulevan kesän ITE-museon näyttelyssä, jossa esitellään pääasiassa käsityöpohjaista ITE-taidetta. Ajatus oli muhinut mielissämme jo pitkään, mutta Radical Craft vauhditti päätöstä toteuttaa se jo nyt. Jos et pääse Englannin kiertueelle tänä ja ensi vuonna ihailemaan kansainvälistä outsider-kädentaitoa, niin voit tulla ihastelemaan ja ihmettelemään vastaavaa ilmiötä ITE-museolle.

PS. Erkki Pekkarinen on aloittanut uusien maailman pienempien tuohivirsujen teon!