Siirry pääsisältöön

Kaiken ikäiset museoon mahtuvat – Perhetapahtumassa koetaan taidetta taiteillen * Museet finns till för alla – under Familjedagen upplever vi konst genom konst. La/lö 27.4.2013, kl(o) 14-16.


Emil Danielsson (1882-1967)
Taiteilija rantakivillä (1911)
Hiekan taidemuseo (Kuva: Foto Petri Nuutinen)

Rakkaudesta taiteeseen -näyttelyyn kuuluu esikoululaisille ja koululaisille suunnattuja sadunkerrontatapahtumia, joita järjestetään Roosin talolla (Pitkänsillankatu 39) huhtikuun aikana. Nyt myös meillä kaikilla muilla on mahdollisuus kokea taidetta taiteillen, tai, toki perinteisemminkin, hiljaa ihaillen Suomen taiteen kulta-ajan maalauksia ja veistoksia, joista osa on iloksemme nyt täällä lainassa muilta museoilta. Lauantaina 27.4 Roosilla järjestetään perhetapahtuma, joka on suunnattu… niin, perheille, mutta myös kaikille muille kiinnostuneille.

Tulkaa rohkeasti käymään tässä 200 v. vanhassa, komeassa tiilitalossa, ja tutustukaa kahleista vapaina näyttelyyn, joka saamamme palautteen perusteella on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Luvassa on vapaamuotoista opastusta, ja siihen liittyvää (vapaaehtoista) sadunkerrontaa, jossa jokaisella on mahdollisuus astua mielikuvituksen kiehtovaan maailmaan, tietyn suosikkitaideteoksen inspiroimana, toisin sanoen: luomme tarinaa taidetoksista. Tarinankerronta soveltuu erinomaisesti esim. lapsien ja vanhempien yhteistoiminnaksi.

Kaikilla laspilla ja nuorilla ei ole mahdollisuus käydä sadutuksessa koulu- ja esikouluajan puitteissa, mutta nyt on oiva tilaisuus tulla museolle käymään arkityön ulkopuolella – ja jopa ”narrata” koulunsa käyneetkin mukaan.

Perheen pienimmille järjestetään pieni piirustus-/maalaus-/museotehtäväpaja – joten kaikilla on mahdollisuus toteuttaa taiteellisia lahjojaan.

Tarjoilussa mehua ja kahvia!

Tervetuloa!

I samband med utställningen Av kärlek till konsten ordnar museet sagoberättarstunder vid Rooska gården. Tillfällena har varit öppna för skol- och förskolelever, men nu har också vi, alla andra möjlighet att uppleva konst genom konst – antingen ensam eller i samlad (familje)tropp. På lördagen 27.4 är intresserade i alla åldrar varmt välkomna att besöka denna omtyckta utställning under fria former, med konstnärliga förtecken. Bland konstverken finns förutom de från K.H.Renlunds egen samling även flera fina målningar och några skulpturer som vi tacksamt nog fått låna från andra museer.

Man kan i stilla ensamhet granska några av den finska guldålderns konststycken, ställa knepiga frågor åt den tillgängliga guiden, eller också hänga med på en kort guidning (kring konstverken), för att sedan (frivilligt) stiga in i sagornas fantastiska värld, dit varje konstverk kan föra den öppensinnade människan. Det handlar om att berätta en saga, en berättelse inspirerad av en målning eller en skulptur. Denna verksamhet passar utmärkt som en gemensam upplevelse för t.ex. föräldrar och barn.

Alla barn och unga har inte möjlighet att delta i sagoberättandet via skola och förskola. Bland annat därför finns det nu möjlighet att (till och med) ”locka” med föräldrar och andra lättlurade vuxna till museet.

I den lilla ritnings-/målnings- och museiuppgiftsverkstaden får också familjens allra minsta möjlighet att använda sina konstnärliga gåvor.

Vi bjuder på saft och kaffe!

Välkomna!

