Siirry pääsisältöön

Kulttuuri-Karavaani 11.10.2014 Kokkolassa


 

Vuosi sitten Kulttuuriosuuskunta Oravan Pyörässä kävi kuhina, kertoo Niina Aho. Oli fiilistä sekä tarvetta järjestää jonkinlainen isompi häppeninki jonka kautta voisi tuoda uutta ja erilaista kulttuuria Kokkolaan ja myös koko Keski-Pohjanmaalle. Pähkinäiset aivot miettivät ja täten syntyi Kulttuuri-Karavaani joka valtaa Kokkolan keskustan ja sen ympäristön 11.10.2014.

Niina kertoo, että kyseessä on pop up -henkinen poikkitaiteellinen taidetapahtuma kaikille taiteen ystäville jossa on mahdollisuus nähdä taidetta teatterista ja tanssista aina musiikkiin sekä kuvataiteeseen. K.H. Renlundin Museolla, tarkemmin Näyttelyhallilla, saadaan tutustua Ice Breaker esitykseen klo 14:00

Ohjelmaa lisää tutkiessa huomaan, että kaikissa esityksissä mennään naisenergialla. Miksi?
11.10.2014 on kansainvälinen tyttöjen päivä, kertoo Niina. Taka-ajatuksena oli myös se, että naistaiteilijoilla voi joskus olla haastavampaa saada näkyvyyttä. Tapahtuman kautta tarjoutuu taiteilijoille foorumi jossa voi tuoda esille jotain omaansa ja luoda uusia kontakteja. 

Niina jatkaa, että esityksissä naiseus ja naisena oleminen on vallitseva teema sillä aihetta käsitellään jokaisen taiteilijan kautta, enemmän tai vähemmän. Toki ensivuonna voikin sitten olla all male cast… Mutta kansainvälisen tyttöjen päivän siivittämän tällä kertaa pureudutaan naiseuteen. Yhdessä esityksessä esimerkiksi tutkaillaan mistä kaikesta onkaan kyse kun nainen istahtaa juoman äärelle? Miksi nainen juo? Mitä nainen juo? Missä nainen juo? Juodako vai eikö juoda?

Lopuksi kysyttäessä, että mikä on fiilis kun H-hetki lähestyy, Niina väläyttää oravanhymynsä muikeimmilleen ja tokaisee, että innokkaana ja avosylin olemme ottamassa kaikki kävijät vastaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytöretki Kokkolaan

Neristan (Kuva: Kokkolan kaupunki) Kokkola on minulle uutta maaperää. Noin puoli vuotta sitten, elokuun puolivälissä, pakkasimme aamulla Turussa mieheni kanssa pikkuauton täyteen tavaraa ja ajoimme läpi hikisen päivän kohti Kokkolaa. Vuokranantaja tapasi meidät talon edustalla, luovutti avaimet ja jätti meidät purkamaan muuttokuormaa. Saman päivän alkuillasta kalusteliikkeen mies toi meille sängyn sekä ruokapöydän ja tuolit. Varsinaisesti muutin kaupunkiin paria viikkoa myöhemmin, kun uusi työni Kokkolan kaupungilla alkoi 4.9. Oloni on viime syksystä saakka ollut kuin löytöretkeilijällä; kävelen uusissa maisemissa ja havainnoin ympäristöäni, tutustun uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Kaupunkina Kokkola on näyttäytynyt minulle kiintoisana sekoituksena vanhaa historiallista kaupunkia ja uudempia kerroksia. Paikoitellen kaupunki on silmiä hivelevän kaunis ja taas paikoitellen olen huomannut ihmetteleväni tehtyjä ratkaisuja. Huomaan myös katsovani kaupunkia jalankulkijan ja pyöräilijän

Hannu Leimu haastattelu

Hannun näyttely "Nyt Minä Olen Kapteeni Kid" on parhaillaan nähtävillä K.H. Renlundin Museon Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Siis Museokorttelissa, eli samassa pihassa missä ovat Lassanderin Talo ja Pedagogio. Vaikka kattoa remontoidaan, ollaan me kuitenkin auki ihan normaalisti! Eli Ti-Pe Klo. 12-15 ja La-Su klo 12-17. Torstaisin Ilmainen sisäänpääsy ja ilta aukiolo klo 18 - 20 ja taas 14.10 Torstai iltana itse taiteilija tavattavissa piirtämisen ja keskutelun merkeissä! Mutta, itse aiheeseen. Päätin näin näyttelyn alla ottaa asiakseni jututtaa Hannua ja keskustelimme elämästä ja sen loppumisesta. Taiteestakin taidettiin jotain höpistä. Ja tottakai Karatesta. Mutta pidemmittä puheitta, Hannu, miksi sinä olet Kapteeni Kidd? Minä olen kapteeni Kidd, koska ajan ratas on pyörähtänyt. Lapsuuteni muistorikkain lelu, Matchboxin kapteeni Kidd kolmenkymmenen vuoden takaa, näyttää kasvonpiirteiltään keski-ikäiseltä mieheltä. Ehkä lapsen leikki merirosvonukell

AIKAMATKA KESKIAJALLE - LEIKKIÄ, TARINOITA JA TOIMINTAA

Järjestimme yhteistyössä Kokkolan koulutoimen Kuperkeikka- ja Projektori hankkeen ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen kanssa 6.9. – 30.9. Saarimäen markkinat - aikamatka keskiajalle –tapahtuman. Se oli suunnattu perusopetuksen 5-6 luokille. Tapahtumaan osallistuikin kaikkiaan parikymmentä luokkaa mm. Torkinmäen, Hollihaan, Mäntykankaan, Villan, Kyrkbackenin, Rahkosen, Vionojan ja Kälviän kirkonkylän kouluista. Valitettavasti emme voineet tarjota teemapäivää kaikille halukkaille, mutta nopeimmat pääsivät mukaan. Teemapäivä kesti yhden luokan osalta aina yhden koulupäivän. Kumppaneinani tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa toimivat opettajat Auli Palosaari ja Pertti Kuosmanen. Ilman heidän vahvaa ammattiosaamistaan ja työpanostaan tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lisäksi tapahtumassa työskentelivät myös luokanopettajakoulutuksen syventävää harjoittelua tehneet Sari, Eva, Outi ja Janika, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luovuudellaan ja