Siirry pääsisältöön

Täällä Afrikka, Serge Vollin

Minun nimi on Kataysa Cabrera, olen tyoharjoitelemassa K.H. Renlundin Museo toimistossa. Olen uusi tässä kulttuurin, museoiden, maalausten ja tekstiilien maailmassa, mutta täytyy myöntää että kaikki tämä on temmannut minut mukaansa.

Olimme onnekkaita viime perjantaina, Roosin talossa, Serge Vollin vierailusta ja ihastuimme hänen tapaansa ilmaista teoksissaan ja luonnollisuuteen jolla hän kertoo elämästään, ja Laurent Danchin (taiteen asiantuntija, kuraattori ja tutkija)



Kaikki tämä on mahdollista kokea näyttelyssä joka on nimeltään Täällä Afrikka  ja joka on täällä syyskuuhun asti.

Erikoinen ilta jolloin kuulimme taiteilijan elämästä ja samoin myös puhuttiin muiden taiteilijoiden töistä, jotka ovat esillä näyttelyssä. Kaikki he ovat itse-oppineita ja eivät kuulu mihinkään erikoiseen taidesuuntaukseen, vaan he maalaavat mitä tuntevat ja elävät kuulumatta mihinkään erikoiseen ryhmään. Esimerkiksi  tunisialaisen Jaber al Mahjoubin  työt, jotka koskettavat sosiaalisia oloja ja myös suoraan politiikkaa.




Esillä on myös Bayan tauluja, jonka työ edustaa naisia, kukkia ja lintuja. Baya läpikävi myrskyisen sota-ajan joka heijastuu hänen töissään ja joka kiehtoi  itse Picassoa.

Afrikka nÿttelyssä  löydämme myös Julien Yémadjen tekstiilejä. Taiteilija, jolla oli kunnia pukea koko Benin kuninkaalisen perheen kankaillaan. Hänen kankaansa esittävät tavallisia, joka-päiväisiä elämäntilanteita.

Vollinin työ on luonteenomaista väreistään ja henkilökuvien muodoista. Jotta
voimme paremmin ymmärtää hänen taidettaan meidän tulee tietää hänen elämästään
esimerkiksi läpikäydystä sota-ajasta joka selittää monet ominaisuudet hänen töissään.

Vollinin maalaukset kertovat usein hänen kotimaastaan Algeriasta. Tämä selittää miksi henkilökuvissa ei ole korvia eikä suuta. Vollin maalaa omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Hän maalaa tarinansa ja voi hyvin ymmärtää että se ei ole helppoa nuorelle joka on elänyt sota-aikana.

Henkilökuvat ilman korvia ja suuta kuvaavat Vollinin tarvetta olla kuuntelematta ja välttää pahat uutiset huonoina aikoina



Tule käymään!

Kataysa Cabrera Laasanen

Kommentit

  1. Hieno tilaisuus ja mukavia vieraita! Ja näyttelyhän on komia myös...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytöretki Kokkolaan

Neristan (Kuva: Kokkolan kaupunki) Kokkola on minulle uutta maaperää. Noin puoli vuotta sitten, elokuun puolivälissä, pakkasimme aamulla Turussa mieheni kanssa pikkuauton täyteen tavaraa ja ajoimme läpi hikisen päivän kohti Kokkolaa. Vuokranantaja tapasi meidät talon edustalla, luovutti avaimet ja jätti meidät purkamaan muuttokuormaa. Saman päivän alkuillasta kalusteliikkeen mies toi meille sängyn sekä ruokapöydän ja tuolit. Varsinaisesti muutin kaupunkiin paria viikkoa myöhemmin, kun uusi työni Kokkolan kaupungilla alkoi 4.9. Oloni on viime syksystä saakka ollut kuin löytöretkeilijällä; kävelen uusissa maisemissa ja havainnoin ympäristöäni, tutustun uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Kaupunkina Kokkola on näyttäytynyt minulle kiintoisana sekoituksena vanhaa historiallista kaupunkia ja uudempia kerroksia. Paikoitellen kaupunki on silmiä hivelevän kaunis ja taas paikoitellen olen huomannut ihmetteleväni tehtyjä ratkaisuja. Huomaan myös katsovani kaupunkia jalankulkijan ja pyöräilijän

Hannu Leimu haastattelu

Hannun näyttely "Nyt Minä Olen Kapteeni Kid" on parhaillaan nähtävillä K.H. Renlundin Museon Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Siis Museokorttelissa, eli samassa pihassa missä ovat Lassanderin Talo ja Pedagogio. Vaikka kattoa remontoidaan, ollaan me kuitenkin auki ihan normaalisti! Eli Ti-Pe Klo. 12-15 ja La-Su klo 12-17. Torstaisin Ilmainen sisäänpääsy ja ilta aukiolo klo 18 - 20 ja taas 14.10 Torstai iltana itse taiteilija tavattavissa piirtämisen ja keskutelun merkeissä! Mutta, itse aiheeseen. Päätin näin näyttelyn alla ottaa asiakseni jututtaa Hannua ja keskustelimme elämästä ja sen loppumisesta. Taiteestakin taidettiin jotain höpistä. Ja tottakai Karatesta. Mutta pidemmittä puheitta, Hannu, miksi sinä olet Kapteeni Kidd? Minä olen kapteeni Kidd, koska ajan ratas on pyörähtänyt. Lapsuuteni muistorikkain lelu, Matchboxin kapteeni Kidd kolmenkymmenen vuoden takaa, näyttää kasvonpiirteiltään keski-ikäiseltä mieheltä. Ehkä lapsen leikki merirosvonukell

AIKAMATKA KESKIAJALLE - LEIKKIÄ, TARINOITA JA TOIMINTAA

Järjestimme yhteistyössä Kokkolan koulutoimen Kuperkeikka- ja Projektori hankkeen ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen kanssa 6.9. – 30.9. Saarimäen markkinat - aikamatka keskiajalle –tapahtuman. Se oli suunnattu perusopetuksen 5-6 luokille. Tapahtumaan osallistuikin kaikkiaan parikymmentä luokkaa mm. Torkinmäen, Hollihaan, Mäntykankaan, Villan, Kyrkbackenin, Rahkosen, Vionojan ja Kälviän kirkonkylän kouluista. Valitettavasti emme voineet tarjota teemapäivää kaikille halukkaille, mutta nopeimmat pääsivät mukaan. Teemapäivä kesti yhden luokan osalta aina yhden koulupäivän. Kumppaneinani tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa toimivat opettajat Auli Palosaari ja Pertti Kuosmanen. Ilman heidän vahvaa ammattiosaamistaan ja työpanostaan tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lisäksi tapahtumassa työskentelivät myös luokanopettajakoulutuksen syventävää harjoittelua tehneet Sari, Eva, Outi ja Janika, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luovuudellaan ja