Okänd konstnär
Kvinnobyst (odaterad)
Teresia och Rafael Lönnströms Stiftelse
Bild: Foto Saara Salmi

//Erik


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jackson Haines - Kaunoluistelun isä Kokkolassa 1800-luvulla

  Jackson Haines. Kuva: Suomen Kansallismuseo Saavuin kesäksi museoharjoitteluun Kokkolaan, joka oli itselleni ennestään täysin vieras kaupunki. Kesä kului siten harjoittelun ohessa uuteen kaupunkiin ja sen historiaan tutustuen. Yli 400 vuoden ikäisen Kokkolan kadut ovat nähneet monenlaisia kulkijoita. Monen juuret ovat olleet tiukasti kaupungin maaperässä usean sukupolven ajan. Toiset ovat puolestaan viettäneet kaupungissa vain murto-osan elämästään, mutta tästä huolimatta he jättäneet pysyvän jäljen kaupunkiin. Yksi tällainen henkilö on kaunoluistelun isäksi tituleerattu, New Yorkista kotoisin ollut Jackson Haines (1838-1875), joka matkasi vuonna 1864 Atlantin yli esiintyäkseen Euroopassa. Yli 10 vuoden ajan Haines hurmasi yleisöä ympäri Euroopan suurkaupunkeja. New Yorkin katuojien jäillä lapsena luistelemaan oppinut hedelmäkauppiaan poika luisteli muun muassa Ruotsin silloisen kuninkaan Kaarle XV:n, Preussin kuningas Vilhelm I:n ja Venäjän tsaariperheen suosioon. Hainesin kuulu...
ProtestITE – Tyyne Eskon muistonäyttely ja Juha Pesosen maalauksia 16.5.–29.9.2013, ITE-museo, Pedagogio, Kokkola ITE-taiteelle tyypillinen mielenilmaisu, protesti vallitsevia oloja vastaan tai mielenpurkaus on ITE-museon kolmannen kesänäyttelyn teema. Näyttelyn taiteilijoina on edesmennyt kokkolalainen kuvataiteilija Tyyne Maria Esko (1920–2011) sekä tamperelainen Juha Pesonen (s. 1972). Esko on kansainvälisestikin tunnettu ITE-taiteilija, kun taas Pesonen on ITE-museon uusimpia löytöjä. Kumpaakin taiteilijaa yhdistää rohkeus; Tyyne Esko paljastaa avoimesti ja pisteliäästi vallanpitäjien ahneuden ja lyhytnäköisyyden, kun taas Juha Pesonen maalaa sisäisen ristiriitansa huikeiksi omakuviksi. Pesosen maalaukset ovat esillä ensimmäistä kertaa julkisesti. Tyyne Eskon taiteellinen työskentely alkoi vasta hänen jäätyään eläkkeelle, mutta sitäkin näkyvämmi Tyyne Esko ei esittelyä kaipaa Kokkolassa, missä monet ovat henkilökohtaisesti hänet tavanneet tai kuulleet hänestä puhut...

💥TULTA JA JÄÄTÄ 1854 - Halkokarin kahakka englantilaisten silmin

Englannin  laivasto-osasto   Pohjanlahdella toukokuussa 1854. HMS Odinin laivalääkärinä toimineen Edward Creen akvarelli.  ©   National   Maritime   Museum,   Greenwich,   London Englantilaiset yrittivät Krimin sodan (1853-1855) Itämeren kampanjaansa liittyen maihinnousua Kokkolan Vanhansatamanlahdella 7.6.1854. Tavoitteena oli tuhota kaupungissa sijaitsevat vihollisen sotatarvikemateriaalit. Hyökkäys torjuttiin paikallisten asukkaiden tukemana. Tapahtumien kulku Englannin laivaston asiakirjojen ja silminnäkijöiden kertoman perusteella: Torstai 30.5.1854 Englantilaisen amiraali Plumridgen komennossa olevan Pohjanlahden laivasto-osaston kolme laivaa saapuu Raahen edustalle. Vastarintaa kohtaamatta raahelaisilta tuhotaan 13 laivaa, 9000 tynnyriä pikeä ja tervaa sekä suuret määrät laivanrakennusmateriaalia. Perjantai 1.6.1854 Kaikki Pohjanlahden osastoon kuuluvat neljä laivaa ( Leopard, Valorous, Vulture ja Odin ) saapuvat Oulun satamaan. Ou...